RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.03.2022/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimatoimialan katsaus
Elvoi 24.03.2022 § 27
Elinvoimajohtaja ja muut valmistelevat viranhaltijat tiedottavat tekniselle lautakunnalle ajankohtaisista asioista.
Toimivalta, johon päätös perustuu
Hallintosääntö § 26: Lautakunnat ja liikelaitosten johtokunnat johtavat ja kehittävät alaistaan toimialaa ja vastaavat palvelujen tuloksellisesta ja tehokkaasta järjestämisestä. Lautakunta ja liikelaitoksen johtokunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta merkitsee tiedoksi elinvoimatoimialan katsauksen ajankohtaisiin asioihin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Katsauksen alussa Joonas Valkeajärvi jätti elinvoimalautakunnalle adressin, asiana "Koskenväylän ja Koivutien (Jämsänkoski) risteysalueen turvallisuuden parantaminen".
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |