RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 49
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Viiskulman ja Palomäen päiväkotien toiminnan siirtyminen ja yhdistyminen Ankkalammen päiväkoti Jämsään
Sivla 23.04.2026 § 49
399/12.06.00/2026
Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, puh. 040 5079571
Viiskulman päiväkoti sijaitsee Varistaipaleentie 9:ssä. Kiinteistö on valmistunut vuonna 1983 ja siihen on tehty kuntokartoitus vuonna 2019. Kuontarvion mukaan kiinteistöön tulisi tehdä peruskorjaus. Vuoden 2025 talousarvion hyväksymisen (9.12.2024 § 51) yhteydessä päätettiin, että peruskorjauksesta luovutaan ja tilalle hankitaan vuokrattava elementtiratkaisu 10 vuoden vuokrasopimuksella. Viiskulman päiväkodin toiminta siirtyy vuokrattaviin tiloihin 1.8.2026 alkaen. Sivistystoimiala luopuu Viiskulman päiväkodin tiloista 1.9.2026 alkaen.
Vuokrattavaan elementtiratkaisuna toteutettavaan päiväkotiin siirtyy Palomäen päiväkodin toiminta ja luovutaan Palomäen päiväkodin vuokratiloista, jotka sijaitsevat kerrostalon alakerrassa osoitteessa Palomäentie 6. Palomäen päiväkodin vuokrasopimus on irtisanottu 30.1.2026 ja se päättyy 31.8.2026. Kiinteistön omistaaTenvus kiinteistöt Oy.
Uuteen päiväkotiin tulee yhteensä neljä (4) lapsiryhmää ja enimmillään 84 varhaiskasvatuspaikkaa. Palomäen ja Viiskulman päiväkotien toiminnat yhdistyvät uudeksi Ankkalammen päiväkoti, Jämsäksi 1.8.2026.
Palomäen ja Viiskulman päiväkotien henkilöstölle on järjestetty välitön yhteistoimintaneuvottelu muutoksesta 17.2.2026. Molempien päiväkotien lasten huoltajille tiedotus- ja keskustelutilaisuus 19.3.2026.
Ankkalammen päiväkoti, Jämsä valmistuu osoitteeseen Lääkärinkuja 3. Elementtiratkaisun toimittajaksi valittiin Parmaco Oy (elinvoimalautakunta 22.05.2025 § 79). Kiinteistö luovutetaan Jämsän kapungin käyttöön kesäkuun 2026 alussa. Ankkalammen päiväkodin toiminta tiloissa alkaa 3.8.2026.
Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen selvitti asiaa kokouksessa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 31 § Lautakuntien ja liikelaitosten johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta: lautakunnat ja liikelaitoksen johtokunta johtavat ja kehittävät alaistaan toimialaa ja vastaavat palvelujen tuloksellisesta ja tehokkaasta järjestämisestä.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta päättää, että Viiskulman ja Palomäen päiväkotien toiminta siirtyy ja yhdistyy Ankkalammen päiväkoti, Jämsäksi 1.8.2026 alkaen
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |