RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen opettajan toimien täyttöluvat
Sivla 26.01.2023 § 5
1363/01.01.00/2023
Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, puh. 0405079571
Virkojen ja toimien vakinaista täyttöä varten tarvitaan kaupunginhallituksen lupa.
Kaksi varhaiskasvatuksen opettajan toimea (vakanssinumerot 410124 ja 411203) on tullut avoimeksi (1.1. ja 1.3.2023 alkaen).
Varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja -asetus säätelevät päiväkodin henkilöstörakennetta, mitoitusta ja kelpoisuuksia. Henkilöstörakenne muuttuu lain 37 §:n mukaan 1.1.2030 niin, että päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään lastenhoitajan kelpoisuus.
Jämsän päiväkodeissa on tällä hetkellä yhteensä yhdeksän lapsiryhmää, joissa henkilöstörakenne muodostuu kahdesta lastenhoitajasta ja yhdestä opettajasta. Vaikka palveluntarve tulee vähenemään tulevina vuosina ikäluokkien pienenemisen myötä, tarve kelpoisuudet täyttäville varhaiskasvatuksen opettajille säilyy. Täyttölupia on käsitelty varhaiskasvatuksen johtoryhmässä ja selvitelty yhteistyön mahdollisuudet toimien järjestelyjen osalta.
Yksityiskohtaiset perustelut ovat esityslistan oheismateriaalina.
Vakanssit on tällä hetkellä täytetty määräaikaisesti.
Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen selvitti asiaa kokouksessa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Jämsän kaupungin hallintosäännön 47 § mukaan vapautuvien sekä uusien virkojen ja toimien täyttäminen vaatii kaupunginhallituksen täyttöluvan.
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle seuraavien toimien vakinaisen täyttöluvan myöntämistä:
varhaiskasvatuksen opettaja (vakanssinro 410124) 1.8.2023 alkaen
varhaiskasvatuksen opettaja (vakanssinro 411203) 1.8.2023 alkaen
Tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Maija Jääskeläinen poistui asian käsittelyn jälkeen klo 16.25.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |