Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Jämsän Vesi liikelaitos
Pöytäkirja 25.02.2026/Pykälä 3


Liite 2 Työohjelma 1/2026 / Jämsän Vesi liikelaitos

Työohjelman 1/2026 hyväksyminen

 

Vesi 25.02.2026 § 3 

216/00.01.02/2026

 

 Valmistelija: liikelaitosjohtaja Vesa Arvonen, p. 044 705 5705

 

Jämsän Vesi liikelaitoksen hyväksytyn talousarvion mukaiset investointimenot ovat vuodelle 2026 yhteensä 1 785 000 euroa.

 

Vesihuoltoinvestointien periaatteena on, että liikelaitos rakentaa samassa

yhteydessä vesihuollon, kun kaupunki rakentaa uusille asuntoalueille

kadun ja muun kunnallistekniikan.

 

Vuodelle 2026 on varattu pieni määräraha vesijohto- tai viemäriverkoston uudisrakentamiseen, mutta pääosin investoinneissa keskitytään olemassa olevan verkoston saneeraukseen.

 

Saneerauskohteissa noudatetaan pääsääntöisesti samaa periaatetta, kuin

uudisrakentamisessa, eli saneerauksia tehdään samanaikaisesti muun

kunnallistekniikan saneerauksen yhteydessä. Lisäksi hyödynnetään mm.

kaivamattomia tekniikoita viemäriverkoston saneerauksessa.

 

Himoksen alueelta tulevaan lisääntyvään jätevesivirtaamaan varaudutaan

pumppauskapasiteettia lisäämällä. Verkoston lisäksi ylläpidetään olemassa olevien laitosten toimintakykyä uusimalla elinkaaren loppupuolella olevia kalustoa ja laitteita sekä automaatiota.

 

Esityslistan liitteenä on esitys Jämsän Veden työohjelmaksi ajalle 1.1.-30.4.2026.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 31: Lautakuntien ja liikelaitosten johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta

 

 

Ehdotus Liikelaitosjohtaja

 

 Johtokunta hyväksyy esitetyn työohjelman 1/2026.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.