Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Jämsän Vesi liikelaitos
Pöytäkirja 27.05.2026/Pykälä 13


Korvaushakemus/ Jämsän Vesi liikelaitos

 

Vesi 27.05.2026 § 13 

437/10.03.02.01/2026

 

 Valmistelija: liikelaitosjohtaja Vesa Arvonen, puh. 044 7055 705

 

 Asiakkaalta on saatu eritelty korvausvaatimus maapohjaiseen kellariin päätyneen veden pois pumppaamisesta.

 

 Perusongelma on, että talon ympärillä ei ole salaojia ja kun maaperä on veden kyllästämä, kulkeutuu maapohjaiseen kellariin vesiä maakerrosten läpi.

 

 Vaikka 3.12.2025 tehdyn vesianalyysin perusteella kellarissa oleva vesi ei ole vesijohtovettä, voi olla mahdollista, että putki on rikkoutunut esimerkiksi paineiskun vaikutuksesta jo aiemmin tehdyn (15.9.2024) venttiilikorjauksen yhteydessä samasta kohdasta, mistä se hajosi 8.3.2026.

 Teoriassa on mahdollista, että vesi olisi kulkeutunut vuotokohdasta maakerrosten läpi ja päätynyt talon maapohjaiseen kellariin. Lisäksi on mahdollista, että talvella, maan ollessa jäässä, ei vesi ole päässyt kulkeutumaan maakerrosten läpi ja sen vuoksi talvella kellarissa ei ole ollut vettä.

 

 Tässä tapauksessa on tehty kiinteistön omistajan toimesta vahingontorjuntaa omaisuuden suojaamiseksi ja tehdyistä toimenpiteistä on informoitu vesilaitosta. Lisäksi vesihuoltolaitoksen yleisissä toimitusehdoissa on teksti:

 "Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorittamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahingon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoittumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa."

 

 Vaikka ei pystytä täydellä varmuudella osoittamaan syy-seuraus -yhteyttä, ajoittuu ongelman alkaminen siihen, kun pihassa on kaivettu vesilaitoksen toimesta.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 31: Lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien tehtävät ja

yleinen toimivalta.

 

 

Ehdotus Liikelaitosjohtaja

 

 Johtokunta ei hyväksy tällaisenaan esitettyä korvausvaatimusta, mutta katsoo, että tässä tapauksessa korvausvaatimuksen mukaisten matkakulujen sekä pumppaukseen hankittujen tarvikkeiden sekä sähkökustannusten korvausta voidaan pitää kohtuullisena. Lisäksi tehdystä työstä voidaan korvata talkootyötä vastaava korvaus esitetyn tuntilistan mukaisesti.

8.3.2026 tehdyn vesijohdon korjauksesta aiheutuneiden pihan vaurioiden korjauksen yhteydessä voidaan kaivaa talon päädyn kohdalla olevan venttiilin kohta auki ja vaihtaa maamassoja huonosti vettä johtavaan maa-ainekseen, jos epäillään että korjauksen yhteydessä huonosti vettä johtavaa maa-ainesta olisi vaihtunut hyvin vettä johtavaan maa-ainekseen. Muulla tavoin vesilaitos ei ole velvollinen tekemään korjauksia.

 

Päätös Keskustelun aikana liikelaitosjohtaja muutti päätösehdotusta.

Muutettu ehdotus:

Johtokunta ei hyväksy tällaisenaan esitettyä korvausvaatimusta, mutta katsoo, että tässä tapauksessa aiheutuneesta haitasta korvataan 860 €.

8.3.2026 tehdyn vesijohdon korjauksesta aiheutuneiden pihan vaurioiden korjauksen yhteydessä voidaan kaivaa talon päädyn kohdalla olevan venttiilin kohta auki ja vaihtaa maamassoja huonosti vettä johtavaan maa-ainekseen, jos epäillään että korjauksen yhteydessä huonosti vettä johtavaa maa-ainesta olisi vaihtunut hyvin vettä johtavaan maa-ainekseen. Muulla tavoin vesilaitos ei ole velvollinen tekemään korjauksia.

Johtokunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.