RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.03.2022/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilapalvelupäällikön viran täyttäminen (vakanssinro 540001)
Elvoi 24.03.2022 § 47
779/01.01.01/2022
Valmistelu: elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen, puh 040 747 7736
Jari Ihainen on irtisanoutunut 1.2.2022 alkaen Jämsän kaupungin kiinteistöpäällikön virasta. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 31.1.2022 § 33 muuttanut kiinteistöpäällikön nimikkeen tilapalvelupäälliköksi ja myöntänyt täyttöluvan tilapalvelupäällikön virkaan.
Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 27.1.2022 § 11 päättänyt tehtävän edellyttämistä kelpoisuusvaatimuksista. Kelpoisuusvaatimukseksi on edellytetty työn tekemiseen soveltuva korkeakoulututkinto. Sen lisäksi hakijoilta on edellytetty hakuilmoituksessa vähintään viiden vuoden kokemusta tehtäväkokonaisuuden tehtäväalueelta, kehittämismyönteistä asennetta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kokemusta esimiestoiminnasta ja julkisista hankinnoista, hankintalain hyvää tuntemusta, hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa, kykyä toimia tehokkaasti sekä itsenäisesti että ryhmässä ja tilaajavelvoitteiden sekä rakennusalan yleisten sopimusehtojen tuntemusta.
Tilapalvelupäällikön virka on ollut haettavana kuntarekry-rekrytointijärjestelmässä 1.2.-17.2.2022 ja 3.3.2022 - 18.3.2022. Hakemuksia saatiin yhteensä 7 kpl:tta. Haastatteluryhmä päätti kutsua hakemusasiakirjojen perusteella haastatteluun kolme kelpoisuusvaatimukset täyttävää hakijaa, joista yksi peruutti hakemuksensa ennan haastattelua.
Haastatteluryhmään kuuluivat elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen, vs. kiinteistöpäällikkö Mika Maahi ja tekninen sihteeri Tarja Luoto-Hakala. Haastatteluryhmä katsoi, että koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa esiin tulleiden hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien perustella tehdyn kokonaisarvion perusteella tilapalvelupäällikön virkaan esitetään valittavaksi rakennusinsinööri (AMK) Lauri Leppisaari.
Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 51 §: lautakunta päättää tulosaluejohtajien valinnasta.
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta päättää:
1) Valita tilapalvelupäällikön virkaan rakennusinsinööri (AMK) Lauri Leppisaaren.
2) Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
3) Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksytty lääkärintodistus.
4) Palvelusuhteen alussa viranhaltijan edellytetään osallistuvan Jämsän kaupungin työterveydenhuollon suorittamaan työhöntulotarkastukseen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |