Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite2  Työohjelma II 2022

Työohjelma II/2022

 

Elvoi 16.12.2021 § 66 

 

 

 Valmistelija vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen, p. 040 846 9816

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessaan 29.11.2021 §70 hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2022 on kiinteät rakenteet ja laitteet sekä puistot, liikunta- ja leikkipaikat - määrärahat jaettu osin tarkkeneviin hankeryhmiin. Talousarvion investointiosa on tällä jaottelutasolla valtuustoon nähden sitova. Hankeryhmät muodostavat kokonaisuuden, jonka yksityiskohtaisesta käytöstä päättää kaupunginhallitus kolmannes

vuosittain hyväksyttävässä työohjelmassa.

 

Määrärahoja työohjelmaan I/2022 esitetään varattavaksi liitteen ja oheisen selvityksen mukaisesti.

 

Liikenneväylät

 

Keskeneräisten kohteiden Katajamäentien ja Vuoripolun sekä Kilpakorventien (välillä junarata-vt9) saneerausta jatketaan. Riihitien ja Järvensivuntien alueen katusuunnitelmaehdotukset pidetään nähtävillä ja saneeraustyötä aloitetaan pääasiassa hulevesiviemäreiden rakentamisella. Hiidenmäen alueelle ja Piilontielle jatketaan katusuunnitelmien laadintaa. Vitikkalan risteysalueella selvitetään mahdollisia toimenpiteitä liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Katujen päällystysohjelma laaditaan ja päällystystyöt kilpailutetaan. Katuvalaistuksen saneerauskohteista laaditaan suunnitelmat ja valaistuksen saneeraustyö kilpailutetaan.

 

Vehkaojantien valaistuksen uusimisesta laaditaan suunnitelma.

 

Himoksen alue

 

Himoshuipuntien kunnostamista ja kevyen liikenteen väylän rakentamista jatketaan. Länsikeskuksen kiertoliittymän viitoitus ja keskialueen viimeistely suunnitellaan. Haiskankujan rakentaminen aloitetaan, kun katualueen maanomistus on saatu kaupungille. Himoskylän pysäköintialueelle laaditaan suunnitelma kunnostusta ja asfaltointia varten. Patajoen eteläpuoleisen alueen asemakaavan (Patajoen Etelärannan ak) alueelle laaditaan suunnitelma Lintutöyry-kadun kunnallistekniikan toteuttamiseksi. Päijänrannan alueelle käynnistetään kunnallistekniikan suunnittelu.

 

Hulevesi

 

Hulevesiviemäreiden rakentamista ja saneerausta tehdään pääasiassa kadunsaneerauskohteiden yhteydessä. Vuoden ensimmäisessä työohjelmassa varaudutaan viemärin rakentamiseen Kilpakorven, Järvensivun sekä Härvässuon alueilla.

 

Puistot, leikki- ja liikuntapaikat

 

Jämsäpuisto, satama-alue, rantareitti - määrärahalla hankitaan Seppolan satama-alueelle mm. kontti satamapalveluita varten ja alueen suunnittelua jatketaan. Lisäksi laaditaan Lamminsuon alueen puistosuunnitelma ja valmistellaan skeittirampin hankintaa maauimalan liikuntapuistoon.

 

Kaipolan ja Kuoreveden koulujen lähiliikuntapaikkojen rakentaminen kilpailutetaan.

 

Suunnittelurahat varataan Kääpälän, Järvensivun ja Pietilän leikkikenttien perusparantamiseen, lisäksi suunnitelmat laaditaan Löydyn- ja Vihtorintien jääkenttien aidoista ja Jämsänkosken skeittipaikasta. Suunnittelu käynnistetään myös liikuntareiteillä ja liikuntapaikkojen valaistuksen osalta. Satamat ja venerannat määrärahalla suunnitellaan Länkipohjan venesataman alue ja koirapuiston suunnitelma laaditaan kyselyn perusteella valitulle paikalle.

 

Liikuntareittien perusparantamiseen talousarviossa esitetty tuloarvio ei tule toteutumaan, koska avustushakua ei tullut.

 

Työohjelman I/2022 kustannukset ovat yhteensä 470.000 €.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö § 25

 

Ehdotus vs. elinvoimajohtaja Katja Rissanen

 

 Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman I/2022 ja antaa esitetyille uusille hankkeille aloitusluvan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Khall 20.12.2021 § 445 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 25 §

 

Ehdotus vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen

 

 Kaupunginhallitus hyväksyy työohjelman 1/2022 ja antaa esitetyille hankkeille aloitusluvan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Elvoi 24.03.2022 § 40 

 

 

 

 Valmistelija kaupungininsinööri Katja Rissanen, p. 040 846 9816

 

Työohjelmaan II/2022 esitetään määrärahoja varattavaksi liitteen ja oheisen selvityksen mukaisesti.

 

Liikenneväylät

 

Katajamäentien ja Vuoripolun, Kilpakorventien (välillä rautatie-vt9) sekä Palomäen alueen saneeraukset viimeistellään ja saneeratut kadut päällystetään. Riihitien saneeraus aloitetaan. Hiidenmäen alueen suunnitelmat pidetään nähtävillä ja alueen katujen saneeraus aloitetaan. Piilontielle jatketaan katusuunnitelmien laadintaa. Keskuskadulla toteutetaan urakan takuukorjaukset 30.6.2022 mennessä ja varaudutaan urakan viimeisen maksuerän maksamiseen. Koskentien uudistamisen liittyvät keskeneräiset työt viimeistellään ja urakan viimeiset maksuerät maksetaan. Torpannotkon klv:n ja valaistuksen kunnostamista jatketaan.

 

Asfaltointitöitä toteutetaan päällystysohjelman mukaisesti Jämsän ja Kaipolan taajamissa.

 

Katuvalaistuksen saneerauksen määrärahalla korvataan elohopeahöyryvalaisimia led-valaisimilla.

 

Pääväylien ympäristön parantamisen määrärahalla kohennetaan Yhdystien ja Siltakadun ympäristöä. Siltojen peruskorjaukseen varatulla määrärahalla korjataan Märäsojan raittisillan kansilaatta laadittavan suunnitelman mukaisesti. Vehkaojantien valaistus saneerataan laaditun suunnitelman mukaisesti.

 

Himoksen alue

 

Himoshuipuntien kunnostamista ja kevyen liikenteen väylän rakentamista jatketaan, samassa yhteydessä toteutetaan syksyllä 2021 tehtyjen siltojen tarkastusten perusteella Himoshuipuntien alikulkukäytävien osalta esitetyt korjaustoimenpiteet. Länsikeskuksen kiertoliittymän viitoitus ja keskialueen viimeistely suunnitellaan ja toteutetaan. Himoskylän pysäköintialueelle kunnostus ja asfaltointi aloitetaan loppukesästä. Lintutöyry-kadun kunnallistekniikan toteutetaan laadittavan suunnitelman mukaisesti.

 

Hulevesi

 

Hulevesiviemäreiden rakentamista ja saneerausta tehdään pääasiassa kadunsaneerauskohteiden yhteydessä. Kesän aikana hulevesiviemäriä rakennetaan mm. Riihitien ja Hiidenmäen alueilla.

 

Puistot, leikki- ja liikuntapaikat

 

Jämsäpuisto, satama-alue, rantareitti - määrärahalla hankitaan Seppolan satama-alueelle mm. kontti satama- ja kahvilapalveluita varten ja alueen suunnittelua jatketaan. Lamminsuon alueen puisto- ja ruoppaussuunnitelman laatiminen on käynnissä. Maauimalan liikuntapuistoon asennetaan skeittiramppi ja toteutetaan alueen leikkikenttä ja kahvila-/kioskirakennuksen pohjatyöt.

 

Kaipolan ja Kuoreveden koulujen lähiliikuntapaikkojen rakentaminen kilpailutetaan ja rakennustyöt aloitetaan.

 

Kääpälän, Järvensivun ja Pietilän leikkikenttien perusparantaminen aloitetaan ja Löydyntien ja Vihtorintien jääkenttien aidat toteutetaan.

 

Liikuntapaikkojen valaistusta kunnostetaan Pukinvuoren, Särkijärven ja Rauhalan reiteillä. Liikuntareittien parantamiseen varattu määräraha on tarkoitus kohdentaa Synninlukko/ rotkolaakson sekä Tervaleppämetsän esteettömien reittien rakentamiseen. Hankkeille on nyt haettu luonnon virkistyskäyttöön tarkoitetun liikuntapaikkarakentamisen avustusta. Satamat ja venerannat - määrärahalla hankitaan laituri Länkipohjan venesataman alueelle ja kunnostetaan venerantaa. Lisäksi on tarkoitus kunnostaa mm. Patajoen venerantaa.  Koirapuiston toteutetaan laadittavan suunnitelman mukaisesti.

 

Työohjelman II/2022 kustannukset ovat yhteen2.075.00 €.

 

Hallinto- ja laitosrakennuksien osalta on talousarviossa esitetty määräraha sairaalan ympärystien pohjaukseen ja asfaltointiin, hanke toteutetaan laaditun suunnitelman mukaisesti.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu: Hallintosääntö 25 §

 

Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen

 

 Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy työohjelman II/2022 ja antaa esitetyille uusille hankkeille, mukaan lukien sairaalan ympärystien pohjaus ja asfaltointi, aloitusluvan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Khall 11.04.2022 § 103 

488/10.03.01.00/2021

 

 

 

 Valmistelija talousjohtaja Ari Luostarinen, p. 040 593 46 55

 

Laadittu työohjelma on kaupunginvaltuuston hyväksymän investointiohjelman mukainen ja toteuttaa sitä asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu: Jämsän kaupungin hallintosääntö 25 §

 

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 

 Kaupunginhallitus päättää hyväksyä elinvoimalautakunnan esittämän työohjelma II/2022.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa