Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkiympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.08.2025/Pykälä 16


Päätösvallan delegointi viranhaltijalle / jätemaksujen maksuunpanoluettelo

 

Kymp 12.08.2025 § 16 

2727/00.01.01/2025

 

 Valmistelija: vt. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816

 

Kuntalain (410/2015, KuntaL) 91 § mukaisesti valtuusto voi hallintosäännöllä siirtää toimivaltaa alaisilleen toimielimille ja viranhaltijoille. Mikäli toimivalta kuuluu erityislainsäädännön nojalla jollekin nimetylle toimielimelle (esimerkiksi jätehuoltoviranomainen ympäristönsuojeluviranomainen tai leirintäalueviranomainen), toimivaltaa ei voida delegoida viranhaltijoille suoraan hallintosäännöllä, vaan toimivallan siirtämisestä päättää kyseessä oleva toimielin. Toimielimet voivat siirtää toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille, mikäli siihen on annettu hallintosäännössä oikeus ja toimivallan siirtäminen on sallittua myös erityislainsäädännön nojalla. Jämsän kaupungin hallintosäännön 31 § mukaan lautakunta voi siirtää päätösvaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle tai toimielimelle lainsäädännön asettamissa rajoissa. Toimivallan siirtäminen tehdään joko KuntaL säännösten tai joissain tilanteissa erityislakien säännösten mukaan. Mikäli delegointi tulee tehdä erityislainsäädännön mukaisesti, erityislain säännöksiä noudatetaan kuntalain sijaan.

 

Valtuustokausi on alkanut 1.6.2025 ja kaupunkiympäristötoimialan päätöksistä vastaavat toimielimet ovat aloittaneet toimintansa kesäkuussa 2025. Toimielinten velvollisuutena on valvoa, että delegoidulla toimivallalla tehdyt päätökset on tehty lain- ja asianmukaisesti.  Koska edelliset delegoinnit on tehty ennen valtuustokauden vaihtumista ja toimielinten kokoonpanot ovat muuttuneet, delegoinneista on päätettävä uudestaan, jotta toimielimiin kuuluvat luottamushenkilöt voivat hoitaa valvontavelvollisuuttaan asianmukaisesti. 

 

Jätelain (646/2011, JäteL) 23 § mukaan kunnalle kuuluvista JäteL mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä kuntalaissa tarkoitettu toimielin (kunnan jätehuoltoviranomainen). Jämsän kaupungin hallintosäännön 33 § kohdan 18) mukaisesti kaupunkiympäristölautakunta toimii Jämsän kaupungin jätehuoltoviranomaisena. JäteL 23.3 § mukaisesti kunnan jätehuoltoviranomainen voi siirtää toimivaltaansa viranhaltijalle siten kuin kuntalaissa säädetään.

 

Kunnan on perittävä JäteL mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. JäteL 81 § mukaisesti kunnan jätehuoltoviranomainen  määrää jätemaksun kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti. Jätemaksusta ei ole tarpeen tehdä erillisiä päätöksiä, vaan maksu määrätään kunkin maksuvelvollisen osalta viranomaisen hyväksymällä maksuunpanoluettelolla.

 

Maksuunpanoluettelon hyväksyminen sekä jätemaksuista mahdollisesti tehtävien muistutusten käsittely ja niiden edellyttämä päätöksenteko on sujuvuuden kannalta syytä delegoida ympäristöinsinöörille. Ympäristöinsinöörin sijaisena toimii tarvittaessa kaupungininsinööri.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 

Ehdotus   Vt. Kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen

 

 Kaupunkiympäristölautakunta päättää valtuuttaa ympäristöinsinöörin hyväksymään jätemaksun maksuunpanoluettelon sekä tekemään tarvittavat päätökset maksuihin liittyvistä muistutuksista.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.