Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 392

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Jämsän Vanhaintuki ry / hallituksen jäsenten valinta

 

Khall 12.12.2022 § 392 

122/00.02.01/2021

 

 Valmistelu hallintojohtaja Auli Korhonen p. 040 557 2146

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 18.10.2021 § 333 antanut konserniohjeen yhtiö- ja yhteisökokousedustajille. Sen mukaan otsakkeessa mainitun yhteisön hallituksen virkamiesjäsenet ovat Erkki Kainulainen ja Mai-Stiina Lampinen. Lampinen ja Kainulainen ovat molemmat ilmoittaneet, että eivät ole enää käytettävissä tähän tehtävään.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö § 25

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste

 

 Kaupunginhallitus antaa konserniohjeen virkamiesjäsenten (2) nimeämisestä Jämsän Vanhaintuki ry:n hallitukseen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus nimesi Jämsän Vanhaintuki ry:n hallituksen jäseniksi Merja Lahtisen ja Sanna Rajalan.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa