RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eropyyntö luottamustehtävästä / Ilkka Salminen
Khall 02.10.2023 § 248
Valmistelu hallintojohtaja Auli Korhonen p. 040 557 2146
Ilkka Salminen on toimittanut eronpyynnön koskien elivoimalautakunnan varsinaisen jäsenen tehtävää. Eropyynnön perusteena on Ilkka Salmisen valinta kaupunginhallituksen jäseneksi.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki § 70
Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
1. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Ilkka Salmiselle eron elinvoimalautakunnan jäsenen tehtävästä.
2. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se nimeää uuden varsinaisen jäsenen elinvoimalautakuntaan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Ilkka Salminen ei esteellisenä ollut läsnä asian käsittelyn aikana (osallisuusjäävi).
Kaupunginvaltuusto 23.10.2023 § 49
1736/00.00.01/2023
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki § 70
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Elinvoimalautakunnan uudeksi varsinaiseksi jäseneksi nimettiin Pekka Kataja.
Ilkka Salminen ilmoitti olevansa esteellinen eikä ollut läsnä asian käsittelyn aikana (osallisuusjäävi).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |