RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 173
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Jämsän kaupungin kaavoituskatsaus vuosille 2022 ja 2023 |
Kaavoituskatsaus vuosille 2022 ja 2023
Elvoi 15.12.2022 § 173
1301/00.01.02/2022
Valmistelija: maankäyttöinsinööri Rainer Nyholm, puh. 040 838 0122
Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaan kunnan tulee vähintään
kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä
olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole
merkitykseltään vähäisiä. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset muut päätökset ja toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Kaavoituskatsauksessa ja -katsauksesta tiedottamisessa ilmoitetaan
myös katsaukseen sisältyvien kaavoitushankkeiden ja muun valmistelun vireilletulosta. Kaavoituskatsauksesta tiedotetaan paikallislehdessä ja se on nähtävillä Jämsän kaupungin elinvoimatoimessa sekä kaupungin kotisivuilla.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosääntö 29 § kohta 1 (vireille tulevien kaavojen osalta).
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta hyväksyy Jämsän kaupungin kaavoituskatsauksen vuosille 2022 ja 2023.
Päätös Keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotuksen seuraavaksi:
Elinvoimalautakunta hyväksyy Jämsän kaupungin kaavoituskatsauksen 2022 ja 2023 täydennettynä Patalahden ja Länsikeskuksen välisellä maankäytön esisuunnitelmalla.
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |