RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkiympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.08.2025/Pykälä 11
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lahdenkylän yksityistien peruskorjausavustus
Kymp 12.08.2025 § 11
2457/02.05.01.00/2025
Valmistelija: vt. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) on myöntänyt Lahdenkylän yksityistielle (Y2005-11084, Jämsä) Yksityistielain 83 §:n mukaista valtioavustusta. Kustannusarvioksi on hyväksytty 90 387 euroa ja avustusta on myönnetty hyväksytyistä kustannuksista 70 prosenttia, yhteensä enintään 63 270 euroa.
ELY-keskus on 20.11.2024 tehnyt hankkeelle lopputarkastuksen ja hyväksynyt työn. Hakija on esittänyt työstä aiheutuneiksi kustannuksiksi 75 819 €, josta hyväksytyt kustannukset ovat 75 819 € ja ELY-keskuksen avustus on 53 073€.
Elinvoimalautakunnan päätöksen 27.2.2025 §40 mukaisesti Jämsän kaupunki avustaa ELY-keskuksen osaksi rahoittamia yksityisteiden peruskorjauksia talousarvioon erikseen varatulla määrärahalla.
Lahdenkylän yksityistiessä on I ja II-kunnossapitoluokan osuuksia, peruskorjaus on kohdistunut I- kunnossapitoluokan tieosuuteen, joten avustus on 12,5 % hyväksytyistä kustannuksista.
Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 31§, kohta 3
Ehdotus Vt. Kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen
Kaupunkiympäristölautakunta päättää maksaa Lahdenkylän yksityistielle avustusta 12,5 % hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista, avustus on 9 477 €.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |