Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 96

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite 2.12.2019 / Länkipohjan kuolemanloukkuun haettava erillisrahoitusta valtiolta kevyen liikenteen väylän rakentamiseen / Jyrki Niittymaa (+ 16 allekirjoittajaa)

 

Elvoi 25.11.2021 § 57 

400/10.03.01.00/2021 

 

 

 Valmistelija: vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen p. 040 846 9816

 

Jyrki Niittymaa (+ 16 allekirjoittajaa) on jättänyt valtuustoaloitteen "Länkipohjan kuolemanloukkuun haettava erillisrahoitusta valtiolta kevyen liikenteen väylän rakentamiseen:

 

Länkipohjan keskusta-alueen välittömässä läheisyydessä on jo vuosien ajan aiheellisesti pelätty, milloin tapahtuu ensimmäinen kuolemanturma alueen hengenvaarallisten tiejärjestelyjen vuoksi. Nykyiset

Länkipohjan kevyenliikenteen väylät katkeavat Länkipohjantiellä ja Längelmäentiellä (tie 3280) vaarallisen kaukana 9-tiestä (E63).

Vaikka ELY -keskukselle näiden puheena olevien tieosuuksien turvallisuudesta huolehtiminen ensisijaisesti kuuluukin, niin Jämsän kaupungin tulee olla erittäin aloitteellinen näiden tieosuuksien turvallisuuden parantamiseksi ja kevyen liikenteen väylien jatko-osuuksien rakentamiseksi.

 

Nyt on hallitus korva merkinnyt ensi vuoden talousarvioonsa ylimääräiset 25 miljoonaa euroa juuri tässä aloitteessa esitetyn kaltaisiin liikenteen pienrakennuskohteisiin. Kaupungin on toimittava asiassa nopeasti

ennen kaikkea liikenneministeriön, mutta uudelleen myös ELY-keskuksen suuntaan. Rahoitusta on haettava tässä vaiheessa vain Längelmäentien (tie 3280) kevyenliikenteenväylään, jotta mahdollisuutta saada myönteinen päätös helpotetaan.

Kaupungin velvollisuus on jo kunta lainkin mukaan vastata alueensa kaikkien asukkaiden turvallisuudesta yhdessä muiden viranomaisten kanssa .

 

Mainitulla tieosuudella liikenne on viimeisinä vuosina lisääntynyt merkittävästi mm. lisääntyneen raskaan liikenteen vuoksi . Puunkuljetus on lisääntynyt, samoin JYKln laajennus on lisännyt liikennettä. Nämä

ovat sinänsä erittäin hyviä ja tervetulleita asioita, mutta samalla nykyinen kapea ajoväylä on muuttunut entistäkin vaarallisemmaksi. ELY -keskuskin uusi syksyn aikana aiemman liikennelaskentansa, sillä se ei

alkuun uskonut aiemmassa mittauksessaan ilmennyttä räjähdysmäistä liikenteen kasvua .

 

Ajoväylä ovat nykyisin niin kapea, että kävelykin on suoritettava ajoradan puolella. Puhumattakaan siitä, jos liikkuu rollaattorin avulla tai esimerkiksi lastenvaunuja työntäen . Linja-autopysäkillekin on nykyään mentävä 9 -tielle, joka puolestaan aiheuttaa merkittävää jalankulku - ja muuta kevyttä liikennettä mainitulle tieosuudelle. Esimerkiksi tiellä olevalle rautatiesillalle ei mahdu kahta raskaanliikenteen autoa ja esim. lastenvaunuja yhtaikaa.

Näillä perusteilla esitämme, että

1)      Kaupunki ottaa pikaisesti yhteyttä liikenneministeriöön ja ELY keskukseen ja hakee valtion vuoden 2020 talousarvioon varatusta tämän aloitteen tapaisten liikenteen pienrakennushankkeiden toteuttamiseen korvamerkitystä 25 miljoonaan euron erillismäärärahasta avustusta Längelmäentien (tie 3280) noin 400 metrin pituisen kevyenliikenteenväylän rakentamiseen välille Längelmäen jäähalli -Valtatie 9 (E63).

 

2)      Kaupungin on vaikutettava kaikin mahdollisin toimin mainitun kevyenliikenteenväylän pikaiseksi rakentamiseksi ja luvattava neuvotteluissa liikenneministeriön ja ELY-keskuksen kanssa myös osallistuvansa tarvittaessa kaupungin taloudellisella panoksella mainitun kevyenliikenteenväylän rakentamiskustannuksiin."

_______________

 

Keski-Suomen ELY-keskuksen lausunto 23.2.2021:

 

"Keski-Suomen ELY-keskus selvittää säännöllisesti maanteiden kevyen liikenteen yhteystarpeita ja -puutteita. Väylätarpeita on paljon enemmän kuin mitä nykyisellä rahoituksella on mahdollista edistää. Ensisijaisesti edistetään sellaisten jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien suunnittelua ja toteutusta, jotka priorisoituvat kunnassaan käyttäjäpotentiaalin ja turvallisuuspuutteiden kautta ensisijaisiksi kohteiksi ja, joiden edistämiseen ja osittaisrahoitukseen kunnalla on vahva intressi.

ELY-keskus pyysi vastikään Keski-Suomen kunnista lausuntoa koskien kävelyn ja pyöräilyn väylätarpeita maantieverkolla sekä kuntien näkemystä omien kohteidensa priorisoinnista. Jämsän kaupunki on lausunut kantansa jalankulun ja pyöräilyn tärkeimmiksi katsomistaan kohteista eikä aloitteessa esitetyn maantien 3280 osuuden varustaminen jalankulku- ja pyöräilyväylällä sisältynyt niihin.

 

Osuuden (3280/10 - 1/1377) liikennemäärä on tällä hetkellä 950 ajoneuvoa vuorokaudessa; raskaan liikenteen määrä 67 ajoneuvoa. Raskaan liikenteen määrissä ei yleisen liikennelaskennan pohjalta voida tehdä johtopäätöksiä liikennemäärien merkittävästä lisääntymisestä. Liitteenä kuvaaja raskaan liikenteen määristä.

 

Kyseisen pyörätien edistämisestä tai suunnittelun käynnistämisestä ei ELY-keskuksessa ole käyty keskustelua. Kohde on noussut tarvelistalle aiemmasta kuntakyselystä ja tienkäyttäjiltä tulleiden aloitteiden kautta. Osuuden liikennemäärän ollessa maltillinen, nopeusrajoituksen 50 km/h ja tieosuuden ollessa valaistu, ei tarve ole noussut kriittisenä kohteena esiin.

 

Kunta-aloitteessa todennäköisesti viitataan hallituksen talousarvion 2021 täydennykseen, jolla hallitus lisäsi kävelyn ja pyöräilyn investointituen määrän yhteensä 28,5 miljoonaan euroon vuodelle 2021. Kyseinen määräraha on kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman avustus kunnille ja sitä voidaan myöntää ainoastaan kuntien katuverkolle sijoittuviin kohteisiin. Näin ollen Längelmäentien jalankulku- ja pyöräilyväylä ei olisi tuon kyseisen avustuksen piirissä."

______

 

Jämsän kaupungin tekninen lautakunta §8 28.01.2021 (täydennetty tekla §128 22.6.2021) on antanut vastauksen Keski-Suomen Ely-keskuksen maanteiden jalankulku- ja pyöräilyverkon täydennystarpeita koskevaan lausuntopyyntöön. Aloitteen mukainen väylä ei ole vastauksessa linjattujen maanteiden jalankulku ja pyöräilyverkon tärkeimpien kohteiden joukossa.

 

Valtion kevyen liikenteen väylien rahoitus tulee pääsääntöisesti perustienpidon rahoituksesta, josta päätökset tekee ELY-keskus. Niitä ei rahoiteta suoraan valtion talousarviosta. Vuosittain joulun alla tehdään kuitenkin päätöksiä valtion budjetin kohdentamattomista varoista, varoja kohdennetaan mm. liikennehankkeisiin. Näiden varojen kohdentamisesta päättää eduskunta.

 

Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö §26 Lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien tehtävät ja yleinen toimivalta

 

Ehdotus vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen

 

 Elinvoimalautakunta hyväksyy vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksymistä varten.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Khall 07.12.2021 § 423 

400/10.03.01.00/2021 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 25: Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 Kuntalaki § 39: Kunnanhallituksen tehtävät

 

Ehdotus vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen

 

 Kaupunginhallitus antaa elinvoimalautakunnan päätöksen mukaisen vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen johdosta annetun selvityksen riittäväksi.

Aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 21.02.2022 § 96  

400/10.03.01.00/2021  

 

 

   

 

  

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa