RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 10.08.2026/Asianro 5
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Ennakkokanta / liiketilarakentaminen, Rusulan alue / Jämsän Yrityskiinteistöt Oy
Khall 10.08.2026
664/02.05.03/2026
Valmistelu konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti p. 447 383
Konserniohjeen mukaan tytäryhteisön toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa etukäteen kirjallinen kaupungin suostumus merkittävään tai poikkeukselliseen hankintaan.
Tytäryhteisön hallituksen puheenjohtajan velvollisuutena on valvoa, että ennakkokanta on haettu ja että se kirjataan pöytäkirjaan siinä kokouksessa, kun ennakkokannan alaisesta asiasta tehdään päätös yhtiön hallituksen kokouksessa.
Jämsän Yrityskiinteistöt Oy on aika ajoin tarkastellut mahdollisuuksia rakentaa uutta liiketilaa Jämsään. Aiemmin vaihtoehtona oli Myllymäki II -alue, mutta painopiste on sittemmin siirtynyt ysitien välittömään läheisyyteen. Erilaisia alustavia tai pitemmälle vietyjäkin suunnitelmia on tehty sekä Myllymäen että nyttemmin Rusulankin alueelle.
Jämsän Yrityskiinteistöt Oy:n hallitus on kokouksessaan 17.6.2026 pyytänyt kaupungilta lupaa kiinteistökehityshankkeen käynnistämiseen Rusulan tontille 182-9-933-1. Jämsän Yrityskiinteistöt Oy:n pyyntö sisältää kaupungin omavelkaisen takauksen hyväksymisen ja kaupungin lainan myöntämisen. Kaupunginhallituksen tulee lisäksi tehdä mahdollinen lisämäärärahaesitys kaupunginvaltuustolle lainan myöntämistä varten.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 26 / konsernijohdon tehtävät ja toimivallan jako
Konserniohje
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
1. Jämsän kaupunginhallitus päättää ennakkokantanaan hyväksyä seliteosan mukaisen Rusulan alueen liiketilarakentamishankkeen valmistelun käynnistämisen. Ennen lopullista yhtiön liiketilan rakentamispäätöstä hankekokonaisuus tulee hyväksyttää konsernijohdolla.
2. Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |