Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Sidonnaisuusilmoitusten tarkistaminen/päivittäminen

 

Tarkla 06.09.2023 § 52 

187/00.03.01/2021

 

 Kuntalaki 84 §

 

 Tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olle merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

 Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja alueidenkäyttölaissa (132/1999) tai rakentamislaissa (751/2023) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

 Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilö koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

 

 Hallintosääntö 79 §

 

 Tarkastuslautakunta valvoo kuntalain 84 §:ssä tarkoitetun sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla. Tarkastuslautakunta on sidonnaisuusrekisterin rekisterinpitäjä. Tarkastuslautakunnan on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.

 

 Hallintosääntö 53 §

 

 Myös viran- ja toimenhaltijoita koskee kuntalain 84 §:ssä tarkoitettu sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Rekisterinpitäjänä toimii tarkastuslautakunta.

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö §79, Kuntalaki §84

 

Ehdotus Puheenjohtaja

 

 Sidonnaisuusrekisteristä lähetetään ilmoitusvelvollisille luottamushenkilöille ja viranhaltijoille pyyntö tehdä/täydentää sidonnaisuusilmoitustaan.  

Sidonnaisuusilmoitukset tarkastetaan seuraavassa kokouksessa.

 

Päätös Ehdotuksen mukainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa