Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma

 

Sivla 13.12.2023 § 133 

1788/05.09.01/2023

 

 Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, puh. 040 5079571

 

Jämsän varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lääkehoitosuunnitelma on toimintayksikkötason toimintaohje varhaiskasvatuspäivän aikaisen lääkehoidon toteuttamiseksi Jämsän varhaiskasvatuksessa.  

Lääkehoito ei ole varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa päivittäistä toimintaa. Joissakin perussairauksissa lääkehoitoa ei ole mahdollista toteuttaa vain lapsen varhaiskasvatus- tai esiopetusajan ulkopuolella.  Lääkehoitosuunnitelma toimii turvallisen hoitoprosessin hallinnan, toteuttamisen ja kehittämisen, perehdytyksen, riskienhallinnan ja itsenäisen riskinhallinta-ajattelun sekä lääketurvallisuuskulttuurin työvälineenä.  

Lääkehoitosuunnitelma perustuu ajantasaiseen lainsäädäntöön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksiin ja suosituksiin lääkehoidon toteuttamisesta perusopetuksessa. Lääkehoitosuunnitelma on laadittu Turvallinen lääkehoito -oppaan (STM 2021:6) mukaisesti moniammatillisena yhteistyönä. Lääkehoitosuunnitelmatyöryhmässä ovat olleet varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, varhaiskasvatuksen opettaja Mira Haromo, varhaiskasvatuksen lastenhoitajat Tarja Nevalainen ja Jaana Rantanen, Jämsän Terveyden perhepalvelukeskuksen palveluvastaava Essi Kusmin. Lisäksi lääkäri Virpi Merikallio on myös lukenut ja kommentoinut suunnitelmaa ennen hallintoylilääkärin hyväksyntää.  

Jämsän varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen lääkehoitosuunnitelma sisältää seuraavat asiakokonaisuudet: 

  1. Lääkehoitosuunnitelma Jämsän varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
  1. Lääkehoidon toteuttaminen Jämsän varhaiskasvatuksessa 
  1. Henkilöstön vastuut, velvollisuudet ja työnjako 
  1. Lääkehoidon osaaminen ja osaamisen varmistaminen 
  1. Lääkehoitoon liittyvien riskien tunnistaminen ja niihin varautuminen 
  1. Lääkehoitosuunnitelman tarkastaminen ja päivittäminen 
  1. Lääkehoitosuunnitelman jalkauttaminen 

Jokaisen Jämsän työyksikön eli päiväkodin tulee laatia toimintayksikkötasoisen lääkehoitosuunnitelman pohjalta päiväkotikohtainen suunnitelma. Päiväkotikohtaisessa lääkehoitosuunnitelmassa kuvataan konkreettisesti juuri kyseisen päiväkodin lääkehoidon toteuttamisen ja seurannan käytännöt, lääkehoitoon osallistuvat ja sitä toteuttavat tahot ja työntekijät (roolit, vastuuhenkilöt, lääkehoitokoulutukseen osallistuneet ja perehdytetyt työntekijät, jne.). Yksikkökohtaisessa suunnitelmassa kuvataan myös lääkehoidon toteuttamisen turvaaminen muuttuvissa ja/tai poikkeustilanteissa (esim. työntekijöiden poissaolot ja henkilövaihdokset).             

Sekä Jämsän varhaiskasvatuksen, että yksikkökohtaiset lääkehoitosuunnitelmat tarkastetaan vuosittain ja päivitetään vähintään kolmen vuoden välein. 

Jämsän varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman on tarkastanut ja hyväksynyt Keski-Suomen hyvinvointialueen hallintoylilääkäri Minna Leppäkynnäs 19.11.2023

Yksittäisen lapsen varhaiskasvatuspäivän aikaisesta lääkehoidosta laaditaan aina lapsikohtainen lääkehoitosuunnitelma. Lapsikohtainen suunnitelma ja lääkehoidon seurantalomake ovat Jämsän lääkehoitosuunnitelman liitteinä.  

Lääkehoitosuunnitelma on osa esiopetuksen opiskeluhuoltosuunnitelmaa, Sivla 15.6.2023 § 78.

 Lääkehoitosuunnitelman jalkauttamisesta vastaa varhaiskasvatuksen aluepäällikkö/pedagoginen asiantuntija omalla alueellaan.  

Jämsän varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma, yksikkökohtainen lääkehoitosuunnitelmapohja, lapsikohtainen lääkehoitosuunnitelma ja seurantalomake ovat esityslistan oheisaineistona.  

Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen selvitti asiaa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö 27 §: Sivistyslautakunnan tehtävät ja erityinen toimivalta; hyväksyy kuntakohtaiset opetus- ja kasvatussuunnitelmat ja näiden suunnitelmien periaatteet ja muiden toiminta ohjaavien suunnitelmien periaatteet.

 

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy lääkehoitosuunnitelman ja lapsikohtaisen lääkehoitosuunnitelma ja sisällyttää sen myös osaksi   15.6.2023 §  78 hyväksymäänsä opiskeluhuoltosuunnitelmaan.

Sivistyslautakunta velvoittaa valmistelemaan päiväkotikohtaiset lääkehoitosuunnitelmat 31.3.2024 mennessä. Yksikkökohtaisten lääkehoitosuunnitelmien hyväksyminen annetaan varhaiskasvatusjohtajan tehtäväksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa