RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 71
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Nuorisolain mukaisen paikallisten viranomaisten monialainen yhteistyöverkosto
Sivla 27.05.2025 § 71
2637/00.01.02/2025
Valmistelu vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki p. 040 571 6556
Nuorisolain (1285/2016) 9 § mukaan paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten kunnassa on oltava ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat nuoret. Verkoston tai muun yhteistyöryhmän tulee toimia vuorovaikutuksessa nuorisoalan järjestöjen, seurakuntien ja muiden nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa.
Kunnan monialaisen ohjaus- ja palveluverkoston tai muun vastaavan yhteistyöryhmän tehtävänä on:
1) koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi;
2) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta;
3) edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi
Jämsässä toimii useita yhteistyöryhmiä, joissa käsitellään monialaiselle ohjaus- ja palveluverkostolle asetettuja tehtäviä. Näitä ryhmiä ovat mm. kaupungin hyvinvointiryhmä, nuorten ilmiöiden yhteistyöryhmä, opiskeluhuollon ohjausryhmä, oppivelvollisuustyöryhmä, ehkäisevän päihdetyön tiimi, lapsiin ja nuoriin kohdistuvien hankkeiden ohjausryhmät (esim. Harrastamisen Suomen malli -hankkeen ohjausryhmä, koulunuorisotyön kehittämishankkeen ohjausryhmä, kohdennetun nuorisotyön hankkeiden ohjausryhmä) sekä perhekeskusverkostotoiminta (hyvinvointialueen koordinoima).
Edellä mainituissa ryhmissä on edustajia laajasti nuorten palveluja järjestäviltä tahoilta kuten kasvatus- ja opetuspalveluista, sosiaali- ja terveyspalveluista, työllisyys- ja asumispalveluista, nuoriso- ja vapaa-ajanpalveluista, kulttuuripalveluista, nuorisovaltuustosta sekä nuorisotoimintaa järjestävistä yhdistyksistä. Poliisihallinnon edustaja kuuluu ehkäisevän päihdetyön ryhmään. Vaikuttamistoimielimenä puolestaan toimii nuorisovaltuusto.
Kaupungissa toimii jo useita monialaisia yhteistyöverkostoja, joten ei katsota tarkoituksenmukaiseksi perustaa enää uutta ryhmää käsittelemään nuorisolaissa monialaiselle ohjaus- ja palveluverkostolle asetettuja tehtäviä. Jatkossa eri ryhmien ja verkostojen keskeisimmät huomiot ja ko. ryhmän työn tulokset voidaan raportoida hyvinvointiryhmässä tai suoraan hyvinvointikoordinaattorille. Näin tietojen sisällyttäminen tiivistetysti laajaan hyvinvointikertomukseen on mahdollista. Hyvinvointiryhmä toimii tiedot kokoavana verkostona.
Asiassa on konsultoitu Kuntaliiton liikunnan ja nuorisoasioiden erityisasiantuntijaa sekä Kuntaliiton Ysipykälä-projektin projektipäällikköä. Heidän arvionsa mukaan kunnassa voidaan toteuttaa nuorten monialaisen ohjaus- ja palveluverkoston tai muun vastaavan yhteistyöryhmän tehtävät yllä mainitun mukaisesti.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 29 § Sivistyslautakunnan tehtävät ja erityinen toimivalta. Sivistyslautakunta vastaa kuntalain mukaisena toimielimenä lakisääteisten ja sopimukseen perustuvien sivistystoimialan palvelujen järjestämisestä ja toimintaedellytysten luomisesta Jämsän kaupungin asukkaille.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
1. Sivistyslautakunta päättää, että
a. Jämsässä toteutetaan nuorten monialaisen ohjaus- ja palveluverkoston tehtävät esittelytekstin mukaisesti.
b. sivistystoimen koordinoimille yhteistyöryhmille annetaan velvoite toteuttaa nuorisolaissa nuorten monialaiselle ohjaus- ja palveluverkostolle asetettuja tehtäviä ja tuottaa omalta osaltaan tietoa hyvinvointiryhmälle.
2. Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle hyvinvointiryhmän tehtäviin lisättäväksi nuorisolain 9 § mukaisten tehtävien kokoaminen ja raportointi laajassa hyvinvointikertomuksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |