RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkiympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.02.2026/Pykälä 28
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Jämsän kaupunki / lausuntopyyntö / asemakaava / Lahdenperä-Jämsä
Kymp 26.02.2026 § 28
51/10.02.02/2026
Valmistelija vs. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816.
Kaupunkiympäristötoimelta on pyydetty lausuntoa Lahdenperä – Jämsä rataoikaisun ja kaksoisraiteen edellyttämistä kaavamuutoksista ja -laajennuksista.
”Asemakaavan tavoitteena on muuttaa voimassa olevia asemakaavoja niin, että varataan riittävät rautatie- ja katualueet vireillä olevan rata- ja katusuunnittelun perusteella. Kilpakorven alueella sijaitsevaa tasoristeystä ollaan poistamassa ja autoliikenne ohjataan uuden katuyhteyden kautta junaradan alta Kilpakorven teollisuusalueelle. Ratasuunnitelmassa esitetään myös toisen raiteen sijoittamista nykyisen rinnalle Kilpakorven ja Jämsän keskustan väliselle radan osuudelle. Tasoristeyksen poisto sekä kaksoisraide edellyttää muutoksia ja laajennuksia nykyisiin asemakaavoissa varattuihin rata- ja katualueisiin.”
- Asemakaavan suunnittelualue sijaitsee suurimmaksi osaksi Jämsän
lounaispuolella Kilpakorven sekä Kilpakorven ja Kääpälän välisellä alueella. Pieni osa suunnittelualueesta sijaitsee rautatien yli kulkevan Seppolantien sillan vieressä, Viiskulman alueella.
- Asemakaavan muutoksella muodostuu rautatiealuetta sekä katualuetta. Asemakaavan laajennus koskee uutta katualuetta Kilpakorven ja Kääpälän väliselle alueelle.
- Kaavamuutoksella on vaikutuksia rakennettuun ympäristöön.
- Kaavan mahdollistama merkittävin muutos nykytilanteeseen verrattuna on nykyiseltä Kilpakorventieltä erkaneva uusi katualueen linjaus nykyisen peltoalueen läpi rautatien ali Kilpakorven teollisuusalueelle. Nykyinen peltoalue muuttuu tältä osin osaksi alueen rakennettua ympäristöä.
- Asemakaavan toteuttamisella on vähäiset vaikutukset luonnonympäristöön.
- Asemakaavalla on maltilliset vaikutukset maisemaan.
- Kaavalla on merkittäviä vaikutuksia liikenteeseen.
- Ratasuunnittelun tavoitteena on paitsi liikenteen sujuvoittaminen Jämsä-Tampere välillä myös liikenneturvallisuuden parantaminen esim.
tasoristeyksen poistoilla mm. Kilpakorven alueella.
- Pidemmällä aikavälillä on tarkoitus poistaa myös mm. suora liittymä VT9:ltä Kilpakorven alueella, kaavamuutos mahdollistaa osaltaan myös tämän muutoksen.
- Katualueiden osalta vastuu toteutuksesta ja seurannasta on Jämsän kaupungilla, junarataan liittyvästä rakentamisesta vastaa Väylävirasto.
_____________________________
Asemakaavamuutoksessa on esitetty uuden korvaavan katuyhteyden rakentamista Kilpakorventien tasoristeyksen poistuessa käytöstä. Muutoksella on vaikutusta alueen liikennöintiin, Kilpakorventien käyttäminen läpikulkutienä Seppolantien ja VT9 välillä ei ole jatkossa sujuvaa. Tasoristeyksen poistaminen ja korvaaminen uudella rautatiesillalla parantaa liikenneturvallisuutta ja siltä osin muutosta pidetään hyvänä.
Kaupunkiympäristötoimialan edustaja on ollut mukana radansuunnittelua edistävässä hankeryhmässä. Katusuunnitelma uusien korvaavien yhteyksien osalta on laadittu radansuunnittelun yhteydessä. Suunnittelussa ei ole huomioitu pidemmän aikavälin mahdollista nykyisen Kilpakorventien ja VT9:n suoran liittymän poistumista.
Rakennusvalvontaviranomaisella tai ympäristönsuojeluviranomaisella ei ole huomautettavaa hankkeen johdosta.
Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 31 §, kohta 11
Ehdotus Kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen
Kaupunkiympäristölautakunta päättää antaa esittelytekstin mukaisen lausunnon Lahdenperä – Jämsä rataoikaisun ja kaksoisraiteen edellyttämistä kaavamuutoksista ja -laajennuksista.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |