RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 10.08.2026/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lausuntopyyntö / Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamista koskevan sopimuksen hyväksyminen
Khall 10.08.2026
492/00.04.01/2026
Valmistelu konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti p. 0400 447 383
Laki (210/2010) maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen järjestämisestä kunnissa määrittelee kuntien lakisääteisten maaseutuelinkeinoviranomais-tehtävien järjestämisestä. Lain mukaan kunnilla on maaseutuelinkeino-viranomaistehtävien järjestämisvastuu. Kunta vastaa alueellaan maaseutu-hallinnon järjestämisestä siten, että maaseutuhallinnon tehtävät tulevat hoidetuiksi Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön kannalta asianmukaisella tavalla. Laissa myös määrätään, että kuntien tulee muodostaa riittävän suuria yhteistoiminta-alueita.
Kunnan on muodostettava maaseutuhallinnon tehtävien hoitamiseksi toiminnallinen kokonaisuus, jonka alueella toimii vähintään 800 maatalouden tukihakemuksen tehnyttä luonnollista henkilöä tai yhteisöä (aktiivi-maatilaa). Lain mukaan yhteistoiminta-alueen muodostamiseksi siihen liittyvien kuntien on sovittava kuntalain mukaisesti, että yksi kunta tai kuntien perustama kuntayhtymä vastaa maaseutuhallinnon järjestämisestä yhteistoiminta-alueella lain (210/2010) tarkoittamalla tavalla.
Tällä hetkellä Laukaan maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen, jossa Laukaan kunta toimii vastuukuntana. Saarijärven kaupunki on irtisanonut maaseutuhallinnon yhteistoiminta- aluetta koskevan sopimuksen päättymään 31.12.2026. Saarijärven yhteistoiminta-alueesta Konnevesi ja Äänekoski on liittymässä Laukaan yhteistoiminta-alueeseen 1.1.2027 alkaen.
Toteutuessaan Laukaan yhteistoiminta-alueesta muodostuu neljäntoista kunnan kokoinen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue (Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Konnevesi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen ja Äänekoski), jossa Laukaan kunta toimii vastuukuntana.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 28 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula
1. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy oheismateriaalina olevan maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamista koskevan sopimuksen 1.1.2027 alkaen.
2. Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |