Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 413

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Varavaltuutettujen määrän täydentäminen

 

Kesla 10.11.2021 § 7 

 Valmistelija: vastaava palveluneuvoja, puh. 040 501 8582

 

Jämsän kaupungin varavaltuutettujen määrä on Perussuomalaiset r.p. osalta jäänyt vajaaksi varavaltuutetun eronpyynnön takia.

 

Vaalilain 93 §:ssä todetaan varavaltuutetuista seuraavaa:

 

"Valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 §:ssä säädetään. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi."

 

Vaalilain 93 §:ään viitaten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään kuntalain 17 §:n edellyttämällä tavalla varavaltuutetun jäljellä olevaksi vaalikaudeksi.

 

Varavaltuutettu puuttuu seuraavasta valtuustoryhmästä:

 

Perussuomalaiset r.p.

1 varavaltuutettu

- varavaltuutettu Jukka Aures eronnut luottamustehtävästä kvalt 25.10.2021 § 64

 

Toimivalta, johon päätös perustuu

Vaalilaki § 93 ja kuntalaki 17

 

Ehdotus  

 Varavaltuutettujen täydentäminen tapahtuu siten, että kustakin puolueesta uusiksi varavaltuutetuiksi määrätään järjestyksessä ne henkilöt, jotka seuraavat varalle valittuja henkilöitä vertausluvun mukaisessa järjestyksessä keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 vahvistamassa vaalituloksessa.

 

Uudeksi varavaltuutetuksi jäljellä olevaksi vaalikaudeksi 2021 - 2025 Perussuomalaiset r.p. osalta määrätään vahvistettu vaalitulos huomioiden Eero Koskela.

 

Perussuomalaiset r.p. varavaltuutettujen muutoksen jälkeinen järjestys on

Rintala Sirpa

Ruokolahti Kari

Salminen Ilkka

Riekkovaara Niko

Äikäs Sami

Olin Taika

Ritala Ossi

Koskela Eero

  

 

Päätös Ehdotuksen mukainen.

 

 

Khall 07.12.2021 § 413  

394/00.00.01/2021  

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Vaalilaki § 93 ja kuntalaki 17

 

 

Ehdotus vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen

 

 Kaupunginhallitus saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen mukaisen varavaltuutettujen täydentämisen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa