RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 232
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouden ja toiminnan toteutuminen tammi-kesäkuu 2022
Khall 29.08.2022 § 232
807/02.02.02/2022
Valmistelija: talousjohtaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655.
Kaupunginhallitus on 20.12.2021 § 435 antanut ohjeen talousarvion täytäntöönpanosta ja talousarvion toteutumisen seurannasta ja raportoinnista. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti esityslistan oheismateriaalina on raportti Jämsän kaupungin talousarvion toteutumasta 1.1.-30.6.2022.
Taulukot sisältävät ulkoiset ja sisäiset erät. Tuloslaskelmavertailu on tehty talousarvioon ja vastaavaan ajankohtaan edellisenä vuonna. Kaupungin sisäisiä ja liikelaitosten ja kaupungin välisiä ostoja ja myyntejä ei ole eliminoitu toteumassa. Lomarahoja eikä muitakaan kertaluonteisia eriä ole jaksotettu. Lomarahat on maksettu heinäkuussa kyseisen toteutuman jälkeen, joten tasaisen kertymän mukaan toteuma on hieman alle 50 %.
Toimialojen raportit on esitetty tulosaluetasolla, joka on talousarvion vastuutaso valtuustoon nähden. Lisäksi raportissa on esitetty liikelaitosten tuloslaskelmat, investointien toteumaerittely sekä henkilöstön määrän ja poissaolotietojen seuranta.
Toimintakate on yli 3 % edellisestä vuodesta, syynä lienee inflaation kiihtyminen, joka tulee vaikuttamaan loppuvuonna kohoavina kustannuksina. Myös energian hinta on jyrkässä nousussa, joka vaikuttanee loppuvuonna kustannuksia nostavasti, samoin jo tehty palkkaratkaisu, josta tosin pääosa oli budjetissa huomioitu. Epävarman tilanteen johdosta kaikki ulkopuolelta tilattavat tarvikkeet ja tarveaineet sekä palvelut ovat nousseet hinnaltaan.
Verotulojen toteuma on puolen vuoden osalta 55,5 %, vastaavalta ajalta edellisenä vuonna toteuma oli 54,3 %. Verotulojen viimeisimmät ennusteet antavat uskoa verotuloennusteen toteumiseen suunnitellusti. Valtionosuudet ovat kertyneet talousarvion mukaisesti, toteuma on 49,8 %. Sivistystoimen osalta valtionosuus vahvistetaan vasta loppuvuodesta ja siltä osin voi muodostua myös palautettavaa, koska sen valtionosuuden määräytymiseen vaikuttaa mm. oppilasmäärä. Valtionosuudet toteutunevat ennakoidusti.
Rahoituksen tuotot ja kulut ovat edellisvuotta huomattavasti korkeammat rahamääräisesti, vaikkakin toteutumisprosentti on samaa luokkaa. Tämä johtuu viivästyskorkotulojen suuremmasta kertymästä mm. oikeuden päätösten mukaisesti ja osinkotuotoista.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosääntö § 25
Kaupunginhallitus § 435 ohje TA täytäntöönpanosta ja seurannasta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi talouden ja toiminnan toteutumisen raportit ja toimialojen tulosaluekohtaiset selvitykset ajalta tammi-kesäkuu 2022.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |