Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 118


Lisämääräraha / Himos-alueelle sijoitettava LED-mainos-ja infotaulu

 

Khall 24.03.2025 § 92 

 

 

 Valmistelija elinkeinopäällikkö Marja Salonen p. 044 9018997

 

Jämsän Yrittäjät ry. esittää Himos-alueelle sijoitettavan LED-mainos- ja infotaulun rakentamista yhteistyössä Jämsän kaupungin kanssa. LED-taulu palvelisi sekä paikallisia yrityksiä että kaupunkia tarjoten tehokkaan markkinointikanavan ja informaatioväylän alueella liikkuville matkailijoille ja asukkaille. Jämsän yrittäjät ry on toteuttanut aiemmin infotaulun yhdessä Jämsän kaupungin kanssa Akuliinan aukiolle.

 

Yhteistyöstä on tunnistettu kaupungille seuraavia hyötyjä:

-          Kaupungin tiedotusaineiston esittäminen taululla veloituksetta,

-          Himos-alueen vetovoiman ja matkailupalveluiden näkyvyyden parantaminen,

-          yritysyhteistyön vahvistaminen ja elinvoiman kehittäminen.

 

Lisäksi paikallisille yritysten LED-taulu mahdollistaa kohtuuhintaisen markkinointimahdollisuuden ja näkyvyyden Himos-alueella, joka olisi muutoin huomattavasti kalliimpi sekä uuden markkinointikanavan matkailijoille ja paikallisille kuluttajille.

 

Jämsän yrittäjät ovat toimittaneet arvion hankkeen kustannuksista:

- luvat ja suunnitelmat: n. 3 000 €,

- LED-taulun hankinta ja asennus (5x3m, tarkkuus P6,67): n. 32 000 €,

- perustukset: n. 4 500 €,

-  teräsrunkorakenteet: n. 12 500 € (alv 0 %),

-  sähkötyöt: n. 1 500 €.

Arvioidut kustannukset yhteensä: n. 53 500 € (alv 0 %).

 

Ylläpidosta ja vastuunjaosta Jämsän Yrittäjät ry. esittää seuraavaa:

-          Jämsän Yrittäjät ry. vastaa taulun vakuuttamisesta, dataliittymästä ja etähallintajärjestelmästä sekä mainonnan hallinnasta ja sisällöntuotannosta paikallisille yrityksille.

-          Jämsän kaupunki vastaa taulun tarvitsemasta sähköliittymästä ja sen kustannuksista sekä kaupungin oman tiedotusmateriaalin sisällön toimittamisesta LED-taululle.

 

Jämsän Yrittäjät ry. hakee kaupungilta 25 000 € kertaluonteista avustusta LED-taulun rakentamiseen. Avustus kohdennetaan perustusten, teräsrungon ja itse taulun hankintaan.

 

Talouspalvelut puoltaa määrärahan myöntämistä LED-mainos-ja infotaulun hankintaan.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 25 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle lisämäärärahan myöntämistä Jämsän Yrittäjät ry:lle maksettavaan avustukseen, joka käytetään Himos-alueelle sijoitettavan LED-mainos-ja infotaulun rakentamiseen. Avustus maksetaan kaupunginhallituksen kustannuspaikalta.

 

Päätös Keskustelun aikana kaupunginjohtaja muutti päätösehdotusta. Muutettu ehdotus:

Asia palautetaan valmisteluun.

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

Elinkeinopäällikkö Marja Salonen oli läsnä asian käsittelyn aikana (klo 17.05 - 17.35).

 

 

Khall 28.04.2025 § 118 

2512/02.02.02/2025

 

 Valmistelija: maankäyttöinsinööri Teijo Taipale, puh. 040 7521901

 

Jämsän Yrittäjät ry:n kanssa on sovittu, että kaupunginhallituksen käsiteltävänä 24.3.2025 ollutta esitystä tarkennetaan seuraavasti:

 

-          Jämsän Yrittäjät ry. vastaa kaikista LED-taulun hankkimisesta, asennuksesta, käyttöön ottamisesta, käyttämisestä, vakuuttamisesta, dataliittymästä ja etähallintajärjestelmästä aiheutuvista kustannuksista sekä mainonnan hallinnasta ja sisällöntuotannosta paikallisille yrityksille.

 

-          Jämsän kaupunki vastaa taulun tarvitsemasta sähköliittymästä ja sen kustannuksista sekä kaupungin oman tiedotusmateriaalin sisällön toimittamisesta LED-taululle. Sähköliittymä tarvitaan kyseiselle paikalle myös alueen muuta tapahtumakäyttöä varten.

 

-          LED-taulun sähkönkulutus laskutetaan erillismittauksen perusteella Jämsän Yrittäjät ry:ltä Jämsän kaupungin puolivuosittain vahvistamalla kokonaishinnalla (energia + siirto). 1.1. - 30.6.2025 sähkön kokonaishinta on 25,0 c/kWh. Sähkönkäyttö laskutetaan kaksi kertaa vuodessa.

 

-          LED-taulun sijoittamisesta Jämsän kaupungin omistamalle alueelle tehdään erillinen sopimus, jossa sovitaan tarkemmin mm. kaupungin toimittaman info-/markkinointimateriaalin esityskerroista ja -ajoista.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 25 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle lisämäärärahan myöntämistä Jämsän Yrittäjät ry:lle maksettavaan avustukseen, joka käytetään Himos-alueelle sijoitettavan LED-mainos-ja infotaulun rakentamiseen. Avustus maksetaan kaupunginhallituksen kustannuspaikalta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.