RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkiympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.08.2025/Pykälä 14
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Päätösvallan delegoiminen viranhaltijalle / hulevesiviranomaistehtävät
Kymp 12.08.2025 § 14
2727/00.01.01/2025
Valmistelija: vt. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen, puh 040 846 9816
Kuntalain (410/2015, KuntaL) 91 § mukaisesti valtuusto voi hallintosäännöllä siirtää toimivaltaa alaisilleen toimielimille ja viranhaltijoille. Mikäli toimivalta kuuluu erityislainsäädännön nojalla jollekin nimetylle toimielimelle (esimerkiksi jätehuoltoviranomainen ympäristönsuojeluviranomainen tai leirintäalueviranomainen), toimivaltaa ei voida delegoida viranhaltijoille suoraan hallintosäännöllä, vaan toimivallan siirtämisestä päättää kyseessä oleva toimielin. Toimielimet voivat siirtää toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille, mikäli siihen on annettu hallintosäännössä oikeus ja toimivallan siirtäminen on sallittua myös erityislainsäädännön nojalla. Jämsän kaupungin hallintosäännön 31 § mukaan lautakunta voi siirtää päätösvaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle tai toimielimelle lainsäädännön asettamissa rajoissa. Toimivallan siirtäminen tehdään joko KuntaL säännösten tai joissain tilanteissa erityislakien säännösten mukaan. Mikäli delegointi tulee tehdä erityislainsäädännön mukaisesti, erityislain säännöksiä noudatetaan kuntalain sijaan.
Valtuustokausi on alkanut 1.6.2025 ja kaupunkiympäristötoimialan päätöksistä vastaavat toimielimet ovat aloittaneet toimintansa kesäkuussa 2025. Toimielinten velvollisuutena on valvoa, että delegoidulla toimivallalla tehdyt päätökset on tehty lain- ja asianmukaisesti. Koska edelliset delegoinnit on tehty ennen valtuustokauden vaihtumista ja toimielinten kokoonpanot ovat muuttuneet, delegoinneista on päätettävä uudestaan, jotta toimielimiin kuuluvat luottamushenkilöt voivat hoitaa valvontavelvollisuuttaan asianmukaisesti.
Hulevesivastuista säädetään alueidenkäyttölain (132/1999, AlkL) 13 a luvussa. AlkL 103 d § mukaan kunnan määräämä monijäseninen toimielin valvoo hulevesiä koskevien säännösten noudattamista. Hulevesiä koskevat valvontatehtävät on Jämsän kaupungin hallintosäännön § 33 kohtien 10-16 määrätty kaupunkiympäristölautakunnan tehtäviksi. Toimielin voi siirtää toimivaltaansa viranhaltijoille, hallintopakko ja oikaisuvaatimusasioita lukuun ottamatta, sen mukaan, mitä kuntalaissa säädetään.
Jämsän kaupungin hallintosäännön 33 § kohdan 16) mukaisesti kaupunkiympäristölautakunta osoittaa rajakohdan kunnan ja kiinteistön hulevesijärjestelminen välille sekä antaa hulevesien johtamiseen liittyvät määräykset (AlkL 103 g §). Päätöksenteon sujuvuuden ja palvelutason varmistamisen kannalta on perusteltua delegoida kaupunkiympäristölautakunnan ratkaisuvalta rajakohdan määrittelyn ja hulevesien johtamiseen liittyvien määräysten antamisen osalta työmaapäällikölle. Sijaisena toimii tarvittaessa kaupungininsinööri.
Toimivalta, johon päätös perustuu: KuntaL 91 §, AlkL 103 d §, Hallintosääntö 31 §
Ehdotus Vt. Kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen
Kaupunkiympäristölautakunta päättää siirtää ratkaisuvaltansa esittelytekstin mukaisesti hallintosäännön 33 § kohdan 16) osalta työmaapäällikölle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |