RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Erityisavustuksen hakeminen / kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistaminen / Nuorten rinnalla koulussa 2023-2024 -hanke
Sivla 27.10.2022 § 126
1174/02.05.01.01/2022
Valmistelu vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki p. 040 571 6556
Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt enintään 7 000 000€ erityisavustuksen jakamisesta kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistamiseen. Avustus myönnetään kunnille tai sellaisille oikeuskelpoisille yhteisöille, joilla on voimassa oleva sopimus kunnan kanssa kunnan alueella toteutettavasta nuorisotyöstä tai avustettavan toiminnan toteuttamisesta. Avustuksen käyttöaika voi olla enintään kaksi vuotta. Avustusta voidaan myöntää kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisontyön toimintamallien vahvistamiseen ja vakinaistamiseen.
Avustuksella pyritään vähentämään koronapandemian aikaisten rajoitustoimien kielteisiä vaikutuksia nuoriin. Avustuksella vahvistetaan nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kiinnittymistä koulu- ja oppilaitosyhteisöön heidän elämäntaitoja tukien ja syrjäytymistä ehkäisten. Lisäksi sillä tuetaan Ukrainasta sodan vuoksi Suomeen saapuneita nuoria integroitumaan koulu- ja oppilaitosyhteisöön. Avustus oli haettavissa aluehallintoviranomaiselta sähköisen asiointipalvelun kautta 6.9. - 11.10.2022. Jämsän kaupungin hakemus on jätetty 11.10.2022. Avustuspäätökset on odotettavissa vuoden loppuun mennessä.
Jämsän kaupungin nuorisopalvelut haki 345 000 € avustusta ajalle 2.1.2023 - 31.12.2024 Nuorten rinnalla koulussa 2023-2024 -hankkeen toteuttamiseksi. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 377 800 €. Avustus voi kattaa enintään 90% hyväksyttävistä kustannuksista ja hankkeen omarahoitusosuudeksi on arvioitu 37 800 €. Hanketoiminnan tulot ja menot on sisällytetty vapaa-aikapalvelujen vuoden 2023 talousarvioesitykseen.
Nuorten rinnalla koulussa 2023-2024 -hankkeen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten henkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä helpottaa koronapandemian ja Ukrainan sodan esiintuomia haasteita lasten ja nuorten koulutyössä, opiskelussa sekä elämänhallinnassa. Hanke on suunniteltu kaksivuotiseksi ja tarkoitus on palkata neljä nuorisotyöntekijää osaksi perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen kasvattajayhteisöjä.
Hankkeella tavoitellaan koululaisten ja opiskelijoiden yhteisöllisen ja yksilöllisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemista ja edistämistä. Hanketyöntekijät tulevat työskentelemään pääosin kouluilla ja ovat osa koulujen oppilashuoltoryhmää. Koulujen kasvattajayhteisöjen lisäksi hanketyöntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä kaupungin nuorisopalvelujen ja sekä etsivän nuorisotyön kanssa.
Kouluilla on havaittu koronapandemian jälkeen lasten ja nuorten suuri tarve tulla nähdyiksi, kohdatuiksi ja kuulluiksi. Nuorilla on paljon kerrottavaa, mutta koulun opetushenkilöstön resurssit siihen ovat rajalliset. Tämän vuoksi nähdyksi tulemisen tarve ilmenee puheliaisuuden ja eloisuuden lisäksi myös häiriökäyttäytymisenä. Aikuisen huomio pyritään siis saavuttamaan keinolla tai toisella. Kouluissa tarvitaan nuorisotyöntekijöitä, jotka työskentelevät vain nuoria, heidän kuulemistaan ja toiveitaan varten ja jotka auttavat myös opetushenkilöstöä ilmiöihin tai käyttäytymismalleihin puuttumisessa.
Kouluarjessa nuorisotyöntekijän apu tai tuki voi tarkoittaa arkipäivän haasteisiin sekä kysymyksiin vastaamista, vertaissuhteissa tukemista sekä yksilöllisen keskusteluavun tarjoamista ja tarvittaessa eteenpäin saattamista esimerkiksi koulukuraattorin tai koulupsykologin palveluihin. Tarkoitus on yhdessä nuoren ja muun kouluyhteisön kanssa etsiä yhdessä ratkaisuja, jotta nuoren oma elämänhallintaote vahvistuu ja pysyy tulevaisuudessakin yllä.
Nuorisotyöntekijät työskentelevät oppilasryhmissä toimijoina, jotka mm. ryhmäyttävät koululaisia ja opiskelijoita säännöllisesti, järjestävät yksilöohjausta, pienryhmiä ja välituntitoimintaa. Esimerkiksi pienryhmätoimintaa voidaan järjestää mm. kaverisuhteiden tukemiseksi. Yhdessä opettajien ja muun kouluyhteisön kanssa voidaan suunnitella ja järjestää teematunteja esimerkiksi toimijuuden vahvistamiseen, aktiiviseen kansalaisuuteen sekä ajankohtaisiin ilmiöihin liittyen. Nuorisotyöntekijän keskeisintä työtä kouluissa on yhteisöllisyyden lisääminen ja yhteisöllisen opiskeluhuollon tukeminen.
Hankkeen ja avustuksen tarpeellisuutta on hakemuksessa perusteltu mm. Paunun koululla koulunuorisotyöstä tehdyn kyselyn sekä kouluterveyskyselyn 2021 tulosten perusteella.
Hankkeelle on jo hakuvaiheessa määritelty laaja moniammatillinen ohjausryhmä. Ohjausryhmässä on edustajia perusopetuksesta, lukiolta, etsivästä nuorisotyöstä, Keski-Suomen hyvinvointialueelta/oppilashuollosta ja vapaa-aikapalveluista. Lisäksi hankkeen ohjausryhmään kutsutaan mukaan hanketyöntekijät. Ohjausryhmä on mukana hanketoiminnan rekrytoinnin ja toiminnan suunnittelussa sekä toiminnan arvioinnissa.
Hankehakemus oli esityslistan oheisaineistona.
Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen selvitti asiaa kokouksessa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää
avustuksista ja kehittämishankkeisiin osallistumisesta 26 §
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy erityisavustuksen hakemisen kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistamiseen vuosina 2023-2024.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |