Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vuoden 2024 europarlamenttivaalit / vaalilautakunnan ja vaalitoimikuntien nimeäminen

 

Khall 19.02.2024 § 45 

1643/00.00.00/2023

 

 Valmistelu keskusvaalilautakunnan sihteeri Jenni Juven p.040 357 8431, hallintosihteeri Riitta Uosukainen p. 040 765 0364

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa­le­ja asetettava:

1. kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu­heen­joh­ta­ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tar­peel­li­nen määrä varajäseniä, joita on oltava vähintään kolme sekä

2. laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaa­li­toi­mi­kun­ta, johon kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kol­mi­­se­ni­si­nä.

 

Vaalilain 17 §:n mukaan kotiäänestyksen hoitavat vaalitoimitsijat, jot­ka keskusvaalilautakunta määrää. Ehdotuksena on, että kau­pun­gin­hal­li­tus valitsisi vaalitoimikunta 3:n, jonka jäsenet kes­kus­vaa­li­lau­ta­kun­ta määräisi kotiäänestystä tasavertaisina hoi­ta­vik­si vaalitoimitsijoiksi.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien varajäsenet on asetettava sii­hen jär­jes­tyk­seen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalitoimikunnan jäsenenä tai va­ra­­se­ne­nä ei voi toimia ehdokas tai hänen puolisonsa, vanhempansa, si­sa­ruk­sen­sa tai lapsensa, käsittäen ehdokkuuden kaikissa maan kun­nis­sa.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jä­sen­ten että niiden varajäsenten tulee europarlamenttivaalissa mah­dol­li­suuk­sien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä edus­kun­ta­vaa­leis­sa 2023 ehdokkaita asettaneita rekisteröityjä puolueita.

 

Vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tar­kas­tel­laan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain so­vel­ta­mi­ses­sa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä erikseen on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Kaupunginvaltuusto on päättänyt 19.6.2023 § 38 uudesta ää­nes­tys­alue­jao­tuk­ses­ta Jämsän kaupungissa. Päätöksen mukaan Jämsä muodostaa yhden äänestysalueen nimeltään 001 Jämsä. Äänestyksen ja ääntenlaskennan su­ju­vuu­den vuoksi olisi syytä valita tälle äänestysalueelle vaa­li­lau­ta­kun­taan 5 varsinaista ja 13 varajäsentä. 

 

Nimettäessä edustajia vaalien toimielimiin tulee huomioida vaalilain edel­ly­tyk­set. Lisäksi valinnassa on syytä huomioida riittävä pä­te­vyys, kokemus ja jatkuvuus, näillä seikoilla on huomattava vaikutus vaa­lien kitkattomalle kululle. Vaalien toimielimiin nimettyjen edustajien ja varaedustajien tulee sitoutua olemaan tarvittaessa käytettävissä vaalien toimielintehtäviin.

 

Lisäksi sähköisen äänioikeusrekisterin käyt­tö ja äänten kirjaaminen vaalitietojärjestelmään vaatii tie­to­tek­nis­tä osaamista vaalilautakunnan jäsenistöltä. 

 

Puolueiden vastuuhenkilöiden tulee käydä keskenään tarvittavat neu­vot­te­lut ennen kaupunginhallituksen kokousta, jotta toimielinten jä­se­net saadaan valittua asianmukaisesti.

 

Europarlamenttivaalit toimitetaan 9.6.2024 ja laitos- ja kotiäänestys en­nak­ko­ää­nes­tys­ai­ka­na 29.5.-4.6.2024.

 

Kaupunginhallituksen jäsenille toimitetaan listat edellisten vaalien vaa­li­lau­ta­kun­tien ja -toimikuntien jäsenistä ja varajäsenistä (sähköisessä kokousjärjestelmässä).

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Vaalilaki § 15

 

 

Ehdotus vs. kaupunginjohtaja

 

 Kaupunginhallitus nimeää valittavat henkilöt seuraaviin vaalilain 15 §:n mukaisiin toimielimiin vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten:

- Jämsän äänestysalueen vaalilautakunta
- Vaalitoimikunta nro 1
- Vaalitoimikunta nro 2
- Vaalitoimikunta nro 3

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus nimesi henkilöt vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntiin seuraavasti:

 

  001 Jämsän äänestysalue  

 

asema

nimi

puheenjohtaja

Merja Lahtinen

varapuheenjohtaja

Risto Perälä

jäsen

Marita Mäkinen

jäsen

Anssi Mennala

jäsen

Erkki Mäntylä

1.varajäsen

Tiina Altti

2.varajäsen

Mikko Tilkustenmäki

3.varajäsen

Pauliina Kokko

4.varajäsen

Taika Olin

5.varajäsen

Kari Leppänen

6.varajäsen

Markku Kankainen

7.varajäsen

Elina Airaksinen

8.varajäsen

Siiri Kaislo

9.varajäsen

Marja Helander

10. varajäsen

Leena Pärnäjärvi

11.varajäsen

Sanna Pekki

 

Vaalitoimikunta 1

 

asema

nimi

puheenjohtaja

Erkki Mäntylä

varapuheenjohtaja

Sirpa Rintala

jäsen

Lea Hiekkamäki

varajäsen

Tuula Helenius

varajäsen

Merja Lahtinen

varajäsen

Elina Airaksinen

varajäsen

 

 

Vaalitoimikunta 2

 

asema

nimi

puheenjohtaja

Armi Salminen

varapuheenjohtaja

Helena Salminen

jäsen

Timo Kokko

varajäsen

Marita Mäkinen

varajäsen

Jorma Poti

varajäsen

Erja Laaksonen

 

Vaalitoimikunta 3 kotiäänestys

 

asema

nimi

puheenjohtaja

Anitta Lehtinen

varapuheenjohtaja

Heikki Paavisto

jäsen

Ulla Patronen

varajäsen

Liisa Vanhatalo

varajäsen

Sanna Rajala

varajäsen

Jorma Ansio

varajäsen

Jorma Patronen

varajäsen

Taika Olin

  

Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on mahdollisuus tarvittaessa täydentää vaalitoimikunta 1:n avoimeksi jäänyt varajäsenen tehtävä.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa