Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Valtion erityisavustuksen hakeminen / Joustavan esi-ja alkuopetuksen pilotointi v. 2022-2023

 

Sivla 31.03.2022 § 39 

764/02.05.02/2022

 

 

 

 Valmistelu kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen

 p. 040-751 4731

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö julisti haettavaksi valtion erityisavustuksen joustavan esi- ja alkuopetuksen pilotointiin vuosille 2022-2023. Avustuksen hakuaika oli 8.2. - 15.3.2022.

 

Valtionavustuksen taustalla on pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman tavoite varhaisten perustaitojen oppimisen parantamisesta muodostamalla esiopetuksesta ja perusopetuksen kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta nykyistä yhtenäisempi kokonaisuus. Perustaitojen oppimisen varmistamiseksi kehitetään esi- ja alkuopetusta, jotta siirtyminen opinnoissa eteenpäin tapahtuu joustavammin.

 

Valtionavustuksen tavoitteena on luoda vahva opinpolun alku, joka tukee opintojen myöhempää sujumista. Pilottihankkeen tarkoituksena on löytää toiminnallisia ja pedagogisia ratkaisuja turvallisen ja lähellä kotia toteutuvan koulupolun alun varmistamiseksi.

 

Yhteisten pelisääntöjen, hyvien tapojen, aikaan ja paikkaan liittyvien käsitteiden ja käytäntöjen merkitys, perustaitojen; kuten luku- ja kirjoitustaidon sekä matematiikan peruslaskutaidon sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen ovat olennaisen tärkeitä sisältöjä esi- ja alkuopetuksessa.

 

Joustavaa esi- ja alkuopetusta kehitetään voimassaolevan lainsäädännön sekä esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Oppilaslähtöistä joustoa voidaan toteuttaa esimerkiksi yhdysluokkapedagogisin keinoin.

 

Yhteisopettajuus on keskeinen toimintatapa yhtenäisempää esi- ja alkuopetusta kehitettäessä. Useampi opettaja toteuttaa opetusta yhdessä ja osapuolet osallistuvat tasapuolisesti opetuksen suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin, neuvotteluun ja työnjakoon. Esi- ja alkuopetuksen pilottihankkeiden tavoitteena on kehittää toimintamalleja yhtenäisen esi- ja alkuopetuksen toteuttamiseksi paikallisista tarpeista lähtien.

 

Jämsän kaupunki haki esi- ja alkuopetuksen pilotointiin tarkoitettua valtion erityisavustusta 240 000 € 14.3.2022 lähetetyllä hakemuksella. Avustuksen omarahoitusosuus on 20 %, joten hankkeeseen tullaan käyttämään yhteensä 300 000 €. Avustuksen omarahoitusosuudesta ei ole tehty varausta perusopetuksen talousarvioon vuodelle 2022.  Haetulla avustussummalla vuoden 2022 rahoitusosuus olisi 25 000 € .

Valtuuston hyväksymän  vuoden 2022 talousarvion mukaan hanketoiminnan ennakoimattomuudesta johtuen hanketoimintaa voidaan joutua arvioimaan talousarviomuutoksella 2022. Omarahoitusosuuden kattaminen talousarvion sisältä  voi olla myös mahdollista, jos osa  ennakoitujen hankkeiden omarahoitusosuuksista toteutuu arvioitua pienempinä.

 

Avustushakemuksen kriteerien mukaisesti erityisavustus tullaan käyttämään avoimen koulunaloituksen kehittämiseen, yhteistyön lisäämiseen alkuopetuksen ja esiopetuksen välillä sekä alkuopetuksen käytänteiden yhtenäistämiseen Jämsän kaupungin perusopetuksessa.

 

Avustuksen suunniteltu käyttöaika on 1.8.2022 - 31.12.2023.

 

Erityisavustuksella palkataan viisi samanaikaisopettajaa alkuopetuksen joustavien järjestelyjen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Resurssiopettajien tehtäviin sisältyy myös tiivis yhteistyö esiopetuksen kanssa. Alkuopetuksen resurssiopettajat toimivat eri kouluilla. Monilla kouluilla esiopetus toimii samoissa tiloissa kuin alkuopetus, joten pedagogisen yhteistyön lisääminen on helppoa. Oppilaslähtöisen jouston ja tuen kehittäminen auttaa sekä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen oppilaita.

 

Avustushakemus on esityslistan liitteenä.

 

Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen selvitti asiaa kokouksessa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Jämsän kaupungin hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää avustuksista ja kehittämishankkeisiin osallistumisesta 26 §

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy valtion erityisavustuksen hakemisen joustavan esi- ja alkuopetuksen pilotointeihin vuosille 2022-2023. Omarahoitusosuuden osuus ja määrärahatarve selviää avustuspäätöksen jälkeen. Tarvittaessa asia käsitellään v. 2022 talousarvionmuutoksena.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa