RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 277
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2026
Khall 10.11.2025 § 277
2897/02.03.02/2025
Valmistelu konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti, puh. 0400-447 383
Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Laki verotusmenettelystä ja sen 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit verohallinnolle verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivään mennessä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä. Kiinteistövero on kiinteistön verotusarvon perusteella kunnalle vuosittain suoritettava vero.
Kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Verosta on säädetty kiinteistöverolaissa.
Kiinteistövero koskee kaikkia kiinteistöjä lukuun ottamatta metsiä ja maatalousmaita. Verottomia ovat myös esimerkiksi eräät yleiset alueet, kuten kadut ja torit, sekä erityisalueet kuten varuskunnat. Kiinteistövero menee kiinteistön sijaintikunnalle. Kunnan ei tarvitse suorittaa veroa omalla alueellaan omistamastaan kiinteistöstä.
Kunta voi päättää kiinteistöveroprosentit seuraavasti:
maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti | 1,30 - 2,00 0,93 - 2,00 |
vakituisten asuinrakennusten veroprosentti | 0,41 - 1,00 |
muiden asuinrakennusten veroprosentti | 0,93 - 2,00 |
yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti | 0,00 - 2,00 |
rakentamattoman rakennuspaikan veropros. | 2,00 - 6,00 |
voimalaitosten veroprosentti | 0,93 - 3,10 |
Rakennusta katsotaan käytettävän pääasiassa vakituiseen asumiseen, jos sen huoneistojen pinta-alasta vähintään puolta käytetään tähän tarkoitukseen. Huoneistoa katsotaan käytettävän pääasiassa vakituiseen asumiseen, jos se on pääosin tarkoitettu tähän käyttöön eikä se ole muussa käytössä.
Erillistä rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia sovelletaan asumistarkoitukseen kaavoitettuun rakentamattomaan rakennuspaikkaan. Kunta, joka määrää rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentin, selvittää samalla vuosittain ne rakennuspaikat, jotka täyttävät ko. veron edellytykset ja ilmoittaa ne samoin kuin muut tarpeelliset tiedot ja asiakirjat verovirastolle verotuksen toimittamista ja muutoksen hakua varten.
Jämsän kaupungissa ovat kiinteistöveroprosentit vuonna 2025 olleetseuraavat:
Vakituinen asuinrakennus | 0,50 % |
Muu asuinrakennus | 1,20 % |
Yleinen kiinteistövero - rakennukset - maapohja |
1,00 % 1,30 % |
Yleishyödylliset yhteisöt | 0,00 % |
Voimalaitokset | 2,50 % |
Rakentamaton rakennuspaikka | 3,00 % |
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki § 111
Laki verotusmenettelystä § 91 a
Kiinteistöverolaki luku 3
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää kiinteistöveroprosentit vuodelle 2026 seuraavasti:
- Vakituinen asuinrakennus 0,50 %,
- Muu asuinrakennus 1,20 %,
Yleinen kiinteistövero
- rakennukset 1,00%,
- maapohja 1,30 %,
- Yleishyödylliset yhteisöt 0,00 %,
- Voimalaitokset 2,50 %,
- Rakentamaton rakennuspaikka 3,00 % .
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |