RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.09.2021/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaikuttamistoimielinten nimeäminen / Sosiaali- ja terveyslautakunnan edustajan nimeäminen vammaisneuvostoon ja vanhusneuvostoon
Khall 23.08.2021 § 269
Valmistelu hallintojohtaja Auli Korhonen p. 040 557 2146
Hallintosääntö 13 §:
Kaupungissa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, joka sisältää veteraaniasiain neuvottelukunnan, ja vammaisneuvosto ja elinvoima- neuvottelukunta, joiden kokoonpanosta, asettamisesta, jäsenten määrästä ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.
Nuorisovaltuusto toimii sivistyslautakunnan alaisuudessa. Nuoriso- valtuustolla on oikeus asettaa edustajansa puhe- ja läsnäolooikeudella lautakuntiin ao. lautakunnan päättämien asioiden osalta. Nuorisovaltuuston erityisenä tehtävä osallistaa lapsia ja nuoria ja antaa vaikuttamismahdollisuuksia heille.
Palkkio- ja matkustussäännön soveltaminen vaikuttamistoimielinten toimintaan:
Vaikuttamistoimielimiin sovelletaan kaupungin palkkio- ja matkustussäännön kohtaa vapaamuotoisten apu- ja valmisteluelinten jäsenten palkkioista. Sen mukaan jäsenille maksetaan kokouksista 40 euroa, puheenjohtajalle 70 euroa. Kokouspalkkiota ei makseta korotettuna. Lisäksi toiminnassa korvataan matkakustannukset palkkio- ja matkustussäännössä yksilöidyin tavoin.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 13
Ehdotus Vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen
Kaupunginhallitus päättää, että
- vammaisneuvostossa on 10 jäsentä sekä Kuhmoisten kunnan, Jämsän kaupunginhallituksen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan edustaja. Kau- punginhallitus pyytää yhdistyksiä nimeämään ehdokkaansa jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi valtuustokaudelle 2021-2025. Kau- punginhallitus nimeää neuvoston. Ehdokasasettelu tulee ilmoittaa kaupungin kirjaamoon 30.9.2021 mennessä.
- vanhusneuvostossa on 9 jäsentä sekä Kuhmoisten kunnan, Jämsän kaupunginhallituksen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan edustaja. Yhdistyksiä pyydetään nimeämään ehdokkaansa jäseniksi sekä henkilökohtaiset varajäsenehdokkaat valtuustokaudelle 2021-2025. Kaupunginhallitus nimeää neuvottelukunnan. Ehdokkaat tulee ilmoittaa kaupungin kirjaamoon 30.9.2021 mennessä.
- nuorisovaltuustossa on 5-7 jäsentä ja enintään 3 varajäsentä, jäsenet ovat ikärajaltaan 13 - 19 vuotta. Nuorisovaltuuston osalta jäsenet nimetään koulujen ja oppilaitosten oppilaskunnista sekä paikallisista nuorisojärjestöistä tehtyjen ilmoitusten mukaan. Nuorisovaltuuston osalta jäsenilmoitukset tulee tehdä 30.9.2021 mennessä.
Vaikuttamistoimielimet valitsevat itselleen sihteerin. Vaikuttamis-toimielimet voivat kutsua haluamiaan asiantuntijoita kuultavaksi.
Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa hallintojohtajan käymään neu-vottelut järjestöjen kanssa ehdokasasettelun osalta paikkajaon sopimiseksi järjestöjen kesken.
Kaupunginhallitus toteaa, että edellisen valtuustokauden vaikuttamis-toimielinten toimikausi päättyy, kun uudet toimielimet on asetettu. Uudet vaikuttamistoimielimet aloittavat toimintansa heti niiden nimeämisen jälkeen, kuitenkin niin, että nuorisovaltuuston nykyinen toimikausi päättyy 31.12.2021 ja uuden alkaa 1.1.2022.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
SoTe 29.09.2021 § 109
76/00.00.01/2021
Sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Hellsten, p. 040 183 6444.
Vammaisneuvoston sihteerinä ja asioiden valmistelijana on toiminut sosiaali- ja terveystoimesta vammaispalvelupäällikkö. Vanhusneuvostossa on sihteerinä toiminut Jämsän Terveys Oy:n nimeämä henkilö.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 26 ja § 27
Ehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Hellsten
Sosiaali- ja terveyslautakunta nimeää edustajansa jäseneksi ja varajäseneksi seuraaviin vaikuttamiselimiin ja ilmoittaa henkilöt 30.9.2021 mennessä Jämsän kaupungin kirjaamoon:
- vammaisneuvosto ja
- vanhus- ja veteraaniasian neuvottelukunta.
Päätös
- vammaisneuvostoon varsinaiseksi jäseneksi Leo Värelä ja varajäseneksi Reijo Himanen
- vanhus- ja veteraaniasiain neuvottelukuntaan varsinaiseksi jäseneksi Tarja Kuisma ja varajäseneksi Mikko Hakala.
Ilmoitettu Jämsän kirjaamoon 30.9.2021.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |