Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Virkojen ja toimien vakinaiset täyttöluvat / perusopetus

 

Sivla 23.02.2023 § 31 

1363/01.01.00/2023

 

 Valmistelija:  johtava rehtori Juha Damskägg p. 040 836 1604

 

Virkojen ja toimien vakinaista täyttöä varten tarvitaan kaupunginhallituksen lupa.

 

Kaupungin virat ja toimet ovat yhteisiä. Taulukkoliitteessä todettu mahdollinen sijoituspaikka tarkoittaa sijoituspaikkaa virkasuhteen tai työsuhteen alkaessa.

 

Opettajien vakanssit ovat virkoja. Virkaan kiinnittyy opetusvelvollisuus. Täytettäessä vakansseja tehdään tarkastelu sisäisesti eri koulujen kesken.

Opetustoimessa työskentelevä opettaja käyttää julkista valtaa. Ostopalvelu ei siihen sovellu.

 

Oppilaanohjauksen lehtorin virassa työnantajan ajan ja paikan suhteen määrättävissä oleva työaika on 1221 tuntia lukuvuodessa. Edellä olevasta työajasta luokkaopetusta voidaan määrätä enintään 500 tuntia lukuvuodessa. Osa työnantajan määrättävissä olevasta työajasta tulee sijoittaa koulun kesäkeskeytysaikaan. Tämä lähinnä yhteisvalintatyöhön liittyvä aika on 30-50 tuntia em. työajasta. Muu oppilaanohjauksen lehtorin virkaan kuuluva työ tehdään opettajan omavalintaisena työaikana, jonka ajan ja paikan hän saa itse valita.

 

Yleissivistävän koulutuksen virkojen ja toimien täyttölupien tarpeen arviointiin vaikuttaa osaltaan oppilas- ja opiskelijamäärän vähenemä tulevina vuosina. Valmistelussa edellytetään virkojen osalta useamman lukuvuoden tarkastelua opetusvelvollisuuden täyttymisestä.

 

Sisäisten siirtojen mahdollisuutta ei tosiasiallisesti ole, koska se tuottaa henkilökuntatarpeen toisaalla. 

 

Rehtori Jaana Kummala on laskenut Jämsänjoen yhtenäiskoulun historian, yhteiskuntaopin, uskonnon ja elämänkatsomustiedon tuntimääriä lukuvuoteen 2029-2030 asti. Viran nykyinen hoitaja ei ole opettanut uskontoa eikä elämänkatsomustietoa. Lukuvuonna 2029-2023 kyseisessä aineryhmässä oppituntien vähenemä lukuvuoteen 2022-2023 vastaa 0,74 henkilötyövuotta, mikäli uskonto jätetään pois laskelmasta tuntien vähenemä vastaa 0,52 henkilötyövuotta. Vähenemästä johtuen esitetään lehtorin nimikkeen muuttamista tuntiopettajaksi.

 

Koulunkäynti- ja vapaa-aikaohjaajien työ kohdistuu koulunkäynnissään tukea tarvitseviin oppilaisiin (PoL 16-17 §). Perusopetuslain 30 § 1 momentin mukaan oppilaalla on oikeus saada riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Riittävä ja oikea-aikainen tuki ennaltaehkäisee haasteiden kasautumista. Eriyttämisen ja tuen tarve on huomioitava, jotta koulun aloitus toimisi kaikkien oppilaiden kohdalta mahdollisimman sujuvasti. Oppilaita tuetaan samanaikaisopetuksen ja joustavan ryhmittelyn keinoin sekä tarvittaessa erityisopettajan pienryhmäopetuksen avulla.

Ohjaajien tarpeen arvioidaan pysyvän lukuvuoden 2022-2023 tasolla. Asiaan voivat vaikuttaa kuitenkin monet ennakoimattomat seikat, jotka tosiasiallisesti todentuvat vasta myöhemmin lukuvuoden 2023-2024 suunnittelun edetessä ja lv. 2023-2024 alkaessa. Esimerkiksi lukuvuonna 2022-2023 on palkattu valmistavaan opetukseen viisi koulunkäynninohjaajaa.

Vuodesta 2021 alkaen täyttölupien myöntämisen yhteydessä koulunkäynninohjaajan nimike on muutettu vastaamaan tehtävän luonnetta ja työnantajan henkilöstövoimavarojen kohdentamisen tarpeita. Nimikkeeksi kaupunginhallituksessa on (1.3.2021 § 69) hyväksytty koulunkäynti- ja vapaa-aikaohjaaja. Tuolloin avoimiksi tulleiden vakanssien osalta on sivistyslautakunta 24.2.2021 § 42 päättänyt kelpoisuusehdoiksi koulunkäynninohjaajan, lähihoitajan tai nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkinnot. Näiden päätösten taustalla on yhteistoimintalain 17.2.2021 mukainen välillisesti toteutettu yhteistoiminta, jonka lopputulos on ollut yksimielinen.

Tässä yhteydessä kelpoisuusehtojen osalta on tarkoituksenmukaisinta tehdä avautuvien vakanssien osalta linjaratkaisu, jotta asiaan ei tarvitsisi jatkossa erikseen palata. Samalla annettaisiin ohje, jossa määräaikaisissa koulunkäyntiohjaajan palvelussuhteissa käytetään nimikettä koulunkäynti- ja vapaa-aikaohjaaja.

 

Tämän pykälän oheisaineistossa oli esitetty perustelut täyttölupapyynnöille.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö 44 § ja 47 §

Nimikemuutoksista päättää kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto.

Vapautuvien sekä uusien virkojen ja toimien täyttäminen vaatii kaupunginhallituksen täyttöluvan.

 

Hallintosäännön 45 § mukaan viran tai toimen täyttävä viranomainen vahvistaa ao. tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset, ellei erityislainsäädännössä ole muuta säädetty tai määrätty. Mikäli viranhaltijan tai työntekijän työhön ottaminen kuuluu viranhaltijan toimivaltaan, ylempi, monijäseninen toimielin vahvistaa kelpoisuusehdot. Päätös on tehtävä ennen kuin virka tai toimi julistetaan haettavaksi.

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 1. Sivistyslautakunta esittää  kaupunginhallitukselle, että  se
1.1. hyväksyy seuraavat nimikemuutokset 1.8.2023 alkaen:
lehtori (vakanssinumero 421312 ) -> tuntiopettaja
koulunkäynninohjaaja (vakanssinumero 421821) -> koulunkäynti- ja vapaa-aikaohjaaja

1.2. myöntää seuraavat täyttöluvat 1.8.2023 alkaen toistaiseksi:
Oppilaanohjauksen lehtori vakanssinumero 420414
Jämsänkosken yhtenäiskoulu

Tuntiopettaja (KU/TS) vakanssinumero 420418
Jämsänkosken yhtenäiskoulu

Tuntiopettaja  (HI,YH,UE/ET) vakanssinumero 421312
Jämsänjoen yhtenäiskoulu

Koulunkäynti- ja vapaa-aikaohjaaja vakanssinumero 421821
Juokslahden koulu

2. Sivistyslautakunta päättää, että
2.1. koulunkäynti- vapaa-aikaohjaajan kelpoisuusehdoksi määritellään koulunkäynninohjaajan, lähihoitajan tai nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkinnot 1.8.2023 alkaen täytettäväksi tulevien vakanssien osalta.

3. tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa