Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Eduskuntavaalit 2023 / Vaalitoimitsijoiden määrääminen

 

Kesla 16.02.2023 § 5 

1121/00.00.00/2022

 

Vaalilain 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä mm. kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa sekä kotiäänestyksessä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kaupungin yleisten ennakkoäänestyspaikkojen äänestyksen vastaanottamisesta huolehtivat keskusvaalilautakunnan määräämät vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa äänestyksen ajan saapuvilla.

 

Jämsän kaupunginhallitus on päättänyt, että kaupungin yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Jämsän liikuntahalli, Koivutie 4:n liiketila, Kuoreveden kirjasto, Länkipohjan kirjasto sekä Koskenpään terveysasema. Liikuntahallin ja Jämsänkosken ennakkoäänestyspaikat toimivat koko ennakkoäänestysajanjakson 22. - 28.3.2023, kirjastot 24. - 28.3.2023 (ei sunnuntaisin) sekä Koskenpää 23.3.2023.

 

Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty mitään erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä periaatteessa kuka tahansa tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. On kuitenkin huomattava, että vaaleissa jossain kunnassa ehdokkaana oleva henkilö tai hänen puolisonsa tai vanhempansa tai lapsensa tai sisaruksensa eivät saa olla vaalitoimitsijana. Keskusvaalilautakunnan jäsenen tai sihteerin toimiminen äänestyksiä vastaanottavana vaalitoimitsijana ei ole suositeltavaa, koska keskusvaalilautakunta tarkastaa vaalitoimitsijoiden vastaanottamat ennakkoäänestysasiakirjat.

 

Jämsän kaupunginhallitus valitsee kotiäänestyksen järjestämistä varten vaalitoimikunta 3:n, jonka jäsenet keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijoiksi.

 

Ennakkoäänestystä hoitamaan palkataan vaalitoimitsijoita.

 

Toimivalta, johon päätös perustuu

Vaalilaki 14 §

 

Ehdotus  

 Määrätään yleisen ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi kokouksessa esitettävän listan mukaiset henkilöt. 

Määrätään kaupunginhallituksen valitsemat vaalitoimikuntakunta 3:n jäsenet kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi
Anitta Lehtinen, Juhani Heikka, Saara Peutere-Heikka, Heikki Paavisto, Ulla Patronen.

Lisäksi valtuutetaan puheenjohtaja määräämään sihteerin esityksestä lisää vaalitoimitsijoita, jos pandemiatilanne sitä vaatii. 
Todetaan, että ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisen, jälkikirjauksen ja tuloslaskennan tietojen syöttämisen vaalitietojärjestelmään hoitavat eri kokoonpanoissa Pekka Vanhanen, Tiina Myllymäki, Reetta Peltonen, Riitta Jaatila, Marja Sara-aho, Heli Wahlman, Sanna Leppänen, Iris Ahonen, ja Mirka Arosanervo.

  

 

Päätös

 

 


Ehdotuksen mukainen.
Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi määrättiin Ahmadi Milad, Anttila Paula, Arvola Hannu, Helimäki Anne, Jokinen Kalevi, Määttä Esa, Nironen Mihail, Nironen Päivi, Noppari Laura, Olkkonen Ida, Peltonen Nella, Puttonen Valtteri, Reimers Netta, Salonen Hanna, Salonen Simo, Sarapää Jenni, Sirkkala Kirsi, Suoniemi Soile, Taipalinen Elina, Tammikivi Teemu, Tenhunen Esa, Tissari Alisa, Turkki Aila, Töyry Esa, Äikiä Veikko.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa