Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 317

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Käyttöpääoman lisäyspyyntö/ Jämsän Terveys Oy

 

Khall 04.10.2021 § 317  

275/02.05.00/2021  

 Valmistelija: talousjohtaja Ari Luostarinen, p.040 593 4655.

 

Pihlajalinna Terveys Oy:n toimitusjohtaja on lähestynyt Jämsän kaupunkia seuraavasti: "Olemme Jämsän Terveys Oy:n hallituksen kokouksessa arvioineet yhtiön käyttöpääoman tilannetta ja maksuvalmiutta olosuhteissa, jossa Jämsän kaupunki ei suorita täyttä maksua yhtiön tuottamista palveluista ja yhtiötä vastaan on lisäksi nostettu Jämsän kaupungin toimesta kanne Keski-Suomen käräjäoikeuteen. Todennäköisesti asian ratkaisemiseen menee useita vuosia.  Jämsän Terveys Oy:n hallitus on päättänyt oheisen pöytäkirjaotteen mukaan edellyttää yhtiön osakkeenomistajilta osakassopimuksen mukaisen käyttöpääoman maksua yhtiölle. Käyttöpääoman tarve on kaikkiaan 6.000.000 euroa, josta Jämsän kaupungin osuus on 2.940.000 euroa. Pyytäisin olemaan asiassa yhteydessä Marko Savolaiseen ja neuvottelemaan käyttöpääoman maksusta. Marko toimittaa myös pankkiyhteystiedot. " Ohessa on liitteenä sekä Jämsän Terveys Oy:n hallituksen päätös, että sen liitetiedot (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 §; 19 ja 20).

 

Jämsän terveys tulkitsee osakassopimusta siten, että kaupungilla olisi velvollisuus ilman muuta osallistua käyttöpääoman lisäykseen. Kohta on kuitenkin ollut sopimuksessa perustamisvaiheen asia, joka on koskenut vain alkavan yhtiön toimintaa.  Osakasopimuksessa mainitaan: "Osapuolilla ei tämän sopimuksen perusteella eikä muutoinkaan ole velvollisuutta (mutta on oikeus) osallistua mahdollisiin Yhteisyhtiön osakepääoman korotuksiin tai muihin osakkeiden merkintään oikeuttavien instrumenttien merkintöihin eikä antaa Yhteisyhtiölle lainaa tai muuta rahoitusta eikä Yhtiön vastuiden puolesta takauksia tai vakuuksia. Mikäli Yhteisyhtiö tarvitsee lisärahoitusta, se järjestetään yhtiökokouksen erikseen sopimilla rahoituskierroksilla oman pääoman ehdoin tai hallituksen päätöksin rahoituslaitoksista normaalein ehdoin".

 

Yhtiö vetoaa liitteen mukaisiin maksuvaikeuksiin ja oikeusprosessin kestoon kaupungin nostamassa kanteessa. Oikeusprosessi on viivästynyt lähinnä koronasta, yhtiön itsensä neuvottelupyynnöistä ja nostamista vastakanteista johtuen. Viimeiset neuvottelut katkesivat kaupungista johtumattomista syistä. Kaupungin vaateet perustuvat vuosihinnan tarkistamiseen palvelusopimuksen mukaisten kriteereiden perusteella. Viimeiset neuvottelut katkesivat loppuvuonna 2020 kaupungista johtumattomista syistä. Jämsän kaupunki on vastineensa käräjäoikeudelle antanut ja valmisteluistunto asiassa on pidetty 21.9.2021. Varsinainen pääkäsittely käräjäoikeudessa ajoittuu tammikuun 2022 lopulle.

 

Yhtiön viralliset tilinpäätökset eivät osoita mitään erityistä yhtiön ongelmatilannetta, myös yhtiön perustelut koskevat osin tulevaisuutta, eivät nykyhetkeä. Käyttöpääoman lisäyksessä olisi tarpeen tietää yhtiön todellinen taloudellinen tilanne useamman vuoden ajalta, joka perustuu yhtiön kirjanpitoon.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Jämsän kaupungin hallintosääntö § 25.

 

 

Ehdotus Hallintojohtaja Auli Korhonen

 

 Kaupunginhallitus
1.  merkitsee tiedokseen Jämsän Terveys Oy:n hallituksen päätöksen käyttöpääoman lisäyspyynnöstä ja käy keskustelun Jämsän Terveys Oy:n tilanteesta.
2.  nimeää neuvotteluryhmään kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, vs. kaupunginjohtajan, talousjohtajan ja talous- ja suunnittelupäällikön.
3.  antaa ohjeet neuvotteluryhmälle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus edellyttää neuvotteluryhmää ottamaan selvää, millä tavalla käyttöpääomaa mahdollisesti on tarkoitus lisätä ja selvittämään yhtiön todellinen taloudellinen tilanne.

Merkittiin, että Sanna Rajala (palvelussuhdejäävi) ja Pekka Laaksonen (yhteisöjäävi) poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa