Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 248



Miehittämättömien ilma-alusten testausympäristö -hanke

 

Khall 20.10.2025 § 248 

2860/02.05.02/2025

 

 Valmistelija: projektipäällikkö Marja Salonen p. 044 9018997

 

Keski-Suomen liitolla on jäljellä Jämsälle osoitettua AKKE-rahoitusta 985000 euroa, joka on tarkoitettu äkillisen rakennemuutoksen hoitoon. Rahoitus on haettavissa 30.10.2025 saakka. Rahoitus on myönnetty Kaipolan tehtaan sulkemisen jälkeisten rakennemuutosten hoitoon ja tukee työpaikkojen luomista, elinkeinotoiminnan kehittämistä sekä alueen toimintaympäristön parantamista. Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) hankkeisiin voidaan myöntää korkeintaan 80 % rahoitus. Investointeihin voidaan myöntää korkeintaan 70% rahoitus.

 

Äkillisen rakennemuutoksen hoitoon osoitetusta varoista toteutetiin Yritysvelho-hanke (1.9.2020–31.12.2022) vastasi Kaipolan tehtaan sulkemisen aiheuttamaan rakennemuutokseen ja loi pohjan Jämsän teollisuuden uudistumiselle. Hankkeessa toteutettu Master Plan (15.12.2022) määritti strategisia suuntaviivoja uusiutuvan teollisuuden, kiertotalouden ja infrastruktuurin kehittämiselle.

 

TIKKA-hanke (1.8.2022–31.3.2025) jatkoi alueen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan ekosysteemin vahvistamista. TIKKA-hankkeessa laadittiin yhdessä VTT:n, alueen yritysten ja kaupungin kanssa Jämsän uudistuvan teollisuuden tiekartta, joka sisälsi konkreettisia toimenpide-ehdotuksia erityisesti uusiutuvan teollisuuden, energiaratkaisujen ja ilmailualan kehittämiseksi. Lisäksi luotiin uusiutuvan teollisuuden ekosysteemi, tuotettiin sijoittautumista tukevia tutkimuksia ja selvityksiä sekä käynnistettiin TKI-klusterin toiminta tiiviissä yhteistyössä yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin kanssa. Yritykset ovat kokeneet hankkeet merkityksellisiksi, ja ne ovat lisänneet tiedonvaihtoa sekä yhteistyötä yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin välillä. Hankkeiden kautta yritykset ovat saaneet konkreettista tukea uusien teknologioiden ja liiketoimintamallien kehittämiseen, mikä on vahvistanut niiden kilpailukykyä. Lisäksi hankkeet ovat edistäneet verkostoitumista ja osaamisen jakamista, luoden pohjaa pitkäjänteiselle kehitystyölle.

 

TULE – Tulevaisuuden liikkumisen ja ilmailun teknologiapuisto -hanke (1.4.2025-15.10.2027) on myös Jämsän AKKE-rahoitteinen kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa Hallin asemaa tulevaisuuden ilmailun, puolustusteknologian ja turvallisuuden keskittymänä. Hankkeessa rakennetaan ekosysteemiä, joka yhdistää ilmailun, puolustus- ja kyberturvallisuusteknologiat sekä TKI-toiminnan. TULE-hankkeella on vahva yhteys käynnistettävään testausympäristön investointihankkeeseen, joka toteuttaa sen tavoitteet konkreettisena testaus- ja kehitysalustana Hallin alueella.

 

Miehittämättömien ilma-alusten testausympäristö -hanke

 

Maankäyttö- ja yrityspalvelut tulosalue on valmistellut Miehittämättömien ilma-alusten testausympäristö -hankkeen, joka rakentuu Jämsän alueella aiemmin toteutettujen kehityshankkeiden tuloksiin ja kokemuksiin, tarjoten selkeän jatkumon alueen elinkeinoelämän uudistamiselle. Hankkeen suunnittelussa on huomioitu edellisten hankkeiden tulokset ja suositukset, mikä varmistaa jatkuvuuden ja tehokkuuden alueen kehittämistoimissa.

 

Testausympäristön investointihanke toteuttaa Hallin alueelle turvallisen ja luvitetun testausympäristön droonien havaitsemiseen ja torjuntaan liittyvien ratkaisujen kehittämistä varten. Hankkeessa rakennetaan perusinfrastruktuuri, jossa voidaan kokeilla ja kehittää drooniteknologiaan, ilmailuun ja turvallisuuteen liittyviä sovelluksia yhteistyössä yritysten, viranomaisten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Investointi vahvistaa Hallin asemaa tulevaisuuden teknologioiden keskuksena, tukee uusien yritysten syntymistä ja osaajien työllistymistä alueelle sekä edistää Keski-Suomen elinkeinojen uudistumista ja kasvua. Hanke tukee Suomen huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta luomalla pysyvän toimintaympäristön uuden teknologian kehittämiselle. Hankkeen pysyvyyden varmistamiseksi sen toiminnan jatkosta vastaa perustettava Hallin C-UAS Test Center -toimija, joka kehittää ja ylläpitää testausympäristöä hankkeen päätyttyä.

 

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 690200 €, josta haettavan tuen osuus on 70 % (483140 €) ja Jämsän kaupungin omarahoitusosuus 30 % (207060  €). Hankkeen omarahoitusosuudesta on varauma talousarviossa. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi ajalla 1.1.2026–31.12.2027.

 

Hankkeen toimeenpano hankitaan ostopalveluna. Toteutuksessa tehdään kiinteää yhteistyötä TULE-tulevaisuuden liikkumisen teknologiapuisto Jämsän Halliin -hankkeen kanssa.

 

Esityslistan liitteenä on hankesuunnitelma, joihin on kirjattu hankkeen toimenpiteet.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 28 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 1) Kaupunginhallitus päättää hakea rahoitusta Miehittämättömien ilma-alusten testausympäristö -hankkeelle.
2) Kaupunginhallitus myöntää hankkeelle omarahoitusosuuden vuosille 2026-2027 yhteensä 207060 €. Omarahoitus maksetaan kaupunginhallituksen kustannuspaikalta.
3) Hankkeen toteutuksesta vastaa maankäyttö- ja yrityspalvelut tulosyksikkö.
4) Kaupunginhallitus valtuuttaa TULE-hankkeen projektipäällikön hoitamaan hakemusprosessin ja siihen tarvittavien tietojen toimittamisen rahoittajalle ja tekemään hakemukseen tarvittavat täydennykset.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Projektipäällikkö Visa Törmälä oli läsnä asian käsittelyn aikana (saapui klo 17.07).

Jorma Poti ilmoitti olevansa esteellinen eikä ollut läsnä asian käsittelyn aikana (yhteisöjäävi).