RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 11.12.2025/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Perusopetuksen uimataidon opetuksen vahvistaminen, valtionavustuksen hakeminen
Sivla 11.12.2025
2890/02.05.02/2025
Valmistelu kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen,
p. 040 751 4731
Opetus- ja kulttuuriministeriö julisti haettavaksi valtion hankeavustuksen, joka kohdennetaan perusopetuksen uimataidon opetuksen kehittämiseen ajalle 1.12.2025 – 31.7.2027.
Hankeavustuksen tavoitteena on perusopetuksen uimataidon opetuksen vahvistaminen oppilaiden uimataidon ja vesiturvallisuustaitojen parantamiseksi. Avustuksella edistetään uimataitoa koskevien suunnitelmien laatimista sekä hyvien toimintamallien ja käytäntöjen kehittämistä sekä jalkauttamista. Avustuksella edistetään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia tavoitteita oppilaiden uimataidon vahvistamiseksi.
Avustusta voidaan kohdentaa myös lisätunteina ryhmäkohtaiseen yleiseen tukiopetukseen, erityisesti heikon uimataidon omaavien oppilaiden osaamisen vahvistamiseksi. Avustuksen tavoitteena on kannustaa opetuksen järjestäjiä yhteistyöhön perusopetuksen uimataidon opetuksen kehittämiseksi ja vahvistamiseksi.
Valtionavustus on hankesuunnitelman mukaisesti tarkoitus toteuttaa siten, että uimaopetus järjestetään hankkeen ajan samanaikaisopetuksena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uintitunnin aikana altaassa on kaksi opettajaa. Näin toimien pystytään huomioimaan ja eriyttämään eritasoiset uimarit aiempaa tehokkaammin. Samanaikaisopetuksesta on hyviä kokemuksia esimerkiksi aikuisten kotoutujien uimaopetuksessa.
Uimaopetukseen palkataan hankkeen ajaksi yksi lisäopettaja (0,5 htv/vuosi). Lisäopettaja toimii työparina toisen uimaopettajan kanssa. Hanketyöntekijän työtehtäviin kuuluu myös uimaopetuksen kehittäminen yhdessä perusopetuksen liikuntavastaavien opettajien kanssa sekä suunnitelman tekemisen perusopetuksen uimaopetuksen kehittämisestä hankeajan jälkeen. Avustusta tullaan hankehakemuksen mukaisesti käyttämään myös uimaopettajien lisäkouluttautumiseen.
Uimataidon opetuksen kehittämishankkeen tuloksena odotetaan kouluikäisten uimataidon kohentumista, uimataidottomien koululaisten määrän vähenemistä, koulun ja uimaopetuksen yhteistyön lisäämistä, uimaopetuksen suunnitelmallista ja laadullista lisäämistä myös hankeajan jälkeen, koululaisten innostamista liikunnalliseen elämäntapaan uintiharrastuksen myötä sekä koululaisten perheille tiedon lisäämistä uimataidon tärkeästä merkityksestä.
Valtionavustusta haetaan hankeajalle yhteensä 34 800 €. Avustuksen omarahoitusosuus on 20 % eli 8 700 €. Hankkeeseen tullaan käyttämään siis kokonaisuudessaan yhteensä 43 500 € ajalla 1.1.2026 – 31.7.2027.
Uimataidon vahvistamisen kehittämishanke sisältyy 6.11.2025 § 119 sivistyslautakunnan esittämään talousarvioesitykseen.
Avustushakemus on tämän kokouspykälän liitteenä.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosääntö § 26
Sivistyslautakunta päättää kehittämishankkeisiin osallistumisesta talousohjelman mukaisesti
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy valtion erityisavustuksen hakemuksen koskien perusopetuksen uimataidon opetuksen vahvistamista
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |