Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 56


Nimeämispyyntö / Jämsän kaupungin edustajat Keski-Suomen seutukaupunkityöryhmään

 

Khall 23.03.2026 § 56 

242/00.04.01/2026

 

 Valmistelu kaupunginjohtaja Jori Reijula p. 045 847 1133

 

Keuruun kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksessaan 2.2.2026 § 40

valtuustoaloitetta koskien seutukaupunkien Jämsä, Saarijärvi, Viitasaari, Äänekoski  ja Mänttä-Vilppulan yhteistyötä. Aloitteeseen annetussa vastauksessa kaupunginhallitus päätti perustaa seutukaupunkityöryhmän ja pyytää em. kuntia nimeämään työryhmään 1-2 edustajaa siten, että mukana olisi luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita.  

 

Keuruun kaupunginvaltuuston on kokouksessaan 9.2.2026 todennut aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Vastaava aloite on tehty myös Jämsässä ja  todettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.3.2026 loppuun käsitellyksi. Aloitteeseen annetussa vastauksessa kaupunginhallitus on nähnyt seutukaupunkien yhteistyön hyvänä avauksena esim. luoda uusia vaikuttamisen muotoja. Jämsän kaupunki suhtautuu  myönteisesti aloitteessa todettuun yhteistyömalliin ml. työryhmän perustaminen.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosäänt § 28 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 Kaupunginhallitus nimeää työryhmään
- viranhaltijaedustajaksi kaupunginjohtaja Jori Reijulan ja varalle konserninpalvelujohtaja Vesa Urtin sekä
- luottamushenkilöedustajan ja varaedustajan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Keskustelun aikana Heikki Paavisto esitti varaedustajaksi Lotta Aholaa.

Varsinaiseksi edustajaksi tehtiin kaksi (2) esitystä:
- Matti Similä esitti Merja Lahtista.
- Aarre Luoto esitti Ismo Reitmaata.

Koska varsinaisesta edustajasta oli tehty kaksi (2) esitystä, tuli suorittaa äänestys. Äänestystapana käytettiin kättennostoäänestystä.

Suoritetussa äänestyksessä Matti Similän esitys sai kuusi (6) ääntä (Matti Similä, Ulla Patronen, Sari Jussila, Heikki Paavisto, Joonas Pahkala, Jorma Poti) . Aarre Luodon esitys sai yhden (1) äänen (Aarre Luoto).

Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena, että äänin 6-1 kaupungin varsinaiseksi luottamushenkilöedustajaksi Keski-Suomen seutukaupunkityöryhmään nimettiin Merja Lahtinen. Varaedustajaksi nimettiin Lotta Ahola.