Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Harrastamisen Suomen malli Jämsän kaupungissa 2022-2023 / avustuksen käyttösuunnitelma

 

Sivla 24.05.2022 § 69 

812/02.05.02/2022

 

 Valmistelu kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen

 p. 040-751 4731

 

 Jämsän kaupunki haki Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta valtion erityisavustusta harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen vuosille 2022-2023 yhteensä 54 400 €. Päätös avustuksesta tuli 29.4.2022. Jämsän kaupungille myönnettiin avustusta 54 000 €. Hankkeen omarahoitusosuus on 20 %, joten hankkeeseen tullaan käyttämään kokonaisuudessaan yhteensä 67 500 €.

 

 Harrastamisen Suomen mallin avulla pystytään lisäämään koululaisten harrastustoimintaa kaikilla Jämsän perusopetuksen kouluilla. Koulun koosta riippuen koululaisille maksutonta toimintaa tulee olemaan 4-10 kertaa viikossa. Harrastuslukujärjestys rakennetaan sen mukaan, että millaisia toiveita koululaisilla on ollut toiminnan sisällöstä. Eniten on toivottu liikuntakerhoja, kokkikerhoja ja musiikkikerhoja.

 

 Koululaisten harrastustoimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Jämsässä toimivien kolmannen sektorin toimijoiden sekä oppilaitosten kanssa kanssa. Hankkeessa ovat mukana mm. Jämsän seurakunta, Jämsän 4H-yhdistys, Jämsänlaakson Setlementti ry, Jämsän työväenopiston, Jämsänjokilaakson musiikkiopisto, Jämsän kaupungin vapaa-ajanpalvelut, Teatteroi Tenho, koulujen nuorisotyö ja MLL. Myös liikunta- ja urheiluseuroja toivotaan yhteiseen suunnitteluun ja hankkeen toteutukseen mukaan.

 

 Jämsän perusopetuksen koulujen tilat, varusteet ja piha-alueet mahdollistavat monenlaisen harrastustoiminnan toteuttamisen. Hankkeen periaatteiden mukaisesti kaikille koululaisille pyritään tarjoamaan ilmainen ja mieleinen harrastu koulupäivän yhteydessä. Avustus mahdollistaa myös sen, että matkakustannukset harrastuksesta kotiin korvataan, jos oppilas ei ehdi normaaleihin koulumatkakuljetuksiin mukaan iltapäivällä.

 

 Avustusta käytetään myös Harrastamisen Suomen mallin koordinointiin Jämsän perusopetuksessa. Koordinointia tekemään 1-2 työpäivää viikossa valitaan henkilö, jonka nykyisiin työtehtäviin tehtävä soveltuu luontevasti eli perusopetuksen arki sekä lasten sekä nuorten harrastustoiminta on jo entuudestaan tuttua.

 

 Vastuuhenkilönä hankkeessa toimii kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen.

 

Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen selvitti asiaa kokouksessa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö 26 § lautakuntien yleinen toimivalta:

 Lautakunta päättää kehittämishankkeista

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy käyttösuunnitelman harrastamisen Suomen mallille 2022-2023. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa