RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 16.12.2021/Pykälä 153
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Palvelusetelien arvot vuonna 2022
SoTe 16.12.2021 § 153
512/02.09.00/2021
Valmistelija: laatu- ja palveluasiantuntija Auli Heinonen, p. 050 521 5372.
SoTe-tilaajalautakunta vahvisti 19.1.2012, § 6 Jämsässä kotonaan avohoidossa, ei palvelutaloissa, asuvien kotihoidon asiakkaiden asiointipalvelun palvelusetelijärjestelmän perusteet. Tuolloin palvelusetelin arvoksi vuodelle 2012 määriteltiin 15 euroa/asiointikerta/viikko/asiakas. Vuonna 2021 vanhusten asiointipalveluun tarkoitettua palveluseteliä on myönnetty kolmelle (3) asiakkaalle, asiointikertoja on ollut yhteensä 114 kpl 1.1. - 31.10.2021 välisellä ajanjaksolla. Palveluseteli on asiakkaalle vapaaehtoinen valinta ja hän voi aina halutessaan saada saman palvelun kunnallisena tukipalveluna. Asiointiapuun tarkoitetut palvelusetelit ovat olleet aktiivisessa käytössä ainoastaan Jämsässä. Kuhmoisissa tähän ei ole aiemmin nähty tähän tarvetta. Vuonna 2022 on tarkoitus ottaa asioinnin palveluseteli käyttöön myös Kuhmoisten kunnan alueella, mikäli saadaan alueella toimivia palveluntuottajia asioinnin palveluseteli- palvelujärjestelmään.
Sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti 22.2.2017, § 17 palvelusetelit sotiemme veteraanien ja sotainvalidien kotona asumista tukeviin palveluihin. Tähän järjestelmään määriteltiin kaksi palveluseteliä: kotihoito-palveluseteli, joka oli arvoltaan maksimissaan 37 euroa ja kotipalvelun tukipalvelut -palveluseteli, joka oli arvoltaan maksimissaan 31 euroa. Näiden palvelusetelien arvoiksi vuodelle 2020 esitettiin kotihoito- palvelusetelille 39 euroa ja kotipalvelun tukipalvelut setelille 33 euroa ja jotka sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti kokouksessaan 29.1.2020. Näihin sotiemme veteraanien ja sotainvalidien kotona asumista tukeviin palvelujen palveluseteleihin määriteltiin maksimiarvot eli enimmäishinta, koska asiakasmaksuja ei peritä. Vuonna 2021 sotiemme veteraanien ja sotainvalidien kotona asumista tukevien palvelujen palveluseteliasiakkaita Jämsä-Kuhmoinen yhteistoiminta-alueella on ollut yhteensä 18 asiakasta.
Vammaispalvelulain mukaisessa henkilökohtaisessa avussa otettiin palveluseteli käyttöön kevään 2020 aikana. Käytössä on sähköinen palvelusetelijärjestelmä Oma Vaana. Marraskuun 2021 tilanteen mukaan palvelusetelin on valinnut jämsäläisistä henkilökohtaisen avun asiakkaista 46 asiakasta (v. 2020 16 asiakasta) ja Kuhmoisissa kaksi asiakasta (v. 2020 kaksi asiakasta) henkilökohtaisen avun järjestämistavaksi. Osa heistä on uusia asiakkaita, osa on vaihtanut työnantajamallin tai ostopalvelun palveluseteliksi, osalla henkilökohtaisen avun järjestämistapana useampi malli, joillakin palveluseteli käytössä vakituisen avustajan lomien aikana. Tuntimäärät vaihtelevat siten, että osalla asiakkaista on henkilökohtainen apu 10-30 h/kk harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen. Osalla asiakkaista on em tuntien lisäksi päivittäisiin toimiin henkilökohtaista apua vaihdellen 4 h/vk - 35 h/vk.
Henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvot esitetään pidettäväksi v. 2022 vuoden 2021 tasolla. Vastaavat arvot ovat mm Jyväskylän kaupungilla. Pitkäaikaiset palveluseteli palveluntuottajat ovat pitäneet nykyistä palveluseteliarvoa kohtuullisena verrattuna lukuisiin muihin kuntiin.
Palveluseteli otettiin käyttöön vuonna 2020 kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden asumispalveluissa. Vuoden 2021 aikana on yksi asiakas valinnut palvelusetelin asumispalveluissa. Syinä vähyyteen on mm. ollut palvelusetelipalveluiden tuottajien vähyys asumispalveluissa, hyväksytyillä palveluntuottajilla ei ole ollut tarjolla vapaita asuntoja tai asumispalvelu ei ole ollut asiakkaiden tarpeita vastaava. Palvelusetelituottajiksi ovat hakeutuneet ainoastaan tehostettua palveluasumista tuottavat palveluntuottajat. Tosiasiallisesti tuetun asumisen ja palveluasumisen palveluntuottajia ei juurikaan ole Keski-Suomen alueella. Yksityiset kehitysvammaisten asumispalvelut painottuvat tehostettuun palveluasumiseen.
Palveluseteleiden arvot esitetään pysyvän vuoden 2021 tason mukaisena, vastaavat arvot ovat mm Jyväskylän kaupungilla.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 26 §
Ehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Hellsten
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää:
1. | Vahvistaa Jämsässä ja Kuhmoisissa kotonaan avohoidossa, ei palvelutaloissa asuvien, kotihoidon asiakkaiden asiointipalvelun palvelusetelin arvoksi 1.1.2022 alkaen 15 euroa/asiointikerta/viikko/asiakas. |
2. | Vahvistaa lapsiperheiden kotipalvelun maksusetelin arvoksi 1.1.2022 alkaen 28 euroa/tunti 30 euroa/tunti arki-iltaisin klo 18-22 |
3. | Sotiemme veteraanien ja sotainvalidien kotona asumista tukevien palveluiden järjestämisen palvelusetelien enimmäishinta v. 2022: Kotipalvelujen tukipalvelut 33 euroa/tunti Kotihoito 39 euroa/tunti
|
4. | Henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvo v. 2022: - 25 euroa tunnilta arkisin klo 6-18 - 28,75 euroa tunnilta arkisin klo 18-21 - 31,25 euroa tunnilta lauantaisin klo 6-20 - 32,50 euroa tunnilta yöajalta klo 21-6 ja - 50 euroa tunnilta lauantaisin klo 20-24 ja sunnuntaitunneilta (arkipyhät mukaan lukien)
|
5. | Vammaispalvelujen asumispalveluiden palvelusetelit Tuetun asumisen palveluseteli: Taso 1, palvelusetelin arvo 30 e/vrk Taso 2, palvelusetelin arvo 45 e/vrk
Palveluasumisen palveluseteli: Taso 1, palvelusetelin arvo 45 e/vrk Taso 2, palvelusetelin arvo 65 e/vrk Taso 3, palvelusetelin arvo 89 e/vrk
Tehostetun palveluasumisen palveluseteli: Taso 1, palvelusetelin arvo 128 e/vrk Taso 2, palvelusetelin arvo 170 e/vrk Taso 3, palvelusetelin arvo 230 e/vrk
Autismikirjon henkilöiden tehostetun palveluasumisen seteli: Taso 1, palvelusetelin arvo 170 e/vrk Taso 2, palvelusetelin arvo 230 e/vrk
|
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |