Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Helena Ojan testamentin varojen käyttö 2022

 

Sivla 30.03.2023 § 37 

814/00.01.00/2022

 

 Valmistelija vs. kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Tuija Huikuri, puh.

 

Alkuvuodesta 2022 on sovittu  talousjohtajan kanssa, että Helena Ojan testamenttivarojen käytön seuranta ja Vinnin tilaan kohdentuvien laskujen hyväksyntä siirtyy sivistystoimialalle. Tästä seuraa, että testamenttivarojen seuranta vuodesta 2022 alkaen on sivistystoimialalla.

 

Tilin alkusaldo 1.1.2022 oli 49 861 euroa ja loppusaldo 31.12.2022 oli 18 941 euroa.

 

Testamenttivaroja on vuoden 2022 aikana käytetty yhteensä  30 920 euroa. Menot ovat kohdentuneet kiinteistön ylläpitoon. Tiestöön ja piha-alueelle on tehty kunnostustöitä. Työvalmennussäätiö Avitukselta hankitaan mm. piha-alueen huoltopalvelut.  Kiinteistöön on hankittu v. 2022 aikana ilmalämpöpumput 2 kpl. Yhteenveto kuluista on liitteenä.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Jämsän kaupungin hallintosääntö 24 § / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedokseen selostetut testamenttivarojen käytöt ja toteaa, että käyttö on ollut annettujen ehtojen mukaista.

 

Sivistyslautakunta antaa asian kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa