Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 27.04.2026/Asianro 12


Liite1 Työohjelma II 2026

Työohjelma II/2026

 

Khall 12.01.2026 § 7 

 

Kaupunkiympäristölautakunta 17.12.2025 § 55:

 

 Valmistelija vs. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen p. 040 846 9816

 

Kaupunginvaltuuston 8.12.2025 hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2026 on kiinteät rakenteet ja laitteet sekä puistot, leikki- ja liikuntapaikat - määrärahat jaettu hankeryhmiin. Investointiosa on tällä jaottelutasolla valtuustoon nähden sitova mahdollisine erillisperusteluineen.  Hankeryhmät muodostavat kokonaisuuden, jonka yksityiskohtaisesta käytöstä päättää kaupunginhallitus kolmannesvuosittain hyväksyttävässä työohjelmassa.

 

Määrärahoja työohjelmaan I/2026 esitetään varattavaksi liitteen ja esittelytekstin mukaisesti.

 

Liikenneväylät, hulevesiviemärit, katuvalaistus ja sillat

 

Kadunsaneeraukseen varatulla määrärahalla jatketaan Kääpälän alueen katujen saneerausta ja hulevesiviemäröinnin rakentamista. Hartusvuorentien itäpäähän, Koivutielle ja Aallontielle käynnistetään suunnitelmien laatiminen tulevaa kadunsaneerausta varten. Katujen päällystämisestä laaditaan päällystysohjelma ja ohjelman mukainen asfaltointiurakka kilpailutetaan. Vuoden 2026 katuvalaistuksen saneerauskohteet suunnitellaan ja kilpailutetaan. Pääväylien ympäristön parannukseen varatulla määrärahalla käynnistetään mm. Siltakadun valaistuksen saneerauksen suunnittelu ja kilpailutus. Viikinlahden kevyen liikenteen sillan uusiminen suunnitellaan. Lisäksi kilpailutetaan Talvialantien Keskuskadun puoleisen pään saneerausurakka. Rusulan alueelle laaditaan katusuunnitelman muutos. Paunun alueen liikennejärjestelyjen suunnittelu käynnistyy asemakaavan aikataulussa. Paloaseman alikulkutunnelin muurin korjaussuunnittelu kilpailutetaan ja käynnistetään.

 

Himoksen alue

 

Päijänrannan alueella on käynnissä katutekniikan suunnittelu. Saavutettavampi Himos hanke jatkuu, mikäli hankkeen muutoshakemus hyväksytään, Himoskylän hulevesijärjestelyjen ja Länsi-Himoksen kiertoliittymän suunnittelulla. Länsikeskuksen kiertoliittymän keskialueesta laaditaan suunnitelma.

 

Puistot, leikki- ja liikuntapaikat sekä satamat

 

Leikkikenttien perusparantamiseen varatulla määrärahalla laaditaan suunnitelma kunnostettavasta Kaipolan keskuspuiston leikkikentästä. Jämsäpuisto-määrärahalla jatketaan Lamminsuon alueen suunnittelua. Särkijärven lähiliikuntapaikan kunnostusta jatketaan mm. esteettömän pukukopin ja wc:n hankinnalla. Koskenpään koulun lähiliikuntapaikalle laaditaan suunnitelma ja toteutus kilpailutetaan. Ulkoliikuntapaikkojen valaistuksen uusimisesta sekä satamien pienistä perusparannustöistä laaditaan suunnitelmat. Liikuntareitistöjen osalta jatketaan käynnissä olevan hankkeen mukaisten kohteiden toteuttamista mm. Kalmonniemen alueella. Liikuntakenttien aitojen uusimista valmistellaan.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö 31 §

 

Ehdotus Kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen

 

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman I/2026 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 Kaupunginhallitus 12.1.2026:

 

Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 28 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 Kaupunginhallitus hyväksyy työohjelman I/2026 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kymp 23.04.2026 § 48 

 

 

 Valmistelija vs. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816.

 

Työohjelmaan II/2026 esitetään varattavaksi määrärahoja liitteen ja esittelytekstin mukaisesti.

 

Liikenneväylät, hulevesiviemärit, katuvalaistus ja sillat

 

Kadunsaneeraukseen varatulla määrärahalla jatketaan Kääpälän alueen katujen saneerausta ja hulevesiviemäröinnin rakentamista. Hartusvuorentien itäpään ja Koivutien kunnallistekniikan saneerauksen suunnittelu on käynnissä ja Aallontien suunnittelu käynnistyy kesän aikana. Golftielle toteutetaan kevyen liikenteen silta, mahdollistamaan kevyt liikenteen liikkuminen ojan yli. Paloaseman/ Teollisuuskadun alueelle on käynnissä hulevesien johtamiseen ja viivytykseen liittyvä suunnittelu, järjestelyt toteutetaan loppukesän/ syksyn aikana. Asfalttiurakka on kilpailutettu, asfaltoinnit toteutetaan kesän aikana. Vuoden 2026 katuvalaistuksen saneerauskohteet toteutetaan kesän aikana.

 

Pääväylien ympäristön parannukseen varatulla määrärahalla toteutetaan kesän aikana Siltakadun (välillä Keskuskatu-Puukilankatu) ja Lamminsuontien valaistuksen saneeraus. Viikinlahden kevyen liikenteen sillan uusimista valmistellaan. Talvialantien Keskuskadun puoleisen pään saneerausurakka on kilpailutetaan, työn toteutus loppukesän/ syksyn aikana. Rusulan alueella toteutetaan Rusulankadun päähän muutos, jolla katu sovitetaan tontin tasaukseen, kadun viimeistely toteutetaan tontin toteuksen aikataulussa. Paloaseman alikulkutunnelin muurin korjaussuunnittelu on käynnistymässä, korjaus on tarkoitus toteuttaa kesän aikana. Hulevesiin varatulla määrärahalla toteutetaan Talvialan sataman hulevesialtaat ja työohjelmakohteisiin liittyvä hulevesirakentaminen.

 

Himoksen alue

 

Päijänrannan asemakaavan kunnallistekniikan toteutus kilpailutetaan ja rakennustyöt aloitetaan. Himosraitin loppuosan suunnittelu kilpailutetaan. Saavutettavampi Himos -hankkeen (Himoskylän hulevedet ja Länsi-Himoksen kiertoliittymän viimeistely) suunnittelu on käynnissä, hulevesijärjestelyjen ja viitoituksen toteutus kilpailutetaan ja rakennustyöt käynnistyvät kesän aikana. Länsikeskuksen kiertoliittymän keskialueen toteutus kilpailutetaan.

 

Puistot, leikki- ja liikuntapaikat sekä satamat

 

Leikkikenttien perusparantamiseen varatulla määrärahalla kunnostetaan Kaipolan keskuspuiston leikkikenttä sekä pallokentän leikkipaikan vaijeriliuku. Jämsäpuisto-määrärahalla jatketaan Lamminsuon alueen suunnittelua. Jämsänkosken yhtenäiskoulun lähiliikuntapaikan monitoimiareenan suunnittelu käynnistyy. Särkijärven lähiliikuntapaikan kunnostusta jatketaan mm. esteettömän pukukopin ja wc:n hankinnalla. Koskenpään koulun lähiliikuntapaikka toteutetaan kesän aikana. Ulkoliikuntapaikkojen valaistuksen ja aitojen uusimisesta laaditaan suunnitelmat ja toteutus kilpailutetaan. Jukka Virtasen pallokentän perusparannuksen suunnittelu käynnistetään. Liikuntareitistöjen osalta toteutetaan reitistökohteiden kyltitystä sekä opastetaan Himoshuipun reitistö ja uusitaan reitistön kaksi taukopaikkaa.

 

Satamien ja venerantojen määrärahalla toteutetaan Länkipohjan sataman soutuvenerannan rakentaminen, sähköt ja vesipiste uusitaan ja kunnostetaan kiinteä laituri. Hulkkion sataman huoltolaiturin pilssi kunnostetaan, talvisäilytys organisoidaan uudelle ja valaistuksen asennustyöt viimeistellään.

 

Muut pitkävaikutteiset menot

 

MT 6031, Kääpälä-Kollinmäki jalankulku- ja pyöräilyväylän suunnittelu käynnistyy yhteistyössä elinvoimakeskuksen kanssa.

 

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 31§

 

Ehdotus Vs. kaupunkiympäristöjohtaja Katja Rissanen

 

 Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman II/2026 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Khall 27.04.2026    

9/10.03.01.00/2026

 

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 28 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 Kaupunginhallitus hyväksyy työohjelman II/2026 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.

 

Päätös