RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 207
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite2 | Työohjelma III/2025 |
Työohjelma III/2025
Elvoi 18.12.2024 § 171
Valmistelija vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816
Kaupunginvaltuuston 9.12.2024 hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2025 on kiinteät rakenteet ja laitteet sekä puistot, leikki- ja liikuntapaikat - määrärahat jaettu hankeryhmiin. Investointiosa on tällä jaottelutasolla valtuustoon nähden sitova mahdollisine erillisperusteluineen. Hankeryhmät muodostavat kokonaisuuden, jonka yksityiskohtaisesta käytöstä päättää kaupunginhallitus kolmannesvuosittain hyväksyttävässä työohjelmassa.
Määrärahoja työohjelmaan I/2025 esitetään varattavaksi liitteen ja esittelytekstin mukaisesti.
Liikenneväylät, hulevesiviemärit, katuvalaistus ja sillat
Kadunsaneeraukseen varatulla määrärahalla jatketaan Virkatien sekä Talvialantien saneerausta Lukkoilantien eteläpuoleiselta osuudelta. Lisäksi käynnistellään Kääpälän alueen katujen saneerausta ja hulevesiviemäröinnin rakentamista. Varastotien saneerausurakkaa jatketaan. Katujen päällystämisestä laaditaan päällystysohjelma ja ohjelman mukainen asfaltointiurakka kilpailutetaan. Vuoden 2025 katuvalaistuksen saneerauskohteet suunnitellaan ja kilpailutetaan. Pääväylien ympäristön parannukseen varatulla määrärahalla käynnistetään Yhdystien valaistuksen saneerauksen suunnittelu ja kilpailutus. Viikinlahden kevyen liikenteen sillan uusiminen suunnitellaan ja kilpailutetaan. Lisäksi kilpailutetaan Talvialantien Keskuskadun puoleisen pään saneerausurakka.
Himoksen alue
Päijänrannan alueelle kilpailutetaan katutekniikan suunnittelu. Saavutettavampi Himos hanke, eli Länsi-Himoksen alueelle sijoittuvien pysäköintipaikkojen sekä Uskolanpolun rakentaminen, kilpailutetaan. Vuoden 2024 aikana käynnistynyt Länsikeskuksen kunnallistekniikan rakennusurakka jatkuu.
Jätehuolto
Himoksen alueen jätepisteiden uudistaminen suunnitellaan ja kilpailutetaan.
Puistot, leikki- ja liikuntapaikat sekä satamat
Leikkikenttien perusparantamiseen varatulla määrärahalla laaditaan suunnitelma kunnostettavista Timonkujan ja Rantalan leikkikentistä. Jämsäpuisto-määrärahalla jatketaan Lamminsuon alueen suunnittelua. Särkijärven lähiliikuntapaikan kunnostusta jatketaan mm. esteettömän pukukopin ja wc:n hankinnalla. Juokslahden ja Koskenpään koulujen lähiliikuntapaikoille laaditaan suunnitelma. Liikuntapaikkojen valaistuksen uusimisesta sekä satamien pienistä perusparannustöistä laaditaan suunnitelmat. Liikuntareitistöjen osalta jatketaan käynnissä olevan hankkeen mukaisten kohteiden toteuttamista mm. Juokslahti – Myllyjärvi – Morvanvuoren sekä Kalmonniemen alueilla. Linnamäen liikuntakentän
aidan sekä Hallin urheilukentän huoltorakennuksen katon uusimista valmistellaan. Paunun urheilukentän ajanottojärjestelmän uudistamista valmistellaan.
Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 25 §
Ehdotus Vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen
Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman I/2025 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Khall 20.01.2025 § 2
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 25 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
Kaupunginhallitus hyväksyy työohjelman I/2025 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen oli läsnä asian käsittelyn aikana (klo 19.00-19.25).
Elvoi 24.04.2025 § 68
Valmistelija vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816
Määrärahoja työohjelmaan II/2025 esitetään varattavaksi liitteen ja esittelytekstin mukaisesti.
Liikenneväylät, hulevesiviemärit, katuvalaistus ja sillat
Kadunsaneeraukseen varatulla määrärahalla asfaltoidaan ja viimeistellään Virkatien sekä Talvialantien saneeraus Lukkoilantien eteläpuoleiselta osuudelta. Kääpälän alueen katujen saneeraus ja hulevesiviemäröinnin rakentaminen käynnistyy. Varastotien saneerausurakassa tehdään viimeistely- ja asfaltointitöitä. Katujen päällystykset toteutetaan päällystysohjelman mukaisesti. Katuvalaistuksen saneerausta toteutetaan kolmessa eri urakassa. Pääväylien ympäristön parantamiseen varatulla määrärahalla saneerataan Yhdystien valaistus. Viikinlahden kevyen liikenteen sillan uusimista valmistellaan. Talvialantien Keskuskadun puoleisen osuuden saneerausurakka kilpailutetaan.
Päijänrannan alueelle käynnistetään katutekniikan suunnittelu. Osa Haapanantiestä (ajorata ja jalankulku- ja pyöräilyväylä) viimeistellään ja asfaltoidaan, myös Länsi-Himoksentien alittavan rummun rakentaminen viimeistellään ja rakennetaan Haiskankuja. Saavutettavampi Himos -hankkeen, eli Länsi-Himoksen alueelle sijoittuvien pysäköintialueiden sekä Uskolanpolun rakentaminen on käynnissä. Länsikeskuksen kunnallistekniikan rakennusurakka jatkuu.
Jätehuolto
Himoksen alueelle valmistellaan 2-3 uuden aluekeräyspisteen toteuttamista, myös muita alueen aluekeräyspisteitä päivitetään.
Puistot, leikki- ja liikuntapaikat sekä satamat
Leikkikenttien perusparantamiseen varatulla määrärahalla kunnostetaan Timonkujan ja Rantalan leikkikentät. Jämsäpuisto-määrärahalla jatketaan Lamminsuon alueen suunnittelua ja alueelle toteutetaan muurialtaat. Jämsänkosken skeittipaikan kunnostus aloitetaan pinnoituksen uusimisella. Särkijärven lähiliikuntapaikan kunnostusta jatketaan mm. esteettömän pukukopin ja wc:n hankinnalla. Juokslahden koulun lähiliikuntapaikan toteutus kilpailutetaan. Liikuntapaikkojen valaistuksen uusimista valmistellaan. Satamissa tehdään pieniä perusparannustöitä ja kyltityksiä uusitaan, Talvialan veneluiskan viereen toteutetaan laituri. Liikuntareitistöjen osalta jatketaan käynnissä olevan hankkeen mukaisten kohteiden toteuttamista mm. Juokslahti – Myllyjärvi – Morvanvuoren sekä Toijalanrannan alueilla. Linnamäen liikuntakentän aidan uusiminen toteutuu myöhemmin syksyllä. Hallin urheilukentän huoltorakennuksen katon uusiminen ja Paunun urheilukentän ajanottojärjestelmä on kilpailutettu huhtikuussa.
Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 25 §
Ehdotus Vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen
Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman II/2025 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Khall 28.04.2025 § 128
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivat
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
Kaupunginhallitus hyväksyy työohjelman II /2025 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kymp 12.08.2025 § 18
Valmistelija vt. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816.
Työohjelmaan III/2025 esitetään varattavaksi määrärahoja liitteen ja esittelytekstin mukaisesti.
Liikenneväylät, hulevesiviemärit, katuvalaistus ja sillat
Kadunsaneeraukseen varatulla määrärahalla jatketaan Kääpälän alueen katujen saneerausta ja hulevesiviemäröinnin rakentamista. Lavaojaan liittyvät rummut uusitaan Suosaarentiellä ja tehdään ojaan perkausta. Seppolan alueen kausivalaistuksen uudistamista jatketaan laaditun suunnitelman mukaisesti. Pietiläntiellä tehdään kevyen liikenteen väylän kunnostusta. Esankadun ajorata ja kevyen liikenteen väylä päällystetään ja uusitaan valaisimet Esankadulle ja Asemakadulle. Katujen päällystämiseen ja Pääväylien ympäristön parannus/ Yhdystien valaistuksen saneeraus -hankkeelle osoitetaan lisää määrärahaa kadunsaneeraukseen varatuista rahoista. Viikinlahden kevyen liikenteen sillan suunnittelua edistetään.
Himoksen alue
Saavutettavampi Himos -hankkeen, eli Länsi-Himoksen alueelle sijoittuvien pysäköintialueiden sekä Uskolanpolun rakentaminen valmistuu, hankkeesta on jäämässä määrärahaa käyttämättä. Hankkeeseen tehdään muutoshakemus ja alkuperäistä hankesuunnitelmaa tarkennetaan, tavoitteena on tehdä Länsi-Himoksen alueella hulevesien johtamiseen ja käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä ja Länsikeskuksen kiertoliittymän kyltitys ja keskialueen rakentaminen. Länsikeskuksen kunnallistekniikan rakennusurakka valmistuu syyskuun alussa, määräraha on ylittymässä mm. alkuperäisen urakoitsijan konkurssista johtuvista syistä.
Jätehuolto
Himoksen alueelle toteutetaan uudet aluekeräyspisteet ja päivitetään muita alueen aluekeräyspisteitä.
Puistot, leikki- ja liikuntapaikat sekä satamat
Jämsänpuisto / Lamminsuon alueelle toteutetaan sedimenttitutkimukset ja saneerataan Kirkkopuiston valaistus. Jämsänkosken skeittipaikan rakennusurakka on kilpailutettu. Särkijärven lähiliikuntapaikalle toteutetaan aita beach volley -kentän ja matonpesupaikan välille, pukukontin toteuttaminen edellyttää poikkeamislupaa, joka on selvittelyssä. Juokslahden koulun lähiliikuntapaikan rakentaminen kilpailutetaan ja toteutetaan syksyn aikana. Satamille varatulla määrärahalla toteutetaan Talvialan veneenlaskulaituri, kun lupa-asiat on kunnossa, Hulkkion satamassa kunnostetaan lastauslaituri.
Toimivalta, johon päätös perustuu: hallintosääntö 28 §
Ehdotus Vt. Kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen
Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman III/2025 ja antaa esitetyille hankkeille aloitusluvan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Khall 25.08.2025 § 207
2359/10.03.01.00/2024
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 28 / Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
Kaupunginhallitus hyväksyy työohjelman III/2025 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |