RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 276
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnallinen tuloveroprosentti vuodelle 2026
Khall 10.11.2025 § 276
2897/02.03.02/2025
Valmistelu konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti, puh, 0400-447 383
Kuntalain 111 §:n mukaan kunnanvaltuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista.
Verotusmenettelystä annetun lain 91. a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden tuloveroprosentin suuruus viimeistään verotusvuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä.
Tuloveroprosentti ilmoitetaan vuodesta 2024 alkaen prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.
Vuodelle 2026 esitetään tuloveroprosentin pitämistä voimassa olevan veroprosentin 9,4 mukaisena.
Tuloverorahoituksen kehitys
Tuloveroarvio vuodelle 2026 perustuu Suomen kuntaliiton ylläpitämän verotuloennustekehikon tietoon. Veroennustekehikon tiedot perustuvat pääosin syksyn kuntatalousohjelmassa esitettyihin arvioihin verotulojen kehityksestä. Arviossa on huomioitu ennustettu väestönkasvu ja veroarvio on tehty nykyisellä veroprosentilla. Kehikon mukainen summa on 38,8 miljoonaa euroa ja talousarvioon vietävä summa siten 38,3 miljoonaa euroa.
M€ | 2024 (tot) | 2025 (enn) | 2026 (enn) |
Tulovero | 37,7 | 37,8 | 39,5 |
Vuoden 2025 veroennuste on vain noin 186 000 euroa enemmän kuin edellisvuoden tilitys ja jää alkuperäisestä talousarviosta 467 000 euroa. Valtakunnallisestikin kunnallisveron loppuvuoden kertymäennuste on alentunut selvästi, johtuen pääosin pienimmistä ennakonpidätyksistä. Työllisyyden odotettua heikompi kehitys kuluvana vuonna on johtanut siihen, että palkkatulojen kehitysarvio on heikentynyt. Palkkatulojen odotetaan kasvavan vain noin 2,5 prosenttia tänä vuonna. Kasvu on heikko, sillä keskimääräinen yleinen ansiotaso nousee noin kolme prosenttia koko maassa.
Vuoden 2025 kunnallisveron kertymäähän nosti hallituksen kehysriihen päätös ansiotulovähennyksen poistamisesta kunnallisverotuksesta vuodesta 2025 alkaen. Veroperustemuutosten aiheuttamat vaikutukset kuntien verotuloihin kompensoitiin nettomääräisesti kunnille. Muutosta vastaava vähennys näkyy valtionosuuksien veroperustemuutosten laskuna vuodelle 2025.
Vuoden 2024 joulukuussa kunnallisveron verovuoden 2024 ryhmäosuutta oikaistiin virheellisesti noin +140 miljoonan euron edestä. Tämän vuoden toukokuussa sama osuus oikaistiin takaisin noin -150 miljoonan euron edestä. Tämän seurauksena kertyi ennustettua enemmän kunnallisveroa kalenterivuonna 2024 ja vastaavasti vähemmän kalenterivuonna 2025. Kyseinen rytmihäiriö yhdessä heikomman työllisyyskehityksen kanssa aiheuttavat yleisesti ennustettua pienemmän kunnallisverokertymäarvion kuluvana vuonna.
Orastava positiivinen kehitys näkyy kehikon verokertymissä vuonna 2026 korkeimpien lisäennakoiden muodossa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki § 111
Laki verotusmenettelystä § 91 a
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää vuoden 2026 kunnallisveroprosentiksi 9,4 %.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |