RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 144
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eropyyntö luottamustehtävistä / Eero Peltola
Khall 19.09.2022 § 263
Valmistelu hallintojohtaja Auli Korhonen p. 040 5572146
Kaupunginvaltuustettu ja sivistyslautakunnan jäsen Eero Peltola on toimittanut 9.9.2022 eropyynnön luottamustehtävistä perusteena paikkakunnalta pois muuttaminen.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki § 70 / Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja lautakunnan jäsenille.
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
1. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää kaupunginvaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen Eero Peltolalle eron luottamustehtävistä.
2. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee uuden varsinaisen jäsenen sivistyslautakuntaan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 10.10.2022 § 144
1114/00.00.01/2022
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto nimesi sivistyslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Heikki Paaviston. Varajäseneksi sivistyslautakuntaan nimettiin Leo Värelä.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyysi keskusvaalilautakuntaa määräämään kuntalain 17 §:n edellyttämällä tavalla varavaltuutetun jäljellä olevaksi vaalikaudeksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |