Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 95

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Opetushallituksen myöntämän esi- ja perusopetuksen koulutuksellisen tasa-arvon valtion erityisavustuksen 2019 palautus.

 

Sivla 31.08.2023 § 95 

466/02.05.02/2021

 

 Valmistelija kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen,

 p. 040-751 4731

 

Opetushallitus myönsi Jämsän kaupungille valtion erityisavustuksen esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin vuonna 2019.

Avustuksen käyttöaika on ollut 1.8.2019 - 30.6.2021.

 

Erityisavustusta on myönnetty 122 000 €. Hankkeen omarahoitusosuus oli 20 %, joten hankkeelle hyväksytyt kokonaismenot ovat voineet olla yhteensä 152 500 €.

 

Jämsän kaupunki on käyttänyt 19.11.2021 tehdyn selvityksen mukaisesti  valtion erityisavustusta yhteensä 142 254 € 80 % kokonaismenoista on 113 803 €.

 

Opetushallitus on tarkastanut hankkeen talouden elokuussa 2023 ja pyytää palauttamaan 8 197 € sekä sille lasketun koron 1 205,86 € yhteensä 9 402,86 € eräpäivään 1.9.2023 mennessä.

 

-          122 000 € - 113 803 € = 8 197 €

-          8 197 € palautus + 1 205,86 korko = 9 402,86 €

 

Vuonna 2021 on ollut Jämsän kaupungin perusopetuksessa käytössä useampi iso valtion erityisavustus (korona-ajan erityisavustukset 2020 ja 2021 sekä koulutuksellisen tasa-arvon avustukset 2019, 2020 ja 2021). Hankkeiden päällekkäisyys on haastanut hankkeiden käytön oikea-aikaista käyttöä, aikataulutusta sekä resursointia.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Jämsän kaupungin hallintosääntö 26 §

 Sivistyslautakunta päättää avustuksista ja kehittämishankkeista

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy esi- ja perusopetuksen koulutuksellisen tasa-arvon valtion erityisavustuksen 2019 palautuksen.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Roni Äikäs poistui asian käsittelyn jälkeen klo 18.04.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa