Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 28.10.2021/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 1  Yijälänsalmentie

 

Tien nimeäminen

 

Elvoi 28.10.2021 § 39  

341/10.02.06/2021  

 

 

 Valmistelija: maankäyttöinsinööri Rainer Nyholm, puh. 040 838 0122

 

Tiehankkeen Valtatien 9 parantaminen Säyrylän kohdalla yhteydessä laadittujen tiesuunnitelmien mukaan tullaan nykyisiä liittymiä poistamaan VT9:ltä ja kulkuyhteyksiä valtatieltä korvataan rinnakkaisteillä Säyrylän eritasoliittymästä lähtien.

 

Yksi uusi rinnakkaistie rakennetaan VT9 eteläpuolelle ja on tiesuunnitelmassa osoitettu merkinnällä Y2. Tielle on annettava nimi, jotta sen varrella oleville asunnoille voidaan määrätä osoitenumerot, nykyiset osoitenumeroinnit perustuvat Jyväskyläntiehen.

 

Maastokartassa Patalahden kapein kohta on nimetty Yijälänsalmeksi ja sen kohdalla sijaitsee viimeinen rakennus, jolle on poistuvan liittymän kautta annettu osoite, joka perustuu Jyväskyläntiehen.

 

Tiesuunnitelmassa osoitetun väylän Y2 sekä sen jatkeena oleva tie jatkuen Yijälänsalmen rantaan asti nimeksi esitetään paikallisen maastonnimistön mukaan Yijälänsalmentie.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö 29 §.

 

Ehdotus vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen

 

 Hankkeen Valtatien 9 parantaminen Säyrylän kohdalla yhteydessä laaditussa tiesuunnitelmassa Y2-väyläksi nimetty tie sekä sen jatkeena oleva tie jatkuen Yijälänsalmen rantaan asti nimetään Yijälänsalmentieksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa