RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 143
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lukiokoulutuksen kansainvälisyysstrategian hyväksyminen
Sivla 16.11.2022 § 143
1223/12.00.01/2022
Valmistelija johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604
Jämsän lukion opettajien kansainvälisyystyöryhmä on tehnyt lukiokoulutuksen uuteen opetussuunnitelmaan (LOPS2021) pohjautuvan kansainvälisyysstrategian. Lukion opetussuunnitelman mukaan opiskelija vahvistaa kansainvälistä osaamistaan ja saa kokemuksia opiskelusta, yhteistyöstä ja eettisestä toimijuudesta erilaisia kansainvälisyyden toimintamuotoja ja teknologiaympäristöjä hyödyntäen.
Lukio-opetuksessa arvostetaan ja tuodaan näkyväksi kieliä monipuolisesti. Opetussuunnitelman mukaan opiskelija oppii toimimaan sekä molemmilla kotimaisilla kielillä että koko kielivarantoaan käyttäen. Lukiokoulutuksen yhdeksi perustehtäväksi on myös kirjattu, että sen on ohjattava opiskelijaa kasvamaan maailmankansalaisuuteen. Taustalla on vahva arvopohjaisuus ja sivistysnäkökulma sekä linkki muun muassa YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelmaan. Myös lukiolain mukaan opiskelijalla tulee olla mahdollisuus kehittää sekä kansainvälistä osaamistaan että työelämä- ja yrittäjyysosaamistaan.
Jämsän kaupungin lukiokoulutuksen kansainvälisyysstrategiassa esitetään opetussuunnitelmassa mainitut toiminnan perusteet, katsaus lukion nykyiseen kansainvälisyystoimintaan ja kansainvälisyystoiminnan visiot. Näitä visioita ovat osallisuus, digitaalisuus, ympäristö ja kestävä tulevaisuus osaksi koulun arkea sekä yhteiskunnallinen osallistuminen. Lisäksi esitetään missio ja tavoitteet lukion kansainvälisyystoiminnalle.
Kansainvälisyysstrategia sisältää myös käytännön toimintasuunnitelman ja lukiokoulutuksen Erasmus+-akkreditointihakemukseen liittyvän alustavan Erasmus+-suunnitelman lukuvuosille 2022-2027. Lukiokoulutuksen kansainvälisyysstrategian tavoitteet ovat tiivistetysti:
- Kansainvälisyystoiminnan pitkäjänteinen kehittäminen ja suunnittelu,
- opiskelijoiden osallisuuden lisääminen kansainvälisessä toiminnassa,
- kielitaidon vahvistaminen ja monipuolistaminen,
- kestävyys- ja ilmastotyön monipuolistaminen ja vahvistaminen,
- digitaalisten alustojen hyödyntäminen ja digivalmiuksien parantaminen ja
- opetushenkilöstön ja opiskelijoiden kansainvälisyystaitojen parantaminen.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö 28 §: Sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu kuntakohtaiset opetus- ja kasvatussuunnitelmat ja näiden suunnitelmien periaatteet ja muiden toimintaa ohjaavien suunnitelmien periaatteet.
Jämsän lukion kansainvälisyysstrategia on on tämän pykälän liitteenä.
Johtava rehtori Juha Damskägg esitteli asian kokouksessa.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta hyväksyy Jämsän kaupungin lukiokoulutuksen kansainvälisyysstrategian otettavaksi käyttöön 1.12.2022 alkaen.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Juha Damskägg, Sini Käkönen ja Roni Äikäs saapuivat klo 17.00.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |