RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jämsän kaupungin elinvoimaohjelma / sivistyslautakunnan edustajan ja varaedustajan nimeäminen ohjausryhmään
Sivla 26.01.2023 § 13
1333/00.01.02/2022
Valmistelu sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen p. 0400 542 062
Jämsän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 8.6.2020 §25 Jämsän elinvoimaohjelman. Elinvoimaohjelma on alun perin laadittu konkretisoimaan kaupunkistrategian kehittämisen kärkiä ja se perustuu kaupungin strategisille tavoitteille. Elinvoimaohjelma on päivitettävä vastaamaan valtuustossa 28.11.2022 § 159 hyväksyttyä kaupunkistrategiaa.
Myös toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti 2020 kevääseen verrattuna. Merkittävimpinä muutoksina mm. Kaipolan tehtaan lakkauttaminen, pitkittynyt koronapandemia, hyvinvointialueiden perustaminen, turvallisuusympäristön muuttuminen sekä raha- ja energiamarkkinoiden että julkisen talouden tilanne.
Voimassa olevassa elinvoimaohjelmassa on neljä kärkeä: elinvoimainen yhteisö, yritysten toimintaympäristö, lumovoima sekä matkailu. Elinvoimaohjelman päivittämisessä on tarkoituksenmukaista huomioida mm. tuore Himos-Jämsä matkailustrategia, koulututuksen ja osaavan työvoiman merkitys elinvoiman kannalta sekä maankäytön merkitys osana elinvoimapolitiikkaa.
Kaupunginhallitus on 16.1.2022 kokouksessaan (§ 4) päättänyt käynnistää elinvoimaohjelman päivittämisen. Päätöksen mukaan päivittäminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa seuraavasti:
1) Arvioidaan nykyinen elinvoimaohjelma
2) Hankitaan/kerätään tarvittava tietopohja mm. muuttuneen toimintaympäristön osalta
3) Laaditataan päivitetty elinvoimaohjelma
- Ohjelman päivitystä johtaa ohjausryhmä, johon toimialat, kaupunginhallitus sekä elinvoima- ja sivistyslautakunta nimeävät edustajansa. Ohjausryhmän tehtävänä on nykyisen elinvoimaohjelman arvioiminen, ohjelman päivittämisen laajuudesta päättäminen, työn aikatauluttaminen, osallistamisen ja vuorovaikutuksen suunnittelu sekä tavoitteiden priorisointi.
- Käytännön päivitystyöstä vastaa koko kaupunkikonsernia leikkaava sihteeristö, johon kaupunginjohtaja nimeää toimialojen ja keskeisten konserniyhtiöiden edustajat.
4) Päätetään elinvoimaohjelman hyväksymisestä
5) Toimeenpannaan elinvoimaohjelma osana taloussuunnitteluprosessia ja operatiivista toimintaa
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 26: Lautakuntien tehtävät ja yleinen toimivalta
Kaupunginhallitus 16.1.2023 § 4 / elinvoimaohjelman päivittäminen
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta nimeää edustajan ja varaedustajan Jämsän kaupungin elinvoimaohjelman päivittämisen ohjausryhmään.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Sivistyslautakunnan edustajaksi nimettiin Timo Salokorpi ja varaedustajaksi Jyrki Niittymaa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |