Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Työväenopiston yhteistyössä Jyväskylän avoimen yliopiston kanssa järjestämän erityispedagogiikan perusopintojen kurssimaksu lv 2023-2024

 

Sivla 15.06.2023 § 80 

290/02.05.00/2021

 

 Valmistelija vs. kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Tuija Huikuri, puh. 040 751 4731

 

Jämsän työväenopisto on tehnyt yliopiston kanssa sopimuksen avoimen yliopiston opetuksen järjestämisoikeudesta. Yliopisto myöntää opiskelijoille valtioneuvoston asetuksen (1082/2009) mukaan ajallisesti ja sisällöllisesti rajatun oikeuden suorittaa yliopiston tutkintoihin kuuluvia opintoja ilman tutkinnon suoritusoikeutta. Jotta opiskelijoille voidaan myöntää oikeus suorittaa opintoja, täytyy oppilaitoksella, eli tässä tapauksessa Jämsän työväenopistolla, olla voimassa oleva opetuksen järjestämisoikeus.

 

Opetuksesta huolehtivat yliopiston tuntiopettaja, sekä ryhmänohjaaja, joka tapaa opiskelijoita säännöllisesti kerran viikossa Jämsässä, ja muun ajan opiskelijat opiskelevat yliopiston järjestämissä sähköisissä oppimisympäristöissä. Jämsän työväenopisto korvaa yliopisto-opettajalle kaksi (2) tuntia viikossa ja ryhmänohjaajalle neljä (4) tuntia viikossa, ja nämä tunnit lasketaan opiston valtionosuustunteihin, eli kurssi on osa työväenopiston normaalia opintotarjontaa.

Yliopisto veloittaa Jämsän työväenopistolta järjestämisluvasta 1 500 euroa, minkä lisäksi kurssimaksulla katetaan osa opettajien palkkakuluista.

 

Kurssille on määritelty minimiosallistujamäärä, joka on 12 opiskelijaa.

 

Jämsän työväenopistossa kurssimaksuksi ehdotetaan 475 euroa, mikä sisältää viikoittaiset ohjaustunnit ryhmänohjaajan johdolla Jämsässä, sekä opintoryhmän tuen. Yliopistonopettaja osallistuu lisäksi useamman kerran vuoden aikana ryhmätapaamisiin, ja on muutoin henkilökohtaisena tukena opiskelijoille sähköisten välineiden avulla.

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

26 § Lautakuntien ja liikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja yleinen toimivalta, Lautakunta tai liikelaitoksen johtokunta päättää toimialueellaan 5) maksuista, taksoista ja hinnoitteluperusteista

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta päättää Jämsän työväenopiston yhteistyössä Jyväskylän avoimen yliopiston kanssa järjestämän erityispedagogiikan perusopintojen kurssimaksuksi 475 euroa

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa