Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 167

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Hankintasopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttäminen / Jämsän Terveys Oy

 

Khall 02.05.2022 § 138 

 

 

 Valmistelu: kaupunginjohtaja Hanna Helaste, p. 040 074 2751, talous- ja suunnittelupäällikkö Erkki Kainulainen, p. 040 514 5879, talousjohtaja Ari Luostarinen, p. 040 593 4655

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 6.10.2014 (48 §) esitettiin valtuuston puheenjohtajalle kahdenkymmenen valtuutetun allekirjoittama vaatimus kaupunginvaltuuston koollekutsumisesta ja kokouksessa käsiteltäväksi asiana sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotannon ulkoistaminen yhteisyritykselle.

 

Jämsän kaupunginvaltuusto päätti 3.11.2014 (61 §) laajasta sote-palvelujen ulkoistamisesta yhdeksänkohtaisella äänestyspäätöksellä, joista kaksi ensimmäistä kohtaa kuului seuraavasti:

 

1.

Jämsän kaupunki kilpailuttaa sosiaali- ja terveystoimen palvelut lukuun ottamatta aikuissosiaalityötä, lapsiperheiden sosiaalityötä, lastensuojelua, vammaispalveluita ja hallintoylilääkärin tehtävää sekä niitä sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden tehtäviä, joita ei voida lain perusteella hoitaa yksityisen palveluntuottajan toimesta 10 + 5 vuoden sopimuskaudella Jämsän kaupungin ja yksityisen palveluntuottajan yhteisyhtiölle, jonka tulee noudattaa yhteiskunnallisen yhteisyrityksen periaatteita. Yhteisyhtiön tulee sitoutua aloittamaan palvelutuotanto viimeistään 1.9.2015.

2.

Kaupunginvaltuusto kilpailuttaa kiireellisenä yksityisen yhteistyökumppanin Jämsän kaupungin ja yksityisen palveluntuottajan yhteisyhtiöön, jolle samassa kilpailutuksessa ulkoistetaan Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotanto edellä mainitussa laajuudessa. Yksityisen kumppaniksi valitun tahon tulee perustaa yhteiskunnallisen yrityksen periaatteita noudattava osakeyhtiö, josta kohdentaa Jämsän kaupungille 49 % omistusosuuden ja 50 % hallituspaikoista.

 

Ulkoistamisella haluttiin turvata ennen kaikkea Jokilaakson sairaalan palvelut, työpaikat sekä kuntalaisten lähipalvelut. Monipuolisten paikallisten palvelujen uhkana nähtiin silloinen erva-alueisiin pohjautuva sote-uudistus, joka oli myös kiireisen aikataulun perustana. Päätökset ja sopimukset oli saatava voimaan ennen lakiuudistusta.

 

Ulkoistettavien palvelujen hankinnassa käytettiin neuvottelumenettelyä. Ilmoittautuneiden tarjoajien, Pihlajalinna- ja Attendo-ryhmittymät, kanssa käytiin läpi 2-vaiheinen neuvottelumenettely tammikuussa 2015. Varsinainen tarjousaika oli tammi-helmikuun vaihteessa.  Tarjouksen jätti vain Pihlajalinnan -ryhmittymä.

 

 

Jämsän kaupunginhallitus päätti 16.2.2015 (82 §) hyväksyä Pihlajalinna Terveys -ryhmittymän tarjouksen. Kaupunginhallitus päätti 9.3.2015 (107 §) hyväksyä osakassopimuksen ja palvelusopimuksen liitteineen, jotka

Jämsän kaupunki ja Pihlajalinna Terveys Oy allekirjoittivat 18.3.2015. Palvelusopimuksen tarkoituksena oli sopimuksessa määriteltyjen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen Jämsän kaupungin alueelle sekä sopimuksen laajenemisen myötä myös laajemmalle väestöpohjalle. Sopimuksen kesto on 10 vuotta ja mahdollinen 5 vuoden optiokausi.

 

Ulkoistetun palvelutuotannon toteuttajaksi perustettiin jo keväällä 2015 Jämsän kaupungin ja Pihlajalinna Terveys Oy:n yhteisyritys Jämsän Terveys Oy. Jämsän Terveys Oy on Jämsän kaupungin osakkuusyhteisö, josta kaupungin omistusosuus on 49 % ja Pihlajalinna Terveys Oy:n omistusosuus 51 %. Sopimuksen mukainen palvelutuotanto alkoi 1.9.2015.

 

Kaupunginhallitus päätti 21.12.2015 (363 §) Jämsän Terveys Oy:n esityksestä, että yhtiölle siirtyy kokonaisvastuu Jokilaakson sairaalassa tuotetusta sekä ulkoa ostetusta erikoissaitaanhoidosta ja hyväksyi:

 

-

tuotantosopimuksen siirtosopimuksen edellytyksellä, että myös Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Jokilaakson Terveys Oy hyväksyvät siirtosopimuksen,

-

18.3.2015 allekirjoitetun palvelusopimuksen muutossopimuksen edellytyksellä, että edellä mainitut osapuolet hyväksyvät Jokilaakson Terveys Oy:n tuotantosopimuksen siirtämisen tuotantosopimuksen siirtosopimuksen mukaisesti ja että Jämsän Terveys Oy ja Pihlajalinna Terveys Oy hyväksyvät myös palvelutuotannon muutossopimuksen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi 1.2.2016 (29 §) palvelusopimuksen 18.3.2015 muutossopimuksen kohdan 6.2. Laskutus- ja maksuehdot ensimmäisen kappaleen. Kokonaisvastuun antaminen Jämsän Terveys Oy:lle  oli kaupungin edun mukaista. Kokonaisvastuun aikaistamisella palveluita tuottaa vain yksi taho ja palvelusopimuksen mukainen hinta olisi kiinteä kokonaishinta, joka sisältäisi kaikki palvelusopimuksen mukaiset toiminnasta aiheutuvat kustannukset.

 

Jämsän terveys Oy:n ja Jämsän kaupungin välillä on ollut kiistaa erilaisista taloudellisista kysymyksistä kuten esim. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin pääomanpalautuksista, joista palvelusopimukseen allekirjoitettiin lisäliite (KH § 168/18.6.2018), ja yhtiön maksuvelvollisuudesta sairaanhoitopiirin laskuttamiin maksuihin.  Terveysyhtiö on palvelusopimuksen vastaisesti mm. jättänyt maksamatta Pshp:n erikoissairaanhoidon maksut kaupungille 3/2020 lähtien. Nämä maksut Jämsän kaupunki on joutunut kuittamaan yhtiöltä erääntyneinä palvelumaksuista.  Kun yhtiö ei ensin ole maksanut koko sovittua vuosihintaa ja kaupunki on ne kuitannut, Pihlajalinnan Terveys Oy:n edustaja on  on väittänyt, että kaupunki ei ole suorittanut maksuvelvoitettaan.

 

Tilinpäätöksestä 2019 lähtien Jämsän kaupunki ei ole puoltanuyt yhtiön yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapautta, koska yhtiön kirjanpitoon on kaupungin näkemykseen mukaan sisällytetty sinne kuulumattomia saatavia (KH § 49/17.2.2020).

 

Terveysyhtiön ja kaupungin välillä on ollut kiistaa myös sopimuksen sisältämästä hinnantarkistumekanismista, jonka Jämsän kaupunginhallitus riitautti vuonna 2018. Tämän jälkeen asiaa on käsitelty useissa eri yhteyksissä ja neuvotteluissa terveysyhtiön ja kaupungin välillä. Kaupungin toive on koko ajan ollut, että yhtiön ja kaupungin välillä saadaan neuvotteluratkaisu. Nämä neuvotteluratkaisut ovat yleensä palanneet aina jonkin ajan kuluttua lähtöpisteeseensä tai koko neuvotteluprosessi on mitätöity Pihlajalinnan Terveys Oy:n edustajan toimesta tai esitykseen on lisätty elementtejä, jotka on jo aiemmin suljettu pois mm. syksyllä 2020 neuvoteltaessa palvelusopimuksen ns. tulkintapöytäkirjan laatimiseksi. 9.12.2020 s-posti. Em. neuvotteluihin liittyy 9.12.2020 terveysyhtiön taholta sähköpostiviestiin kirjattu toteamus: "Mikäli tästä perusasiasta on näkemyseroa, kannattaako meidän tätä neuvottelua jatkaa lainkaan?". Seuraavasta neuvottelusta Pihlajalinnan edustajat jäivät pois.

 

Myös käräjäoikeuden oikeuden käsittely venyi johtuen pandemiasta ja myös neuvottelukumppanin pyynnöistä palata neuvotteluihin keväällä 2020. Oikeuden istuntopäivän siirtyessä elokuun lopulta, yhtiö esitti alkuvuonna 2021 uusia lisäkanteita ja vaateita Jämsän kaupunkia kohtaan. 

 

Jämsän kaupungin kanteessa oli kysymys sopimusehdon tulkinnasta (vuosihinnan tarkistaminen). Jämsän Terveys Oy:n vastakanteessa oli kysymys sopimusehtojen tulkinnasta (ICT-sopimus, palvelusopimus) ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin maksaman ja Terveys Oy:n vaatiman hyvityksen/palautuksen kohtelusta sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin veloittamien ennakkomaksujen luonteesta ja sisällöstä.

 

Kaupungin ja Jämsäm terveys Oy:n riitäasiaa käsiteltiiin suullisessa käsittelyssä 21.9.2021. Varsinainen pääkäsittely oli 25.-28.1-2022. Keski-Suomen käräjäoikeus on antanut asiassa tuomion 4.4.2022 (L19/2539). Tuomio on Jämsän kaupungin kannan mukainen. Jämsän Terveys Oy:n nostamat useat eri vastakanteet kaupunkia kohtaan eivät menestyneet.

 

Syksyllä 2021 Jämsän Terveys esitti Jämsän kaupungille vaatimuksen käyttöpääoman lisäyksestä (6 milj. €, josta kaupungin osuus hieman alle 3 milj. €). Kaupunginhallitus asetti neuvotteuryhmän asiaa selvittämään (KH § 317/4.10.2021).  Useista pyynnöistä huolimatta neuvotteluryhmä ei ole saanut luotettavaa selvitystä Jämsän Terveys Oy:n maksuvaikeuksien syntymiseen. Päinvastoin Jämsän Terveys Oy teki Jämsän kaupungin mielestä laittoman esityksen yhtiökokoukselle pakottaakseen kaupungin maksamaan yhtiölle vaatimaansa "käyttöpääomaa", jota termiä ei pyynnöistä huolimatta ole tarkennettu, mitä se eksaktisti tarkoittaa. Lisäksi samassa yhteydessä kaupunginhallitus teki päätöksen (KH  § 81/28.3.2022).

 

Pihlajalinna Oy:n talous- ja rahoitusjohtaja on lähestynyt Jämsän kaupunkia kuukausittain 12/2021 lähtien ja pyytänyt akuuttiin rahantarpeeseen rahoitusta eri tarpeisiin. Pyydetyt summat ovat olleet alle 0,5 milj. €. Kaupunki on maksanut palvelusopimuksen mukaisia maksuja etukäteen ja pyrkinyt nopeuttamaan eri prosesseseja rahoitustarpeen kattamiseksi. Viime kuukausina on tullut viestejä, että yhtiö ei pysty maksamaan kaupungille kaikkia erääntyneitä laskujaan (huhtikuun tilanne noin 1 200.000 €).

 

Huhtikuussa terveysyhtiöltä saadun tiedon mukaan yhtiö on menettänyt oman pääomansa ja on tehnyt siitä ilmoituksen kaupparekisteriin. Kaupparekisteriin on tehty 7.4. muutosilmoitus, mutta se on vielä rekisteröitävänä. Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen on tämän vahvistanut mm. Keskisuomalainen -maakuntalehdelle. Lisäksi terveysyhtiön kaupungille antaman tiedon mukaan yhtiön tilintarkastaja on ohjeistanut yhtiötä maksukyvyttömyyden uhatessa kohtelemaan yhtiön velkojia tasapuolisesti.

 

Palveluntuottajaa sitovassa palvelusopimuksessa on todettu menettelytavoista palvelutason poikkeamissa (kohta 24.3.), sopimuksen purkamisesta ja sopijaosapuolten velvollisuuksista  purkamistilanteessa (kohdat 24.4. ja 24.5.) sekä sopimuksen purkamisesta ilman olennaista sopimusrikkomusta (kohta 24.6.). Lisäksi noudatetaan Julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja palveluissa (JYSE Palvelut 2014, Huhtikuu 2017/Päivitysversio). Siellä todetaan kohdassa 18 sopimuksen päättämisestä erityistilanteissa. Jos palveluntuottajan taloudellisten tai muiden olosuhteiden havaitaan muuttuneen olennaisesti niin,

ettei voida olettaa palveluntuottajan täyttävän hankintasopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan eikä luotettavaa selvitystä velvoitteiden täyttämisestä anneta (kohta 18.2). Ennen irtisanomista em. kohdan perusteella tilaajan on huomautettava asiasta palveluntuottajalle ja varattava tälle mahdollisuus selvityksen antamiseen kohtuullisessa ajassa.

 

Muutosneuvottelut on päättyneet Jämsän Terveys Oy:ssä maanantaina 25.4.2022 ja päättyvät saadun tiedon mukaan 11.5.2022 toisessa konsernin tytäryhtiössä Jokilaakson Terveys Oy:ssä.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö 25 §

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

Kaupunginhallitus
1. merkitsee Jämsän Terveys Oy:tä koskevan tilannekatsauksen tiedokseen,
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan pyytämään luotettavaa selvitystä Jämsän Terveys Oy:n taloudellisesta tilanteesta ja siitä, miten terveysyhtiö kykenee vastaamaan palvelusopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttämisestä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 

Khall 23.05.2022 § 167 

875/00.01.00/2022

 

 Valmistelu: kaupunginjohtaja Hanna Helaste, p. 040 074 2751, talous- ja suunnittelupäällikkö Erkki Kainulainen, p. 040 514 5879, talousjohtaja Ari Luostarinen, p. 040 593 4655

 

Jämsän kaupungin selvityspyyntö on toimitettu Jämsän Terveydelle 5.5.2022. Vastaus selvityspyyntöön on saatu Jämsän Terveyden muutosneuvotteluiden päätöksestä pidetyn henkilöstöinfon jälkeen 17.5.2022.

 

Selvityspyynnössä tuotiin esille kaupungin saama informaatio Jämsän Terveys Oy:n taloudellisesta tilanteesta. Yhtiötä pyydettiin antamaan luotettava selvitys siitä, miten se kykenee vastaamaan Palvelusopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttämisestä yhtiön vallitseva taloudellinen tilanne huomioiden. Erityisesti pyydettiin selvitys seuraavista asioista:

-          Miten henkilökunnan palkat on tarkoitus suorittaa?

-          Tullaanko henkilökuntaa irtisanomaan taikka siirtämään Pihlajalinna-konsernin sisällä muihin tehtäviin?

-          Onko Palvelusopimuksen mukaisia palveluvelvoitteita tarkoitus rajata, pienentää, taikka muuttaa?

-          Miten Jämsän Terveys Oy:n taloudellinen tilanne näkyy asiakkaille?

-          Onko Jämsän Terveys Oy ryhtynyt toimenpiteisiin muutoin oman pääoman menettämisen ja maksukyvyttömyyden vuoksi? Mihin toimenpiteisiin?

 

Saaadun selvityksen mukaan terveysyhtiö on laatinut erillisen taloudellisen arvion yhtiön toimintakyvystä ja taloudellisesta tilanteesta nyt ja tulevaisuudessa, sopimuskauden loppuun ulottuvalla tulos- ja tase-ennusteella. Lisäksi yhtiö on arvioinut toiminnan rahoitusta osana taloudellisen tilanteen ja toimintakyvyn arviointia. Selvityksen mukaan arvio on neutraali ja noudattaa varovaisuusperiaatetta.

 

Tulosennusteessa on selvityksen mukaan huomioitu Jämsän kaupungin vuodelle 2022 vahvistettu vuosihinnan tarkistaminen, Tilastokeskuksen laatimat väestöennusteet ja muutosneuvotteluissa neuvotteluosapuolien neuvottelemat säästö- ja tehostamistoimien vaikutukset. Lisäksi laskelmassa on huomioitu tasaisesti kaikkia kuluryhmiä koskevat vuotuiset kustannuskorotukset. Erikoissairaanhoidon osalta pohjana on käytetty 5-12/2021 mukaista kustannustasoa. Toiminnan tulojen osalta on käytetty julkisten menojen hintaindeksiä edellisten vuosien tasolla 3,14 %. Selvityksessa saadun laskeman mukaan operatiivinen käyttökate on positiivinen ja toiminnasta saatavat tulot kattaisivat toiminnasta aiheutuvat menot.

 

Tulosennusteessa huomion kiinnittää mm. seuraavat seikat: ennusteen yhteyttä yhtiön tämänhetkiseen taloudelliseen tilanteeseen ei voida varmentaa, sillä se ei sisällä esimerkiksi kirjanpitojärjestelmästä poimittua ajankohtaista tilannetietoa. Toiseksi, yhtiön tulosennuste on laskettu ilman käräoikeuden päätöksen mukaisia oikaisuja ja kolmanneksi, sisältää oletuksen kustannustason pienenemisestä jo vuoden 2022 aikana yli kahdella miljoonalla eurolla. Samalla todettakoon, että käräjäoikeuden päätös ei ole lainvoimainen, sillä Jämsän Terveys Oy on valittanut päätööksestä hovioikeuteen.

 

Tulosennusteen lukujen perustuessa yhtiön tulkintaan sopimuksen vuosihinnasta ja sen kehityksestä, on tilannetta arvioitava myös kaupungin näkemyksen ja käräjäoikeuden päätöksen mukaisena.  Mikäli ennuste olisi laskettu käräjäoikeuden päätöksen mukaisella ja kaupungin hyväksymällä vuosihinnalla, osoittaisi laskelma, että yhtiön kustannukset ylittävät tulot noin 12 500 000 euroa sopimuskauden loppuun mennessä.

 

Selvityksestä ei myöskään ilmene, mihin kustannustason alenema vuodelle 2022 perustuu. Yhtiö on ilmoittanut kaupungille vain toimialueet, joihin muutos- ja  tehostamistoimet kohdistuvat. Aiemmin saatuun tietoon muutosneuvottelujen sisällöstä ja niistä esitetyistä kustannusvaikutuksista ja muutosneuvotteluiden tuloksista saadun ylimalkaisen yhteenvedon perusteella, on kustannussäästöjä pidettävä epätodennäköisenä. Mikäli kustannukset pysyisivät vuoden 2022 tilannetta kuvatun laskelman tasolla, olisi yhtiön kumulatiivinen tappio sopimuskauden loppuun mennessä vielä yli viisi miljoonaa euroa suurempi.

 

Yhtiön toimittaman selvityksen mukaan yhtiön taseasema on vakaa ja yhtiö on toimintakykyinen, huolimatta kaupparekisteriin ilmoitetusta ja merkitystä oman pääoman menetyksestä. Taseaseman kehitystä kuvataan selvityksessä laskelmalla, joka tulosennusteesta poiketen pohjautuu vuodelta 2022 merkittävän tappiolliseen tulokseen, mutta ennustevuosien osalta tilannetta parantaisi operatiivisen toiminnan positiivinen tulos. Operatiivisen toiminnan positiivinen käyttökate perustuu siis yhtiön tulkintaan sopimuksen vuosihinnasta, ei käräjäoikeuden tekemään päätökseen. Tälläkään virheelliseen vuosihintaan perustuvalla ennusteella yhtiö ei pysty suoriutumaan veloistaan sopimuskauden loppuun mennessä. Mikäli taseasemaa tarkasteltaisiin käräjäoikeuden päätöksen mukaisilla muutoksilla, ei yhtiötä voida pitää toimintakykyisenä. Sopimuskauden päättyessä yhtiölle jäisi velkaa lähes 20 miljoonaa euroa.

 

Selvityksen mukaan yhtiö varautuu neuvottelemaan lyhytaikaisesta käyttöpääomarahoituksesta. Rahoitus olisi tarkoitus maksaa takaisin mahdollisimman pian, kuitenkin palvelusopimuksen päättymiseen mennessä. Edellä taseasemasta esitettyyn viitaten, menettelyä ei voida pitää millään tavoin realistisena.

 

Kaupungin esittämät erityiskysymykset

 

Selvityspyynnössä pyydettiin vastauksia aiemmin mainittuihin erityiskysymyksiin. Niihin saatu selvitys antaa seuraavat vastaukset:

 

Miten henkilökunnan palkat on tarkoitus suorittaa?

Yhtiön kykenee taloudellisesta tilanteestaan antaman selvityksen perusteella ja tehtävillä toimenpiteillä suoriutumaan velvoitteistaan nyt ja tulevaisuudessa.

 

Tullaanko henkilökuntaa irtisanomaan taikka siirtämään Pihlajalinna-konsernin sisällä muihin tehtäviin?

Tämän hetkisen arvion perusteella työnantajan ei ole tarpeellista toimeenpanna irtisanomisia tai osa-aikaistamisia muutosneuvotteluiden piirissä oleville henkilöstöryhmille, vaan toimenpiteet pystyttäisiin toteuttamaan muuta täydentävää työtä tarjoamalla.

 

Onko Palvelusopimuksen mukaisia palveluvelvoitteita tarkoitus rajata, pienentää, taikka muuttaa?

Yhtiön harkitsemat, toteutettavat ja mahdollisesti vasta myöhemmin toimeenpantavat toimenpiteet ovat palvelusopimuksen, vähimmäisvaatimusten ja viranomaismääräysten mukaisia. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan muutosneuvotteluiden aikana käsiteltyjen toimenpiteiden osalta toimenpiteitä ei esimerkiksi kohdistu laisinkaan dialyysiin eikä hammashuoltoon.

 

Tämän hetkisen suunnitelman mukaan toiminnan uudelleen järjestelyistä ja näistä johtuvia työtehtävien muutoksia kohdistuisi mielenterveyspalveluihin, perhepalvelukeskukseen, kotisairaalaan, kotihoitoon, ravitsemusterapeutin palveluihin, sivuterveysasemien näytteenottoon sekä ikäihmisten päiväkeskustoimintaan. Osa toimeenpantavista uudelleen järjestelyistä ja toiminnan tehostamisesta toteutetaan avoimien tai vapautuvien tehtävien sekä määräaikaisuuksien täyttämisen tarkalla arvioinnilla.

 

Selvyydeksi vielä todetaan, että tässä vaiheessa kyse on harkittavista toimenpiteistä. Työantajan ensivaiheessa ja mahdollisesti myöhemmin toimeenpanemat toimenpiteet ovat palvelusopimuksen, niiden vähimmäisvaatimusten ja viranomaismääräysten mukaisia.

 

Miten Jämsän Terveys Oy:n taloudellinen tilanne näkyy asiakkaille?

Yhtiö on toimintakykyinen, ja kuten tähänkin asti, tulee jatkossakin vastaamaan palvelusopimuksen mukaisista velvoitteistaan.

 

Sote-uudistuksen voimaanpanolain säännökset

 

Voimaanpanolain esitöissä (HE241/2020, 26 § erityisperustelut) on todettu, että hyvinvointialueelle ei siirtyisi vahingonkorvausvastuuta tai muuta sopimuksen päättämiseen liittyvää vastuuta sellaisista sopimuksista, jotka kunta solmii voimaanpanolain vahvistamisen jälkeen, mutta ennen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueelle. Vastuu siirtyisi hyvinvointialueelle vain, jos hyvinvointialue ja kunta siitä erikseen sopisivat. Säännöksen tarkoituksena on ehkäistä tilanteita, joissa kunta käytännössä sitoisi hyvinvointialueen pitkäaikaisiin, ehkä hyvinvointialueen kannalta epätoivottaviin sitoumuksiin tilanteessa, jossa on jo varmuus siitä, että järjestämisvastuu tulee siirtymään hyvinvointialueelle.

 

Edelleen voimaanpanolain esitöiden (HE241/2020, 27 § erityisperustelut) mukaan hyvinvointialueen tulisi käynnistää neuvottelut kunnan kanssa, jos hyvinvointialueen hallintaan kunnan selvityksen mukaan siirtyvät.  sopimukset eivät turvaisi sosiaali- ja terveystoimen järjestämistä hyvinvointialueen alueella. Kuten edellä on jo todettu, kunnan ja hyvinvointialueen on käytännössä perusteltua ja suositeltavaa neuvotella selvityksen tekemisen yhteydessä ja tehdä selvitys mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä. Kunnan olisi täydennettävä 1 momentissa tarkoitettua selvitystä 30.6.2022 mennessä, mikäli 1 momentissa tarkoitetuissa ... sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia 1 momentissa tarkoitetun selvityksen antamisen jälkeen ja mikäli hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.

 

Jatkotoimenpiteet

 

Yhtiön taloudellinen tilanne on erittäin heikko. Selvityksen ja muutosneuvotteluista saatujen tietojen perusteella yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole todennettavissa sellaista muutosta, mikä poikkeaisi kaupungin aiemmasta näkemyksestä yhtiön ajautumisesta maksukyvyttömyyteen ja sitä kautta vaarantavan palvelusopimuksen mukaisten palvelujen tuotannon. Yhtiön hallituksen tulisi estää yhtiön lisävelkaantuminen, kun yhtiön omien laskelmienkaan mukaan yhtiö ei tule selviämään veloistaan sopimuskauden loppuun mennessä.

 

Kaupungin on jatkettava Yhtiön taloudellisen tilanteen arviointia.

 

Jämsän kokonaisulkoistusopimus kuuluu hyvinvointialueelle siirtyviin sopimuksiin. Lain pääsäännön mukaan myös Jämsän kaupungin omistusosuus Jämsän Terveys Oy:stä siirtyy hyvinvointialueelle Sote-uudistuksen voimaanpanolain (Laki 616/2021) 23.2 §:n perusteella.

 

Jämsän Terveys Oy:lla olisi osakkeiden siirtymähetkellä (1.1.2023) enemmän velkaa kuin varoja. Yhtiön tarkoitus on kattaa velat tulevilla palvelumaksuilla. Jämsän kaupunki pitää laskelmia epärealistisina.

Sote-uudistuksen voimaanpanolaki ei suoranaisesti ota kantaa tällaisten vastuiden siirtymiseen Hyvinvointialueelle. Taloudellisen tilanteen johdosta on epävarmaa, voiko Yhtiö turvata sote-palvelujen tuottamisen alueella jatkossa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö 25 § Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta.

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Jämsän kaupunginhallitus
1. merkitsee tiedokseen Jämsän Terveys Oy:ltä saadun selvityksen ja muutosneuvotteluiden tulosten yhteenvedon
2. toimittaa selvityksen Keski-Suomen hyvinvointialueen tietoon,
3. ohjeistaa Jämsän kaupunkia yhtiön hallituksessa edustavia henkilöitä esittämään toimia lisävelkaantumisen estämiseksi.
4. pyytää lisäselvityksenä Jämsän Terveydeltä seuraavat asiakirjat:
- pitkä tuloslaskelma vuosilta 2020 ja 2021 sekä ajalta 1-4/2022,
- hallituksen päätökset yhtiön rahoittamisesta osakassopimuksen mukaisesti.
- Muutosneuvotteluiden päätökset toimenpidetasoisesti ja kunkin toimenpiteen arvioidut säästövaikutukset.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Mika Kyrö poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä (yhteisöjäävi, poistui klo 18.50).
Sanna Rajala poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä (palvelussuhdejäävi, poistui klo 18.50).

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa