Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valvontajaosto
Pöytäkirja 18.09.2025/Pykälä 43


Päätösvallan delegointi ympäristötarkastajalle

 

Valja 18.09.2025 § 43 

2727/00.01.01/2025

 

 Valmistelija: ympäristöpäällikkö Piia Koski, p. 0400 243 351

 

Kuntalain (410/2015, KuntaL) 91 § mukaisesti valtuusto voi hallintosäännöllä siirtää toimivaltaa alaisilleen toimielimille ja viranhaltijoille. Mikäli toimivalta kuuluu erityislainsäädännön nojalla jollekin nimetylle toimielimelle (esimerkiksi jätehuoltoviranomainen,  ympäristönsuojeluviranomainen tai leirintäalueviranomainen), toimivaltaa ei voida delegoida viranhaltijoille suoraan hallintosäännöllä, vaan toimivallan siirtämisestä päättää kyseessä oleva toimielin. Toimielimet voivat siirtää edelleen toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille, mikäli siihen on annettu hallintosäännössä oikeus. Jämsän kaupungin hallintosäännön 34 § mukaan kaupunkiympäristölautakunnan valvontajaosto voi delegoida alaiselleen viranhaltijalle valvontajaoston tehtäviä. Delegoinnit voidaan tehdä joku kuntalain tai erityislainsäädännön nojalla. Pääosa ympäristösuojelua koskevista asioista on sellaisia, joissa ratkaisuvalta kuuluu suoraan lain nojalla ympäristönsuojeluviranomaiselle ja delegoinneissa viranhaltijoille noudatetaan kuntalain sijaan erityislainsäädäntöä.

 

Valtuustokausi on alkanut 1.6.2025 ja kaupunkiympäristölautakunnan valvontajaosto on aloittanut toimintansa kesäkuussa 2025. Toimielinten velvollisuutena on valvoa, että delegoidulla toimivallalla tehdyt päätökset on tehty lain- ja asianmukaisesti.  Koska edelliset delegoinnit on tehty ennen valtuustokauden vaihtumista ja toimielinten kokoonpanot ovat muuttuneet, delegoinneista on päätettävä uudestaan, jotta toimielimiin kuuluvat luottamushenkilöt voivat hoitaa valvontavelvollisuuttaan asianmukaisesti. 

 

***

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014, YSL) 22 § mukaan kunnalle kuuluvista lupa- ja valvontatehtävistä sekä ilmoitusmenettelyistä vastaa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Jämsän kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii hallintosäännön 34 § mukaan kaupunkiympäristölautakunnan valvontajaosto. YSL 22.2 § mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen oikeudesta siirtää YSL:n toimivaltaan kuuluvia asioita alaiselleen viranhaltijalle säädetään kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986, KyhL) 7 §:ssä. Toimivaltaa ei voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä.

 

Maastoliikennelain (1710/1995, MLL) 30 §:ssä ja vesiliikennelain (782/2019, VLL) 106 §:ssä säädetään moottorikäyttöisellä kulkuneuvolla suoritettavien kilpailujen ja harjoitusten järjestämisessä tarvittavista luvista. Toimivalta lupien myöntämiseen on kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella.

 

Jämsän kaupungin hallintosäännön 34 § mukaan kaupunkiympäristölautakunnan valvontajaosto toimii kaupungin leirintäalueviranomaisena. Ulkoilulain (606/1973, UlkoiluL) 3 luvussa säädetään kunnan leirintäalueviranomaisen tehtävistä leirintäalueita koskevissa asioissa. UlkoiluL 26.1 § nojalla kunnanvaltuusto voi antaa kunnan leirintäalueviranomaiselle oikeuden siirtää toimivaltaansa alaiselleen viranhaltijalle.

 

YSL 116 - 117 §:ssä säädetään ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan rekisteröinti-ilmoituksen tekemisestä kunnan ympäristösuojeluviranomaiselle ja JäteL 100 §:ssä jätteen ammattimaisesta keräilystä tehtävän ilmoituksen tekemisestä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) 9:6 §:ssä säädetään sataman jätehuoltosuunnitelman hyväksymisestä ja jätehuoltosuunnitelman merkitsemisestä ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Ympäristönsuojeluviranomainen vastaa edellä todettujen säännösten nojalla ilmoitusten merkitsemisestä rekistereihin.

 

YSL 16 luvussa säädetään jätevesien käsittelystä ja johtamisesta viemäriverkkojen ulkopuolella ja YSL 156 d §:ssä säädetään talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamisesta. Toimivalta poikkeamisesta kuuluu YSL 156 d § mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mahdollisissa poikkeamisissa tulee huomioida, mitä säädetään Jämsän kaupungin ympäristönsuojelumääräyksien 2. luvussa.

 

Maa-aineslain (555/1981, MaL) 14 § mukaan maa-aineslain noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Maa-aineslain mukaisten tarkastusten, mittausten ja näytteenottojen delegoinnit tehdään Kyhl 7 § mukaisesti.

 

***

 

Päätöksenteon sujuvuuden ja palvelutason kannalta on perusteltua delegoida toimivalta ympäristötarkastajalle seuraavasti:

 

1.

Ympäristötarkastaja tekee päätöksen asiassa, jossa on kysymys melua ja tärinää aiheuttavaa tilapäistä toimintaa taikka poikkeuksellista tilannetta koskevasta ilmoituksesta (YSL 118 §, 120 §, 122 § ja 123 §)

2.

Ympäristötarkastaja tekee päätöksen asiassa, jossa on kysymys moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvan kilpailun tai harjoituksen järjestämisestä (MLL 30 §) ja moottorikäyttöisellä vesikulkuneuvolla suoritettavan kilpailun tai harjoituksen järjestämisestä (VLL 106 §).

3.

Ympäristötarkastaja käyttää valvontajaostolle kunnan leirintäalueviranomaisena kuuluvaa toimivaltaa asioissa, jotka koskevat ulkoilulaissa tarkoitettua tilapäistä leirintäaluetta. Toimivallan siirto ei kuitenkaan koske asiaa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä.

4.

Ympäristötarkastaja ottaa vastaan toiminnan rekisteröintiä koskevan ilmoituksen ja tekee ilmoitusta koskevan rekisteröintimerkinnän (YSL 116 ja 117 §, JäteL 100 §) sekä merkitsee merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 5 §:ssä tarkoitetun jätehuoltosuunnitelman ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.

5.

Ympäristötarkastaja ratkaisee poikkeamisen talousjätevesien käsittelyvaatimuksista (YSL 156 d §, ympäristönsuojelumääräysten 2. luku).

6.

Ympäristötarkastajalla on oikeus tehdä tarkastuksia, suorittaa mittauksia ja ottaa näytteitä ottamispaikalla (MaL 14 §).

 

Valvontajaosto antaa lisäksi seuraavat tehtävien hoitamista koskevat määräykset:

 

Ympäristötarkastaja määrätään viranhaltijaksi, jolla on:

-          YSL 172 §:ssä säädetty tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus

-          JäteL 122 §:ssä säädetty tiedonsaantioikeus ja 123 §:ssä säädetty tarkastusoikeus

-          Vesilain (587/2011, VL) 11:14 §:ssä säädetty tarkastusoikeus ja 14:3 §:ssä säädetty tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus

 

Ympäristötarkastajan viransijaisena toimii tarvittaessa ympäristöpäällikkö.

 

Toimivalta, johon päätös perustuu: KuntaL 91 §, Hallintosääntö 34 §,
KyhL 7 §

 

Ehdotus Ympäristöpäällikkö Piia Koski

 

 Valvontajaosto päättää siirtää toimivaltaansa esittelytekstin mukaisesti ympäristötarkastajalle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.