RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 40
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hallintosäännön muutos/ sivistystoimiala
Sivla 27.05.2025 § 67
Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen, p. 0400 542 062
Sivistyslautakunta käsittelee kokouksessaan musiikkiopiston ja työväenopiston järjestyssääntöjä. Vasta sääntöjä valmisteltaessa on havaittu tarve kahteen hallintosääntömuutokseen. Hallintosääntöön esitetään tehtäväksi seuraavat kehittämispäällikkö-opistojen rehtorin toimivaltaa koskevat muutokset:
1.6.2025 voimaan tuleva hallintosääntö:
41.10 § Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori
Ratkaisuvalta:
1) rajoittaa opetuksen julkisuutta
2) päättää oppilaitoksen stipendien jaosta opettajakuntaa kuultuaan
3) päättää opiskelijan ottamisesta taiteen perusopetuslain mukaiseen opetukseen
4) päättää musiikkiopistossa opiskeltavan instrumentin vaihtamisesta toiseen, sivuainevalinnoista sekä opintojen keskeyttämisestä enintään yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan
5) antaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisen tutkintotodistuksen
6) päättää taiteen perusopetuksessa sekä työväenopistossa opiskelijan opetukseen osallistumisen epäämisestä
7) päättää johtamiensa oppilaitosten tilojen yksittäisvuorot sekä luokkatilojen vakiovuorot
8) päättää musiikkiopiston sekä työväenopiston lukuvuosi- ja työsuunnitelmat ja hyväksyy niiden arvioinnin
9) liiketaloudellisin perustein tapahtuvan maksullisen tilauskoulutuksen sekä yksittäisten koulutusten taksoista päättäminen liiketaloudellisin perustein
10) kurssimaksuista kokonaan tai osittain vapauttamisesta päättäminen milloin perusteena on opintoseteleihin perustuva päätös
11) päättää opistojen sisällä opetushenkilöstön opetettavat aineet
12) päättää taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisen opiskelijavalinnan sekä tutkintojen järjestelyistä
Ehdotetut muutokset:
1) rajoittaa opetuksen julkisuutta
2) päättää oppilaitoksen stipendien jaosta opettajakuntaa kuultuaan
3) päättää opiskelijan ottamisesta taiteen perusopetuslain mukaiseen opetukseen
4) päättää musiikkiopistossa opiskeltavan instrumentin vaihtamisesta toiseen, sivuainevalinnoista sekä opintojen keskeyttämisestä enintään yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan
5) antaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisen tutkintotodistuksen
6) päättää taiteen perusopetuksessa sekä työväenopistossa opiskelijan opetukseen osallistumisen epäämisestä enintään kolmen (3) päivän ajaksi.
7) päättää johtamiensa oppilaitosten tilojen yksittäisvuorot sekä luokkatilojen vakiovuorot
8) päättää musiikkiopiston sekä työväenopiston lukuvuosi- ja työsuunnitelmat ja hyväksyy niiden arvioinnin
9) liiketaloudellisin perustein tapahtuvan maksullisen tilauskoulutuksen sekä yksittäisten koulutusten taksoista päättäminen liiketaloudellisin perustein
10) kurssimaksuista kokonaan tai osittain vapauttamisesta päättäminen milloin perusteena on opintoseteleihin perustuva päätös
11) päättää opistojen sisällä opetushenkilöstön opetettavat aineet
12) päättää taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisen opiskelijavalinnan sekä tutkintojen järjestelyistä
13) päättää kirjallisen varoituksen antamisesta taiteen perusopetuksen ja työväenopiston opiskelijalle.
Kohdan 6 peruste: epäämisen tarkkarajaistaminen; rinnasteinen menettely / perusopetuslaki ja lukiolaki
Kohdan 13 peruste: vaatimus hallintotoimien oikeasuhtaisuudesta; ankaruuden määritteleminen suhteessa tekoon. Opistojen osalta kirjallisen varoituksen antamisesta ei ole ollut toimivaltamääräystä. Rinnasteinen menettely / perusopetuslaki ja lukiolaki.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö; lautakuntien yleinen toimivalta § 28
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja -edelleen -valtuustolle hallintosääntömuutokset. Muutokset tulevat voimaan 1.8.2025 alkaen.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Khall 02.06.2025 § 160
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 28 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
Kaupunginhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kvalt 09.06.2025 § 40
197/00.01.01/2021
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi sivistystoimialaa koskevat hallintosääntömuutokset 1.8.2025 alkaen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |