Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen lautakunta
Pöytäkirja 14.05.2025/Pykälä 28


Liite 2 Yhteenveto / työllisyysalueen virat ja virkanimikkeet

Työllisyysalueen virkojen muutokset

 

EKStyla 14.05.2025 § 28 

197/00.01.01/2021

 

 Valmistelu työllisyysaluejohtaja Satu Soutolahti p. 044 901 8420

 

Liikkeenluovutuksella siirtynyt henkilöstö

 

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen toiminta alkoi 1.1.2025, kun lakisääteiset työvoimapalvelut siirtyivät valtiolta kuntien vastuulle. Henkilöstö siirtyy valtiolta kunnille liikkeenluovutuksella. Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnat Joutsa, Jämsä, Keuruu, Luhanka, Multia, Mänttä-Vilppula, Petäjävesi ja Toivakka ovat sopineet yhteistyösopimuksessa, että henkilöstö siirtyi työllisyysalueen vastuukunnan Jämsän palvelukseen. Yhteistoimintasopimuksen kohtien 11. ja 12. mukaan: ”Yhteistoiminnan käynnistyessä 1.1.2025 lukien siirtyy valtion henkilöstö ja omaisuus vastuukunnan Jämsän palvelukseen ja vastuulle työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun voimaanpanolain (383/2023) mukaisesti. Työllisyysalueen kuntien palveluksessa työllisyydenhoitoon liittyvissä tehtävissä työskentelevä henkilöstö ei siirry Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen ja sitä kautta vastuukunnan Jämsän palvelukseen. Vastuukunta perustaa työllisyysalueen virat ja toteaa toimet vastuukunnan hallintosäännön mukaisesti.”

 

Jämsän hallintosäännön 25 §:n 24 kohdan mukaisesti kaupunginhallitus ”päättää vakinaisten virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä myöntää virkojen ja toimien täyttöluvat siltä osin kuin niitä ei ole henkilöstösuunnitelmassa ja talousarviossa hyväksytty”.

 

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kuntien lokakuussa 2023 hyväksymässä järjestämissuunnitelmassa on kuvattu seuraavat periaatteet henkilöstön osalta:

”Työllisyysalueen henkilöstömäärän perusteena ovat tällä hetkellä käytettävissä olevat laskelmat TE-toimistosta siirtyvästä henkilöstömäärästä. Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueelle siirtyy TE-toimistosta arviolta 37 henkilötyövuotta (määrässä huomioitu 1 HTV, joka on sisällytetty yleiskustannuksiin). … Määrät tarkentuvat YT-prosessin edetessä. Tässä vaiheessa suunnittelua palvelutuotanto ja budjetointi perustuu tähän siirtyvään henkilötyövuosien määrään. Mikäli liikkeenluovutushetkellä osa palveluiden toteuttamiseen tarvittavista viroista ei ole täytetty, työllisyysalueen henkilöstömäärää täydennetään tarvittaessa uusilla rekrytoinneilla.”

Työllisyysalueen organisaatiorakenne pyritään pitämään mahdollisimman matalana, ja henkilöstön voimavarat kohdennetaan kuntien toiveiden mukaisesti asiakaspalveluun. Tehtävänkuvat tarkentuvat YT-prosessin aikana.”

 

Työllisyysalueen henkilöstöä siirtyi Jämsän kaupungin palvelukseen 1.1.2025 alkaen 

-         38 henkilöä, joista yksi toimii määräaikaisessa tehtävässä toisen henkilön sijaisena

-         6 täyttämättömänä siirtynyttä tehtävää

  Työllisyysalueelle varattu henkilöstöresurssi

 

Jämsän kaupungin henkilöstösuunnitelmaan työllisyysalueelle varattiin vakituisessa virassa työskenteleviä yhteensä 47,8 htv:tta ja määräaikainen resurssi 1 htv:tta. Tästä valmennuspalvelun tuottamiseen omana työnä varattiin 2,4 htv:tta.

 

Tällä hetkellä henkilöstöresurssi toteutuu työllisyysalueella 46,5 htv:n suuruisena 48 vakituisessa virassa ja 1 määräaikaisessa virassa.

 

Virkojen ja henkilötyövuosien eri määrä selittyy mm. työaikajärjestelyillä ja sillä, että osa henkilöiden työresurssista kohdentuu Jämsän kaupungin ja Mänttä-Vilppulan kaupungin omaan työhön.

 

Siirtyneen henkilöstön määrää täydennettiin vuoden vaihteessa rekrytoimalla 1 henkilö vakituiseen virkaan työllisyysaluejohtajaksi ja 7 henkilöä vakituiseen virkaan niihin tehtäviin, jotka siirtyivät täyttämättömänä. Lisäksi 1 henkilö rekrytoitiin määräaikaiseen tehtävään lisäresurssina palveluvelan purkamiseen ja 1 henkilö Jämsän ja Mänttä-Vilppulan kaupungin yhteiseen virkaan. Resurssin kohdentumiseen ja henkilöstöön on tiedossa muutoksia jo kesän 2025 aikana.

 

Jämsän kaupungin perustamat virat ja niiden nimikkeet

 

Jämsän kaupunginhallitus perusti kokouksessaan 18.11.2024 yhteensä 46 virkaa, joista yksi on määräaikainen 1.1.-31.12.2025.

 

Siirtyneelle henkilöstölle perustettiin virat niillä virkanimikkeillä, joilla he siirtyivät:

-         asiantuntija 38 virkaa

-         työkykykoordinaattori 1 virka

-         psykologi 1 virka

-         maksatustarkastaja 1 virka

-         palvelupäällikkö 1 virka

Uudet virat, yhteensä 4 vakituista ja 1 määräaikainen perustettiin nimikkeellä työllisyysasiantuntija.

3 virkaa oli perustettu jo aikaisemmin:

-          työllisyysaluejohtaja

-          työllisyyspäällikkö

-          omavalmentaja

 

Tehtävänkuvaukset ja virkanimikkeet

 

Asiaa on käsitelty Jämsän yhteistoimikunnassa 29.10.2024 sekä työllisyysalueen uudelleenjärjestäytymistä koskeneissa yhteistoimintaneuvotteluissa 20.1.-24.3.2024.

 

Yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellyn mukaisesti työllisyysalueen virat nimettäisiin 1.6.2024 alkaen (tavoite) seuraavasti:

 

Virkanimike

Päätehtävä

Esimerkkejä arjessa ja viestinnässä käytettävistä lisämääritelmistä

työllisyysaluejohtaja

työllisyysalueen johtaminen

-

työllisyyspäällikkö

henkilöasiakaspalvelun esihenkilötehtävät

-

erityisasiantuntija

määrärahat, tiedolla johtaminen, tukipäätökset, maksatuspäätökset

erityisasiantuntija

tuet ja maksatus

työllisyysasiantuntija

 

henkilöasiakaspalvelu

-

yrityspalvelut

yritysasiantuntija (jos koko tehtävänkuvalla)

työllisyys- ja yritysasiantuntija (jos yhdistelmätehtävänkuvalla)

työnhaku-, ura- ja työhönvalmennusten toteuttaminen

työnhakuvalmentaja

koulutussuunnittelija ja muutosturvapalvelu

työllisyysasiantuntija

koulutus- ja muutosturvapalvelut

henkilöasiakaspalvelu ja muutosturvapalvelu

työllisyysasiantuntija

henkilöasiakas- ja muutosturvapalvelut

psykologi

psykologi

psykologi

ammatinvalinta- ja uraohjauspalvelut

työkykykoordinaattori

työkykykoordinaattori

-

talous- ja maksatusasiantuntija

maksatusten valmistelu

talous- ja maksatusasiantuntija

työvoimapalveluiden tukien maksatus

työllisyys- ja kotoutumisasiantuntija

Jämsän ja Mänttä-Vilppulan yhteinen virka

 

 

 Muutokset viroissa, tehtävänkuvauksissa ja tehtävänimikkeissä

 

Uuden toimintaympäristön ja palveluiden järjestämisen myötä virkoihin, tehtävänkuvauksiin ja tehtävänimikkeisiin on tarpeen tehdä muutoksia.

 

Seuraavat virat esitettäisiin lakkautettavaksi, koska tehtäviä ei enää ole palvelujen uudelleen järjestämisen myötä:

-          työllisyyspäällikkö (Jämsän työllistämisyksikkö) 1 virka

-          asiantuntija (palkkatuki- ja starttirahapäättäjä) 1 virka

-          maksatustarkastaja 1 virka

-          palvelupäällikkö 1 virka

-          asiantuntija (työttömyysturvaneuvonta) 1 virka

-          asiantuntija (koulutussuunnittelu) 1 virka

-          asiantuntija (sidosryhmäasiantuntija) 1 virka

-          asiantuntija (henkilöasiakaspalvelu) 1 virka, syynä siirtyminen valmennuspalveluun

 

 Seuraavat virat esitettäisiin perustettavaksi, koska ne ovat uusia tehtäviä:

-          työllisyyspäällikkö (Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalue ja Jämsän työllistämisyksikkö) 1 virka

-          erityisasiantuntija 1 virka

-          talous- ja maksatusasiantuntija 1 virka

-          työllisyysasiantuntija 5 virkaa

 

 Seuraavien virkojen nimikkeitä esitettäisiin muutettavaksi:

-          yksi asiantuntijan nimike muutettaisiin ammatinvalinnan psykologiksi

-          yksi työllisyysasiantuntijan nimike muutettaisiin työllisyys- ja kotoutumisasiantuntijaksi

-          omavalmentajan nimike muutettaisiin työllisyysasiantuntijaksi

-          kaikki loput asiantuntijan nimikkeet muutettaisiin työllisyysasiantuntijoiksi

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

  Hallintosääntö 27 §

 Hallintosääntö 46 §

 

 

Ehdotus Työllisyyspäällikkö Eeva Heininen

 

 Työllisyysaluelautakunta esittää Jämsän kaupunginhallitukselle
1. lakkautettavaksi seuraavat virat
- työllisyyspäällikkö (Jämsän työllistämisyksikkö) 1 virka
- asiantuntija (palkkatuki- ja starttirahapäättäjä) 1 virka
- maksatustarkastaja 1 virka
- palvelupäällikkö 1 virka
- asiantuntija (työttömyysturvaneuvonta) 1 virka
- asiantuntija (koulutussuunnittelu) 1 virka
- asiantuntija (sidosryhmäasiantuntija) 1 virka
- asiantuntija (henkilöasiakaspalvelu) 1 virka, syynä siirtyminen valmennuspalveluun

2. perustettavaksi seuraavat virat
- työllisyyspäällikkö (Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalue ja Jämsän työllistämisyksikkö) 1 virka
- erityisasiantuntija 1 virka
- talous- ja maksatusasiantuntija 1 virka
- työllisyysasiantuntija 5 virkaa

3. muutettavaksi seuraavien virkojen nimikkeet
- yksi asiantuntijan nimike muutettaisiin ammatinvalinnan psykologiksi
- yksi työllisyysasiantuntijan nimike muutettaisiin työllisyys- ja kotoutumisasiantuntijaksi
- omavalmentajan nimike muutettaisiin työllisyysasiantuntijaksi
- kaikki loput asiantuntijan nimikkeet muutettaisiin työllisyysasiantuntijoiksi

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.